Kouvot pestasi toisen amerikkalaisvahvistuksen

29.11.2004 Koripallon Sparliigassa pelaava kouvolalaisseura Kouvot on tehnyt sopimuksen amerikkalaispelaaja Aaron Hoggin, 23, kanssa. Hän saapui Suomeen sunnuntai-iltana. Sopimukseen sisältyy aluksi kahden viikon koeaika.

Hogg on 197-senttinen ja 95-kiloinen yleispelaaja.  

Yliopistouransa kaksi viimeistä kautta Hogg pelasi Wichita Staten opinahjossa. Kaudella 2002-03 hänet valittiin konferenssinsa vuoden tulokkaaksi. Hän tehtaili tuolloin tilastokeskiarvoikseen 12,2 pistettä ja 5,2 levypalloa. Miehen kolmen pisteen heitto osumatarkkuudeksi kirjattiin erinomainen 46,1 prosenttia. Viime kaudella Hogg kärsi loukkaantumisista tilastoiden silti 8,2 pistettä ja 3,6 levypalloa sekä 1,2 syöttöä ottelua kohden. 

Urheilullinen ja monipuolinen Hogg pelasi samassa lukiojoukkueessa Kouvoissa jo pelaavan Jermaine Dearmanin kanssa. Heidät molemmat valittiin kaudella 1998-99 konferenssinsa tähdistöjoukkueeseen. 

Hogg on Kouvoille toinen sääntöjen sallima EU-maiden ulkopuolinen vahvistus Dearmanin ollessa toinen. Hallitsevilla mestareilla on vahvuudessaan lisäksi ruotsalainen Luke Dean ja britti Paul Jesinskis.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/sparliiga/

Asiat

 
28.4.2026 20:44 Korisliiga

Korisliigan jymy-yllätys: Kataja finaaliin seitsemänneltä sijalta, vastustajaksi jatkosarjavoittaja Vilpas!

Kataja Basket ja Salon Vilpas voittivat tänään omien välieräsarjojensa seitsemännet ottelut ja etenevät näin ollen toisiaan vastaan Korisliiga-finaaleihin.

28.4.2026 15:04 Korisliiga

Michael Poundsista Bisons Loimaan uusi päävalmentaja

Bisons on kiinnittänyt Michael Poundsin uudeksi päävalmentajakseen. Sopimus kattaa kauden 2026-27 ja se sisältää option kaudesta 2027-28. Pounds saapuu Loimaalle KTP-Basketin apuvalmentajan paikalta.

28.4.2026 15:01 Korisliiga

Lauri Kallio jatkosopimukseen Hongan kanssa

Tapiolan Hongan Korisliiga-miehistö on aloittanut valmistautumisen Korisliiga-kauteen 2026-27. Joukkue on solmimassa tukun pelaajasopimuksia ja ensimmäisenä signauksena on takapelaajan paikalle Tapiolan Hongan oma kasvatti Lauri Kallio (188cm).

26.4.2026 20:36 Korisliiga

Jännitys jatkaa tiivistymistään: molemmat Korisliiga-välierät seiskapeliin!

Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.

24.4.2026 20:34 Korisliiga

Välierät katkolla Vilppaalle ja Katajalle – illan pistekuninkaat Harmon ja Adler

Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.

21.4.2026 20:47 Korisliiga

Molemmat välierät tasoissa – Tahvanainen 26 pistettä, Harmon hillittömät 47!

Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.

18.4.2026 20:53 Korisliiga

Kataja kavensi Seagullsin johtoa Kantosen ja Harmonin säkenöivällä pelillä – Vilpas yli 50 pisteen voittoon Korihaista

Miesten Korisliigan välierissä tilanne on parhaillaan 2–1 niin Salon Vilppaan kuin Helsinki Seagullsinkin hyväksi.

15.4.2026 21:51 Korisliiga

Korihait tasoitti välierät Vilpasta vastaan – Katajakin kävi lähellä, mutta Seagulls pääsi lopussa ohi

Miesten Korisliigassa pelattiin toinen ottelu kumpaakin välieräsarjaa. Salon Vilpas ja Korihait ovat nyt tilanteessa 1–1, kun taas Helsinki Seagulls johtaa Kataja Basketia vastaan 2–0.

15.4.2026 12:13 Korisliiga

Greg Gibson on KTP-Basketin uusi päävalmentaja

KTP-Basket on tehnyt merkittävän valmentajakiinnityksen solmimalla 2+1-vuotisen sopimuksen kokeneen Greg Gibsonin kanssa.

15.4.2026 12:08 Korisliiga

Riku Laine palaa Vilppaaseen

Riku Laine palaa kahden vuoden tauon jälkeen takaisin Vilppaaseen. 28-vuotias Laine tulee antamaan vahvan panoksen myös seuran junioripuolelle, sillä hän aloittaa pelaamisen ohella työt Vilppaan junioritoiminnan koordinaattorina.

Näytä lisää vastaavia