Kouvot puolustaa kotikenttäänsä Honkaa vastaan

27.2.2015 Korisliigan viidentenä majaileva Kouvot jatkaa pudotuspelien kotiedun metsästystä Mansikka-aholla, kun kouvolalaisten isännöitäväksi saapuu sarjajumbo Tapiolan Honka, joka hakee kolmatta vierasvoittoaan tällä kaudella. Ottelun lähettää suorana nettilähetyksenä Tuomas Pakkasen selostaman VeikkausTV. Kommentaattorina toimii Sami Laaksonen.

Ville Kaunisto ja Kouvot isännöivät Mansikka-aholla Tapiolan Honkaa. Kuva: Matti O. Koskinen.


Joukkueet ovat kohdanneet toisensa tällä kaudella kahdesti kummankin voittaessa omat kotipelinsä. Marraskuussa Honka oli vahvempi Tapiolassa, kun taas tammikuussa Kouvot puolusti kotikenttäänsä menestyksekkäästi.

Kouvot taistelevat Korisliigan tiiviin kärkipään mukana pudotuspelien kotiedusta. Viimeisestä kymmenestä pelistään Kouvot on voittanut kuusi ja viimeisestä viidestä taas kaksi. Edellisessä ottelussa Tampereen Pyrintö onnistui hakemaan sarjapisteet Mansikka-aholta. Tappio oli Kouvoille vasta kolmas kotitappio tällä kaudella.

Honka on pelannut tällä kaudella 29 ottelua, joista voittoon on päättynyt seitsemän peliä. Vieraissa tapiolalaiset ovat kuitenkin onnistuneet kaatamaan KTP-Basketin sekä reilu viikko sitten Kauhajoen Karhun.

Ottelu alkaa Mansikka-ahon urheiluhallissa perjantaina 27.2. kello 18:30. Ottelun näyttää suorana nettilähetyksenä VeikkausTV. Selostajana toimii Tuomas Pakkanen ja kommentaattorina Sami Laaksonen.

Lisätietoja: VeikkausTV

Henkilöt

 
3.5.2025 17:44 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Seagullsille kolmas voitto, Kauhajoki lähellä kavennusta mutta joutui selkä seinää vasten

Helsinki Seagulls otti Korisliiga-finaaleissa 3–0-johtoaseman. Seuraava, mahdollisesti ratkaiseva, ottelu pelataan tiistaina Kauhajoella.

2.5.2025 17:30 Korisliiga

Seagullsin ja Kauhajoen kolmas finaaliottelu vapaasti katsottavissa lauantaina Neloselta klo 15

Korisliigan finaalisarjassa on pelattu kaksi ottelua ja Helsinki Seagulls johtaa finaalisarjaa 2–0. Kolmas finaali pelataan lauantaina 3.5. Helsingissä Töölön Kisahallissa klo 15:00. Ottelu on vapaasti katsottavissa Neloselta.

29.4.2025 20:30 Korisliiga

Sajantilan heittokäsi liekeissä – Seagulls kasvatti finaalijohtoaan vierasvoitolla

Erik Sajantila säväytti kentän pistekuninkaana, kun Helsinki Seagulls otti 2–0-johtoaseman Korisliigan finaaleissa.

26.4.2025 19:59 Korisliiga

Korisliiga-finaalit käyntiin: Seagulls päihitti Kauhajoen rajusti avauksessa, Nikkarinen kentän pistekuningas

Helsinki Seagullsin kotiavaus Kauhajokea vastaan päättyi 89–56-voittoon. Mestaruuteen vaaditaan neljä voittoa.

26.4.2025 17:33 Pääjuttu

Ruudun lähetys Korisliiga 1. finaalista toimii taas

Miesten Korisliigan 1. finaali käynnistyi lauantaina kello 17 Töölön Kisahallissa. Ruudun lähetys ottelusta ei toiminut aluksi, mutta vika on nyt korjattu.

25.4.2025 09:15 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Andre Gustavson ja Kauhajoki valmistautuvat haastamaan Lassi Nikkarisen ja Helsinki Seagullsin – ”Näiden seurojen kohtaamisissa on erityinen lataus”

Playoffit puhtaalla pelillä selvittänyt Kauhajoki haastaa miesten Korisliiga-finaalissa sarjavaiheen selkeän voittajan Helsinki Seagullsin. Joukkueet ovat mitelleet keskenään korkeilla sijoilla pudotuspeleissä usein mutta finaalissa vain kerran aiemmin.

19.4.2025 19:24 Korisliiga

Pronssivääntö ratkesi jatkoajalla pisteen turvin: Salon Vilppaalle seurahistorian ensimmäiset pronssimitalit

Salon Vilpas ja Kataja Basket pelasivat Joensuussa miesten Korisliiga-kauden pronssimitaleista.

14.4.2025 20:27 Korisliiga

Helsinki Seagulls Korisliiga-finaaliin – Salon Vilpas kaatui suoraan neljässä ottelussa

Helsinki Seagulls päihitti Salon Vilppaan välierissä ja etenee kolmannen kerran peräkkäin miesten Korisliigan finaaliin.

12.4.2025 19:41 Korisliiga

Levyjen alla dominoinut Kauhajoki laittoi Katajan selän seinää vasten

Kauhajoen ja Katajan välinen välieräsarja Korisliigassa päätyi 3–0-tilanteeseen. Ensi tiistain kohtaaminen voi olla ratkaiseva.

Näytä lisää vastaavia