Kouvot voitti surutyönsä

27.11.2006 Kouvot voitti ensimmäisen pelinsä sen jälkeen, kun joukkueen takamies Chris Sandy menehtyi torstaina auto-onnettomuudessa. Kouvojen valmentajan Jukka Toijalan surutyöksi nimittämä Korisliigan maanantainen kotipeli Tampereen Pyrintöä vastaan päättyi Kouvojen voittoon 98-93 (42-48).

Voimasuhteet vaihtuivat tasaisessa pelissä useamman kerran. Kouvot vei ensimmäistä jaksoa, mutta Pyrintö toista takamies James Wrightin vauhdittamana. Kolmannella jaksolla Kouvot sai taas otetta ja viimeisellä neljänneksellä se karkasi jo yhdeksän pisteen johtoon. Pyrintö pisti kuitenkin pelin vielä jännäksi nousemalla viimeisellä minuutilla 95-93 -lukemiin.

Neljännen peräkkäisen voiton ottaneesta Kouvoista Samu Kaaresvirta heitti kuusi kolmosta ja yhteensä 23 pistettä. Sami Laaksonen keräsi 19 pistettä.

Sarjan korikunkku Wright heitti Pyrinnölle 28 pistettä, mutta väsähti viimeisellä jaksolla nollille. Dennis Harrison päinvastoin nosti tehoaan loppua kohden ja päätyi 26 pisteeseen.

Molemmat joukkueet pelasivat vajaalukuisina. Kouvoilla oli kokoonpanossa vain kaksi ulkomaalaispelaajaa, kun Josh Pacen sopimus purettiin viikonloppuna. Pyrinnöltäkin puuttui yksi vierasvahvistus, kun Marvin Black lähti vain kahden ottelun jälkeen Tampereelta Turkkiin. Pyrintö on pestannut uudeksi vahvistuksekseen Karkkilasta pari viikkoa sitten potkut saaneen Mike Kingin.

(STT)



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
5.5.2026 20:38 Korisliiga

Kataja ei taipunut kotonaankaan – Korisliiga-finaalit 2–0-tilanteessa

Kataja Basket otti toisen voittonsa miesten Korisliigan finaaleissa. Salon Vilpas on edelleen nollilla.

2.5.2026 21:21 Korisliiga

Kataja rynnisti finaalien avausvoittoon – Vilppaan kotietu mennyttä

Kataja Basket otti harvinaisen kovan vierasvoiton Korisliiga-finaalien ensimmäisessä ottelussa.

1.5.2026 20:01 Korisliiga

Korihaille pronssia – Seagulls kaatui 20 pisteellä

Miesten Korisliigan kevään 2026 pronssimitalisti on Uudenkaupungin Korihait.

30.4.2026 15:52 NCAA

Oliver Kandén NCAA-liigan Pepperdineen

Karhu Basketia Korisliigassa viimeisen kolmen kauden ajan menestyksekkäästi edustanut Loimaan Korikonkareiden kasvatti Oliver Kandén, 200 cm ja 21 vuotta, siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltain NCAA-liigaa pelaavaan Pepperdinen yliopistoon.

30.4.2026 14:30 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Järkähtämätön sarjavoittaja kohtaa vaikeuksista voittoihin nousseen sensaatiohaastajan!

Salon Vilpas ja Kataja Basket ottavat mittaa miesten Korisliigan finaalien avausottelussa lauantaina 2. toukokuuta. Nuoret suomalaistähdet Luukas Vaara ja Thomas Tumba jakavat ajatuksensa yllättävän kaksikon tulevasta kohtaamisesta.

28.4.2026 20:44 Korisliiga

Korisliigan jymy-yllätys: Kataja finaaliin seitsemänneltä sijalta, vastustajaksi jatkosarjavoittaja Vilpas!

Kataja Basket ja Salon Vilpas voittivat tänään omien välieräsarjojensa seitsemännet ottelut ja etenevät näin ollen toisiaan vastaan Korisliiga-finaaleihin.

26.4.2026 20:36 Korisliiga

Jännitys jatkaa tiivistymistään: molemmat Korisliiga-välierät seiskapeliin!

Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.

24.4.2026 20:34 Korisliiga

Välierät katkolla Vilppaalle ja Katajalle – illan pistekuninkaat Harmon ja Adler

Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.

21.4.2026 20:47 Korisliiga

Molemmat välierät tasoissa – Tahvanainen 26 pistettä, Harmon hillittömät 47!

Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.

18.4.2026 20:53 Korisliiga

Kataja kavensi Seagullsin johtoa Kantosen ja Harmonin säkenöivällä pelillä – Vilpas yli 50 pisteen voittoon Korihaista

Miesten Korisliigan välierissä tilanne on parhaillaan 2–1 niin Salon Vilppaan kuin Helsinki Seagullsinkin hyväksi.

Näytä lisää vastaavia