2.3.2018 Korisliigan perjantai-illan ainoassa kamppailussa hiljattain senttereitään vaihtaneet KTP Basket ja Joensuun Kataja ottivat yhteen Karhuvuoren hornankattilassa. Sarjapisteet jäivät Kotkaan vahvan esityksen myötä numeroin 89–63.

Michael Pounds iski 12 pistettä KTP Basketin Katajan harvennustalkoissa perjantaina. Kuva: Matti Koskinen
Joensuun Kataja Basket ja KTP Basket ovat valuneet hiljalleen kauas pudotuspelien kotietupaikoista. Perjantaina kotkalaiset pitivät tärkeät sarjapisteet pudotuspelien kannalta kun Karhuvuoressa vieraillut Joensuun Kataja jäi avausjaksoilla kotijoukkueen jyrän alle. Loppunumerot ottelussa kirjattiin 89–63 (45–22).
Avausjaksot olivat joensuulaisille tuskien taivalta. KTP osui sukkaan laajalla rintamalla kun taas Katajan riveistä Wesley Saunders ja Ilari Seppälä jakoivat pistevastuuta. Kenneth Simms iski ensimmäiset pisteensä vanhaa joukkuettaan vastaan avausjakson viidennellä peliminuutilla.
Tauon jälkeen Kataja sai pelin juonesta paremmin kiinni, mutta vahvasti jatkanut KTP Basket ei päästänyt vieraitaan kuromaan laajaa piste-eroa kiinni. Päätösjakso oli silkkaa kosmetiikkaa KTP:n johtaessa ottelua 29 pistettä ennen viimeistä kymppiä.
Kouvojen riveissä kauden aloittanut KTP Basketin riveihin hiljattain liittynyt James Sinclair (17/6/1) pelasi vahvan ottelun kotkalaisrosterin onnistuessa laajalla rintamalla. Katajan riveistä
Kotkaan siirtynyt Timothy Williams nakutti 16 pistettä ja keräili 7 levypalloa. Katajan tuore takamies Eric Garcia iski tauluun 16 pistettä, 4 levypalloa ja 3 syöttöä.
Korihaiden kotivoitossa pääsivät loistamaan erityisesti etukentän tähdet Frank Champion ja Mikael Aalto. Uusikaupunkilaisseura on nyt sarjapisteissä tasoissa voittamansa Helsinki Seagullsin kanssa jatkosarjojen välisen rajaviivan tuntumassa.
Korisliigassa pelattiin kaksi ottelua, joista voittajiksi selvisivät Kauhajoki ja Kataja Basket. Illan korkein pistesuoritus oli tappion kärsineiden Kobrien Jaquan Carlosin 35.
Tampereen Pyrinnön voitossa nähtiin väkevä tilastoilta niin Ahren Freemanilta, Topias Palmilta, Erik Muhoselta kuin Riku Laineeltakin. Kaksi muuta Korisliiga-ottelua päättyivät Lahti Basketballin ja KTP-Basketin voittoihin.
Sekä Salon Vilppaan Ansley Almonor että Kataja Basketin De'vion Harmon nakuttivat joukkueidensa voitoissa pyöreät 40 pistettä.
Kouvot nappasi väkevän vierasvoiton ja hätyyttelee jatkosarjalohkojen välistä rajaviivaa. Tapiolan Honka puolestaan nousi kotiesityksellään Korisliigan kärkeen.
Ennen ottelua Salohallissa nähtiin harvinainen erikoisohjelmanumero, kun Vilpas Legends ja Honka Legends kohtasivat toisensa. Kentällä nähtiin muiden muassa Teemu Rannikko, Shawn Huff, Jamar Wison ja Kimmo Muurinen.
21-vuotias Riku Korhonen opiskelee treenien ohessa kauppatieteitä, mutta tulokset Korisliigassa ovat samalla nousseet raketin lailla. Tapiolan Hongasta on kehittynyt yllättäen varteen otettava mestaruuskandidaatti ja Korhosesta hallitseva kuukauden pelaaja.
Bisonsin Pihlajamäen ja Kokon vahvat suoritukset eivät riittäneet Korisliigan sarjakakkosta vastaan.
Korisliigan runkosarjan seitsemännellä sijalla majaileva Tampereen Pyrintö on solminut loppukautta koskevan sopimuksen pitkäaikaisen seuraikoninsa, Susijengissäkin vuosikaudet pelanneen Topias Palmin, 196 cm ja 31 vuotta, kanssa. Palmin sopimus sisältää vuodenvaihteen jälkeisen reilun kuukauden ulkomaanoption.
Helsinki Seagulls, Kataja Basket ja Korihait pääsivät kaikki juhlimaan vierasvoittoja.