KTP kaatui taas Helsingissä

12.1.2011 Korisliigaa johtava KTP-Basket on kunnostautunut myös sarjan parhaana vierasjoukkueena, mutta keskiviikkokierroksella kotkalaiset hävisivät jo toisen kerran tällä kaudella Helsingissä Torpan Pojille. Nyt pisteet jäivät ToPolle 94-85 (43-40) -tuloksella. Keskiviikon täyden kierroksen muut sarjapisteet veivät Korihait, Karhu, Honka, Pyrintö ja LrNMKY.

LaVell Blanchard ja ToPo ottivat maittavan voiton sarjakärki Kotkasta.

Petri Heinonen ylsi Kouvolassa piste-ennätykseensä ja johdatti Korihait vierasvoittoon.

Aleksi Huuskonen oli vauhdissa, kun Karhu otti toisen voittonsa peräkkäin.

Hongan Jamar Wilson pisti Korisliigan kauden piste-ennätyksen uusiksi, kun espoolaiset voittivat Lahdessa.

Antti Nikkilän Pyrintö murjoi nousukuntoista Vilpasta.

Malik Mooren LrNMKY vei sarjan häntäpään taiston nimiinsä. Kuvat: Francois Perthuis & Matti Koskinen.

KTP nykäisi alussa 11-2 -kirin, mutta ToPon herättyä peliin se otti johdon vielä ensimmäisen jakson aikana eikä luopunut siitä enää missään vaiheessa. KTP kävi kolmannella jaksolla pisteen päässä ja viime minuuteilla viiden pisteen päässä, mutta ei kyennyt uhkaamaan kotivoittoa sen vakavammin.

- Hallitsimme pelin tempoa ja pidimme muutenkin ohjia puolustuksemme ansiosta. Lopussa vähän hermostuimme, mutta hoidimme voiton kotiin, kertasi ToPon valmentaja Maikel Lopez.

Kolme edellistä kotipeliään hävinneestä ToPosta LaVell Blanchard keräsi 24 pistettä ja 15 levypalloa. Mikko Koivisto heitti 18 pistettä.

Viisi edellistä peliään voittaneesta KTP:stä Jeb Ivey teki 22 ja Jerald Fields 20 pistettä.

Korihailla kulkee vieraissakin

Kovana kotijoukkueena kunnostautuneella Uudenkaupungin Korihailla alkaa peli kulkea vieraissakin. Korihait haki toisen peräkkäisen vierasvoittonsa, kun se kukisti Kouvot 84-77 (41-35).

Korihait johti peliä pitkään ja kolmannella jaksolla voitto näytti ratkenneelta vieraiden noustua 20 pisteen johtoon. Kouvot kiri kuitenkin nelisen minuuttia ennen loppua johtoon, joka kesti 74-72 -tilanteeseen asti. Sen jälkeen Korihait vei viimeisen kolmeminuuttisen 12-3 ja kuittasi voiton.

Korihaista Petri Heinonen teki piste-ennätyksensä 24 ja Lawrence Wright 17 pistettä.

Kouvoja eivät auttaneet komeat 13 kolmen pisteen koria 48 prosentin tarkkuudella. Antto Nikkarinen upotti kahdeksasta kolmosheitostaan seitsemän ja kohensi piste-ennätyksensä 25:een. Josh Gonner teki 22 pisteestään 18 jo ennen puoliväliä ja Ville Kaunisto keräsi kymmenen pisteen lisäksi 19 levypalloa.

Piristynyt Karhu kaatoi nyt Katajan

Pitkän tappioputkensa edellispelissä katkaissut Kauhajoen Karhu otti heti perään toisenkin kovan voiton, kun se kaatoi kotipelissään Joensuun Katajan 103-94 (54-46).

Karhu johti peliä alkuminuuttien jälkeen koko ajan ja piti vieraat suurimman osan ajasta noin kymmenen pisteen päässä. Kataja pääsi viimeisellä jaksolla parhaimmillaan kolmen pisteen päähän

Karhulla oli varaa 21 pallonmenetykseen, kun Jeremiah Wood oli taas pelipäällä 24 pisteen edestä ja Walter Baxley heitti 21 pistettä.

Katajasta Jared Newson pussitti 21 ja Antti Kanervo 19 pistettä. Lahdessa toissa kaudella mestaruutta juhlinut Jason Conley aloitti Katajassa 17 pisteen teholla. 

Wilson johdatti vajaalukuisen Hongan voittoon

Espoon Honka haki vajaalukuisenakin Namika Lahdesta vierasvoiton 96-91 (43-41).

Tasaisessa pelissä johto vaihtui 18 kertaa eikä ero kasvanut 11 pistettä suuremmaksi. Honka johti tuon verran heti 11-0 -lukemissa, mutta sen jälkeen kamppailtiin lähes kori korista.

Kotijoukkue johti viimeisen kerran päätösjakson puolivälissä, mutta keikkui tasalukemissa vielä viimeisellä minuutilla. Honka teki 91-91 -tilanteen jälkeen viisi viimeistä pistettä.

Honka pohjusti voittonsa 14 kolmosella sekä Jamar Wilsonin huippupelillä. Takamiehen pelaaminen oli polvivaivan vuoksi epävarmaa, mutta eipä polvi tuntunut pahemmin haitanneen, kun Wilson mätti sarjan tämän kauden piste-ennätykseksi peräti 45 pistettä. Tuomas Iisalo säesti 20 pisteellä. Hongalta puuttuivat kuumepotilas John Williamson, pohjettaan poteva Jukka Matinen sekä nilkkansa loukannut Ville Mäkäläinen.

- Herranjestas mikä peli Jamarilta! Ostaisin itsekin pääsylipun nähdäkseni tuon herran pelaavan, hehkutti Hongan päävalmentaja Pekka Salminen.

Viidennen peräkkäisen tappion kärsineestä Namikasta Cedric Latimer heitti 22 ja Anthony Vereen sekä Todd Hendley 21 pistettä. 

Pyrintö katkaisi Vilppaan lennon

Kierroksen suurin voitto syntyi Tampereella, jossa Pyrintö katkaisi neljä edellistä peliään voittaneen Salon Vilppaan lennon murskalukemin 101-65 (49-40).

Voitto oli vain kerran kotonaan hävinneelle Pyrinnölle seitsemäs peräkkäinen.

Vilpas pisti Pyrinnölle hanttiin toisen jakson puoliväliin asti. Peli repesi kolmannella jaksolla, jonka Pyrintö voitti 29-14.

Pyrinnön tehokkaimpia olivat Kenneth Lowe 19:llä ja Antti Nikkilä 16 pisteellä.

Vaisusta Vilppaasta nousivat parhaiksi pinnamiehiksi Jukka Kataja 14:llä ja Nick Okeorie sekä Nicchaeus Doaks 12 pisteellä.

LrNMKY parempi jumbopelissä

Sarjataulukon kahden viimeisen joukkueen kohtaamisessa Porvoossa Lappeenrannan NMKY otti ensimmäisen vierasvoittonsa sitten lokakuun puolivälin, kun se päihitti Tarmon 75-73 (46-32).

LrNMKY hallitsi peliä ja näytti jo ratkaisseen voittonsa karattuaan kolmannella jaksolla 21 pisteen johtoon.

Tarmo kiri kuitenkin komeasti ja kipusi toiseksi viimeisellä minuutilla 70-69 -johtoon. Kuusi sekuntia ennen loppua Tarmon Jonathan Heardin kolmonen 73-73 -numeroihin näytti vievän ratkaisun jatkoajalle, mutta HL Coleman nakkasi vieraiden voittokorin summerin soidessa.

Coleman teki voittajille 19 ja Malik Moore 21 pistettä.

Heard heitti Tarmolle 23 pistettä ja peliin palannut Aubrey Conerly 18. Jerrah Young haali 15 levypalloa.

(STT) 

Lisätiedot: Ottelutilastot

Asiat

 
3.10.2025 21:14 Korisliiga

Korisliiga käynnistyi! Avausvoittoihin Honka, Korihait ja Kataja

Kouvojen Tuukka Härsilä avasi kauden 21 pisteen suorituksella, vaikka lopulta voiton ottelusta veikin Korihait. Myös Tapiolan Honka ja Kataja Basket juhlivat.

3.10.2025 08:06 Korisliiga

Korisliigan infopaketti 2025-26

Korisliiga käynnistyy perjantaina 3.10. kolmella ottelulla. Löydät alapuolelta pähkinänkuoritiedot, otteluohjelmat sekä joukkuekohtaiset ennakkohaastattelut.

2.10.2025 18:50 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Kobrien virginialainen tähtisentteri Efton Reid III on ennen kaikkea joukkuepelaaja – ”Rehellisesti sanoen en osannut odottaa aloittavani urani Lapualla”

Efton Reid III tutustuu ympäröivään kulttuuriin ja sopeutuu siihen parhaansa mukaan, vaikka onkin ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen ulkopuolella. Kobrien pelisysteemissä hän haluaa olla koneiston osa – mitä milloinkin tarvitaan.

2.10.2025 13:35 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Osku Heinonen kokee saaneensa reissata riittävästi – nyt edessä kova työ hallitsevan mestarin Helsinki Seagullsin riveissä

Tampereen Pyrinnön kasvatti oppi maailmasta paljon Islannissa ja Italiassa, mutta nyt hänen on aika soveltaa taitojaan ja ylläpitää menestystä Helsinki Seagullsissa.

2.10.2025 12:24 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Korihaiden Leo Eklund on yksi kotimaan tuoreista pelaajalupauksista – ”Minkä roolin valmennus minulle antaakin, olen valmis sen ottamaan ja vastuuni kantamaan”

19-vuotias Leo Eklund siirtyi kesän aikana HNMKY:n riveistä Uuteenkaupunkiin ja Korihaiden paitaan. Nyt hän valmistautuu elämänsä ensimmäiseen pääsarjakauteen ja vakuuttaa, ettei hätkähdä haasteesta.

2.10.2025 09:27 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Katajan Max Besselink aloitti uransa hurjien fanfaarien saattelemana, mutta sittemmin terveys on hidastanut kehitystä – ”Perheeni on ollut isoin apu asioiden käsittelyssä”

Max Besselink aloittaa ensimmäisen kautensa Katajassa ja tavoittelee ehjää, hyvää vuotta. Kataja puolestaan tavoittelee uusia korkeuksia päästyään viime kaudella mitalipeleihin mutta jäätyään neljänneksi.

1.10.2025 19:04 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Lahti Basketballin päävalmentaja Kristian Palotie tasapainoilee valmentamisen ja mediaroolinsa välillä – ”Painopiste on selkeä, sillä valmentaminen on kokopäivätyö”

Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.

1.10.2025 13:12 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Kauhajoen Eemi Luukkonen on oppinut käsittelemään menestysjoukkueessa pelaamisen paineet – ”Kun kultamitali puuttuu, motivaatio kehittyä on kasvanut entisestään”

Ensimmäistä Korisliiga-mestaruuttaan metsästävä Eemi Luukkonen tähtää edelleen ammattilaiseksi ulkomaille mutta on 23:een ikävuoteensa mennessä oppinut, että kehitys tapahtuu ajallaan.

1.10.2025 10:58 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Enemmän kuin vain työtovereita – Eero Innamaa näkee valtavan arvon Vilppaan yhteisöllisyydessä

Eero Innamaa kokee paikallisylpeyttä Salon Vilppaan paidassa, vaikka välillä vanhan liiton turkulaiset kuittailevatkin paikkakuntavalinnasta. Pitkä jatkosopimus oli pelaajalle helppo valinta.

30.9.2025 16:26 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Joona Tuomala palasi synnyinmailleen uransa parhaassa pelikunnossa – tuore perheenisä tasapainoilee kodin ja KTP-Basketin välillä täynnä energiaa

Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.

Näytä lisää vastaavia