3.12.2016 KTP-Basket jäädytti perjantaina seuralegendansa Jarkko Tuomalan pelipaidan numero 13. Tuomala edusti KTP:tä koko uransa ajan, neljällä eri vuosikymmenellä.
Jarkko Tuomala pelasi koko uransa KTP:n paidassa.
KTP:n paita numero 13 jäädytettiin perjantaina. Kuva: Kai Kilappa
Vuonna 1979 alkanut Tuomalan pääsarjaura kesti peräti 20 kauden ajan, aina 2000-luvulle asti. Pääsarjaotteluita hän pelasi kaikkiaan ennätykselliset 731 ja runkosarjassakin 623 kappaletta. Kumpaakaan ennätystä ei ole vieläkään rikottu.
Ei ole sattumaa, että Tuomalan ja KTP:n huippuvuodet osuvat samalle ajanjaksolle. Tuomalan palkintokaapista löytyy peräti 10 aikuisten SM-mitalia, joista neljä on kultaisia. Vitriinissä on myös komeat 7 Cup-kultaa ja 4 hopeaa.
Tuomala kirjasi pitkällä urallaan ottelukohtaisiksi keskiarvoikseen 11,8 pistettä ja 5,7 levypalloa.
A-maaotteluita Tuomala pelasi 72 kappaletta, edustaen Suomea myös vuoden 1995 EM-kilpailuissa Ateenassa.
KTP on aiemmin jäädyttänyt Larry Poundsin (numero 14) ja Pertti Marttilan (12) pelipaidat, sekä Erkki Hiltusen ”valmentajapaidan”.
Miesten Korisliiga-finaalit ovat nyt 3–2-tilanteessa Helsinki Seagullsin hyväksi.
Helsinki Seagulls otti kolmen pisteen vierasvoiton BC Nokiasta ja tasoitti finaalisarjan.
Helsinki Seagulls otti ensimmäisen voittonsa tämän vuoden miesten Korisliigan finaaleissa.
Miesten Korisliigan pronssimitalit ripustettiin tänään Kauhajoen pelaajien kaulaan.
Korisliigan toinen finaali oli kotijoukkue BC Nokian näytös, kun sen puolustus tylsytti Helsinki Seagullsin lukemin 85–60 (38–31). Kolmas finaali pelataan tulevana sunnuntaina Helsingissä.
Helsinki Seagullsin ja BC Nokian ensimmäinen finaaliottelu päättyi 63–69-vierasvoittoon.
Keskiviikkona 8. toukokuuta käynnistyvät Korisliiga-finaalit. Vastakkain ovat Helsinki Seagulls ja BC Nokia, joiden päävalmentajat miettivät kiireisellä aikataululla parhaita aseita kilpailijaansa vastaan.
BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.
Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.
Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.