7.11.2005 KTP:n alavireinen meno korisliigassa jatkuu. Lauantai-iltana tappio tuli Porvoossa, missä Tarmo oli parempi selvin pistein 90-66 (51-41). Häviö oli kotkalaisille jo kuudes perättäinen.
Ensimmäisen kymmenminuuttisen jälkeen KTP johti vielä peliä parilla pisteellä, mutta taipui lopulta selvästi. Viimeisen neljänneksen ryhmä hävisi 14 pinnalla.
Kymmenen ottelun jälkeen KTP:lla on vain yksi voitto. Asema sarjan hännillä vankistui entisestään, kun kolmanneksi viimeisenä ollut Tarmokin karkasi nyt kuuden pisteen päähän.
KTP:n harvoihin valopilkkuihin Porvoossa lukeutui Sarunas Skadas, joka upotti tarkasti 16 pistettä. Tarmon tehomiehiä olivat Roni Leimu (20/0) ja Rashad Bell (19/9).
Ailahtelevasti pelannut Honka onnistui vaihteeksi ottamaan selvän voiton. Samalla pistemäärällä keskikastissa majaillut Korihait kaatui Espoossa reippain 111-86 (51-44)-lukemin.
Honka näytti ratkaisevan pelin jo heti alussa. Ensimmäinen kymmenminuuttinen sujui isäntien komennossa numeroin 28-15. Puoliajalle
uusikaupunkilaiset nousivat kuitenkin iskuetäisyydelle, mutta taipuivat lopulta selvästi.
Hongan voiton avain oli vahva heittopeli. Kakkoset suhahtivat sisään 69 prosentin tarkkuudella ja kolmosistakin yli puolet meni sinne minne pitikin. Korkeimman lukeman sekä pisteissä että levypalloissa kokosi Tim Kisner (22/8).
Korihaiden ykkönen oli tuore jenkkivahvistus, viime kaudella Katajassa pelannut Llewelyn Smalley (24/4).
Tampereen Pyrintö osaa olla kotonaan vaarallinen ryhmä. Kouvojen ja Hongan
jatkoksi sen sai nyt kokea hallitseva mestari Lappeenrannan NMKY. Loppulukemat Pyynikin palloiluhallissa olivat 104-90 (49-36).
Kotijoukkue heitti vierailijaansa tarkemmin ja voitti myös levypallot selvästi. Namikan kaatoa johti Kenneth Lowe saldolla 27/4. Omar Bynum (22/11) oli myös merkittävässä roolissa.
Lappeenrantalaisista Matthew Williams ja Pasi Riihelä pääsivät täpärästi yli 20 pisteen rajan.
(STT)
Pyrinnön Jared Billups, Seagullsin Kahron Ross sekä Kauhajoen Ty Berry ja Oliver Kandén johtivat muhkeilla piste-esityksillään omat joukkueensa voittoon, kun taas Korihaiden Mikael Aalto joutui järisyttävästä suorituksestaan huolimatta tyytymään tappioon.
Korisliiga-katsojille ennestään tuttu Kaleb Warner on tehnyt kauden 2025–26 kattavan sopimuksen Tampereen Pyrinnön kanssa.
KTP:n Tuomas Hirvonen jakoi kahdeksan syöttöä ja Vilppaan Jalen Brooks paukutti 39 pistettä illan Korisliiga-otteluissa.
Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.
Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.
Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.
Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt LoKoKo Bisons ry:lle varoituksen 8.10. pelatun Bisons Loimaa – Kauhajoki -Korisliiga-ottelun katsomotapahtumista.
Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.
Helsinki Seagulls taivutti kotonaan Töölössä KTP-Basketin. Seagullsin voittosaldo alkukaudelta on 2–1, kun taas KTP:n on 1–2.
Helsinki Seagullsin Suomen mestaruuden takuumiehiin viime keväänä kuulunut ToPo Juniorien kasvatti ja Susijengin kanssa kahdet arvokisat pelannut Henri Kantonen, 198 cm ja 28 vuotta, vahvistaa määräaikaisella sopimuksella loukkaantumiskierteestä kärsivää joensuulaista Kataja Basketia.