21.3.2007 BC Nokian vuonna 2005 naisten Suomen mestaruuteen luotsannut Kimmo Kujansivu vahvistaa ensi kaudella Namika Lahden valmennusta. Tamperelaislähtöinen Kimmo Kujansivu on tehnyt valmentajasopimuksen lahtelaisseuran kanssa.
30-vuotiaan Kujansivun lopullisesti tehtävät Namika Lahdessa muotoutuvat kuluvan kauden päätyttyä. Tässä vaiheessa selvää on, että Kujansivu tulee toimimaan A-junioreiden, edustus- ja kakkosjoukkueen ympärillä.
- Kimmo Kujansivu oli meille ehdoton ykkösvaihtoehto. Me tarvitsimme osaavan valmentajan ja Kimmolla oli halu toimia ammattivalmentajana, Namika Lahden valmennuspäällikkö Petri Selkee kertoi.
Kujansivu on ollut mukana valmennustehtävissä vuodesta 1995. Seuratasolla Kujansivun kovin meriitti on vuodelta 2005, jolloin hän luotsasi BC Nokian naiset Suomen mestaruuteen. Kujansivu on toiminut myös miesten pääsarjatasolla apuvalmentajana. Vuosina 2000-02 hän oli Jarmo Laitisen aisaparina Pyrbasketin joukkueen peräsimessä. Nuorten maajoukkuevalmentajana Kujansivu aloitti vuonna 2000 ja on toiminut myös Koripalloliiton kouluttajana.
- Namika on yksi parhaimpia ellei paras koripalloseura poikapuolella. Itse asiassa tuntuu imartelevalta, että Lahdesta oltiin kiinnostuneita minusta. Olen erittäin tyytyväinen tähän ratkaisuun. Tällä kaudella minulla ei ole ollut omaa joukkuetta valmennettavana, joten paluu aktiiviseen valmennustyöhön maistuu mainiosti, kertoi Kujansivu.
Miesten Korisliigassa nähtiin tänään pelkkiä kotivoittoja. Alvar Peltoniemi ja Eemi Luukkonen pelasivat vahvasti niin pisteiden kuin levypallojenkin valossa.
Salon Vilpas johtaa miesten Korisliigaa parhaillaan voitoin 6–0. Myös Bisons Loimaa tulee lähellä perässä 3–3-saldollaan.
Pyrinnön Jared Billups, Seagullsin Kahron Ross sekä Kauhajoen Ty Berry ja Oliver Kandén johtivat muhkeilla piste-esityksillään omat joukkueensa voittoon, kun taas Korihaiden Mikael Aalto joutui järisyttävästä suorituksestaan huolimatta tyytymään tappioon.
Korisliiga-katsojille ennestään tuttu Kaleb Warner on tehnyt kauden 2025–26 kattavan sopimuksen Tampereen Pyrinnön kanssa.
KTP:n Tuomas Hirvonen jakoi kahdeksan syöttöä ja Vilppaan Jalen Brooks paukutti 39 pistettä illan Korisliiga-otteluissa.
Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.
Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.
Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.
Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt LoKoKo Bisons ry:lle varoituksen 8.10. pelatun Bisons Loimaa – Kauhajoki -Korisliiga-ottelun katsomotapahtumista.
Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.