11.9.2019 08:24 KTP-Basket on solminut sopimuksen 201-senttisen ja kovissa sarjoissa keitetyn korinaluspelaajan kanssa.
27-vuotias Pinkston pelasi viime kaudella Kreikan pääsarjassa Kolossos Rodoun joukkueessa, jossa hän viimeisteli keskimäärin 11,7 pistettä ja 4,6 levypalloa ottelua kohden. Kaudella 2017-18 Pinkston revitteli Puolan pääsarjassa Krosnon joukkueessa 18,1 pisteen ja 5,9 levypallon keskiarvolla.
- Tämä oli se isompi kala, jota olen kytännyt. Ennakkoon ajateltuna kyseessä on kovan luokan kaveri, mutta kuten on nähty, niin ne odotukset pitää pystyä myös lunastamaan, päävalmentaja Tomi Kaminen kommentoi Kymen Sanomissa.
- Jenkkimarkkinat ovat hankalemmat kuin aiemmin ja pelaajatarjontaa on vähemmän. Olemme auttamattomasti myöhässä, mutta toisaalta luulen, että kannatti odottaa.
Loughlinin lukion seniorivuotenaan Pinkston valittiin McDonald's All-American -tähdistöotteluun. Yliopistouran Pinkston pelasi kovassa Villanovan yliopistossa, jossa parhaimmalla kaudella syntyi 14,1 pistettä ja 6,1 levypalloa ottelua kohden.
- High schoolin All-American-pelaajia ei hirveästi ole Suomessa pyörinyt, ja myös yliopistoura on kova yhdessä maan parhaista yliopistoissa. Odotukset ovat kovat, että kaveri olisi aika hyvä.
- Hän pystyy pelaamaan palloskriinipeliä, postaamaan ja pelaamaan myös naama korille päin. Periaatteessa hänelle sopivat kaikki paikat kolmosesta vitoseen, Kaminen summaa.
Kymen Sanomissa kerrotaan, että Miika Heinonen on tehnyt jatkosopimuksen kotkalaisjoukkueen kanssa. Uusina pelaajina KTP-Basketin remmiin liittyvät myös Joonas Timonen ja Emil Uotila.
Kouvojen ulkomaalaisvahvistukset tulevaan Korisliigakauteen ovat varmistuneet, kun viimeisenä nelikosta sopimuspaperiin luonnosteli nimensä 196-senttinen heittävä takamies Roger McFarlane.
Korisliiga-konkari, pelintekijä Tuomas Hirvonen jatkaa uraansa Kotkassa. 29-vuotias Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin kaksivuotisella sopimuksella Kataja-Basketista.
Kouvojen paletti tulevalle Korisliiga-kaudelle täydentyy hyvää vauhtia. Seura on solminut ensi kauden mittaisen pelaajasopimuksen 198-senttisen ison laiturin Collin Hollowayn kanssa. Holloway on pelannut kolmessa yliopistossa ja valmistui kuluvan vuoden keväänä Samfordin yliopistosta.
Uudenkaupungin Korihaiden neljäs ulkomaalaisvahvistus tulevalle Korisliiga-kaudelle on 28-vuotias laituri Bobby Planutis. 203-senttinen Planutis on tuttu Korisliigasta kaudelta 2023–24, jolloin yhdysvaltalaispelaaja pelasi Lahti Basketballin riveissä.
Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.
Hallitseva Korisliiga-mestari Helsinki Seagulls on solminut sopimukset joukkuetta myös viime kaudella edustaneiden Ricky Waxlaxin ja Chrysostom Chukwuman kanssa. Vahvan alkukauden jälkeen Saksaan loppukaudeksi siirtynyt 29-vuotias Chukwuma ja jo seitsemättä kauttaan Seagullsia urallaan edustava 25-vuotias Waxlax tuovat uudistuvaan joukkueeseen arvokasta jatkuvuutta.
Korisliigan mestaruutta keväällä juhlinut ja uusilla taustajoukoilla liigakauteen lähtevä Helsinki Seagulls on julkaissut uuden valmennusjohtonsa kaudelle 2025–26. Liettuaan lähtevän Vesa Vertion tilalle päävalmentajaksi nousee joukkueen pitkäaikainen apuvalmentaja Timo Saukkola, joka jatkaa tutkaparinaan niin ikään pitkäaikainen kollegansa Kimmo Kujansivu.
Saksan Bundesliigassa Tuomas Iisalon apuvalmentajana toiminut ja Helsinki Seagullsin päättyneenä keväänä Suomen mestaruuteen johdattanut Vesa Vertio, 42, palaa kansainvälisille kentille allekirjoitettuaan yksivuotisen sopimuksen Liettuan hallitsevan hopeamitalistin ja FIBA Mestarien liigaa pelaavan Rytas Vilnan kanssa.
Vilppaan koripallomiehistö on lähes valmis lokakuussa käynnistyvään Korisliigaan. Kolmas ulkomaalaisvahvistus on 196-senttinen laituri Jalen Brooks, joka pelasi viime kaudella Sveitsin pääsarjassa. Vilpas hakee neljättä ulkomaalaista nelospaikalle.
Salon Vilpas on solminut monivuotisen jatkosopimuksen takamies Eero Innamaan (26) kanssa. Sopimus ulottuu kevääseen 2028 saakka, joten turkulaislähtöinen Innamaa nähdään Vilppaan paidassa ainakin seuraavat kolme kautta.