26.4.2005 Päättyneellä kaudella Sparliigan pronssia Joensuun Katajan paidassa saalistaneet Sami Laaksonen ja Petri Jaakkola palaavat takaisin Kouvoihin ja Kouvolaan. Porvoon Tarmoa kaksi kautta edustanut Mark Sweet siirtyy puolestaan Porvoon Tarmosta Kouvojen riveihin.
Laaksosen sopimus on kaksivuotinen, Jaakkolan mallia 1+1 sekä Sweetin yksivuotinen. Kyseisten pelaajasopimusten jälkeen Kouvoilla on koossa ensi kauden miehistöön jo seitsemän pelaajaa. Aiemmin sopimukset olivat rustanneet Jani Hiltunen, Samu Kaaresvirta, Juho Kailio ja Jukka Toijala.
Sami Laaksonen, 31, on pelannut Kouvoissa aiemmin viiden kauden ajan (1994-1999). Hän oli voittamassa joukkueen kanssa kahta Suomen mestaruutta sekä Suomen cupia. Syyt Laaksosen siirtoon ovat lähinnä pelikentän ulkopuolisia.
- Tässä vaiheessa elämää pitää ottaa huomioon muitakin asioita kuin koripallo ja siksi Kouvolaan muuttaminen oli luonnollinen ratkaisu. Katajassa vietetyt neljä vuotta ovat olleet upeaa aikaa ja en tule niitä ikinä unohtamaan, mutta matkan on jatkuttava. Etäisyys Joensuusta on perheellemme vain yksinkertaisesti liian pitkä, sillä haluamme poikamme oppivan tuntemaan niin isovanhemmat, sukulaiset kuin kummitkin, kertoi Laaksonen.
Tarkkana kolmostykkinä tunnettu Petri Jaakkola on Laaksosen tavoin edustanut Kouvoja viiden kauden ajan (1998-2003). Jaakkola oli voittamassa Kouvoissa mestaruutta sekä cupia kaudella 1998-99. Viimeiset kaksi vuotta Jaakkola on edustanut Joensuun Katajaa. Jaakkola palaa kasvattajaseuraansa innostuneena.
- Odotan ensi kautta erittäin suurella mielenkiinnolla. Paluu kasvattajaseuraan on iso asia kenelle tahansa. Kun sovin pelaamisesta Kouvoissa, olo oli heti kuin energisellä pikkupojalla. Ihmiset ympärillä ja ilmapiiri on varmasti loistava.
Uutena miehenä Kouvojen edustusasuun ensi kaudella pukeutuu kovana taistelijana tunnettu Mark Sweet, 27. Sweet on Yhdysvaltain kansalainen, mutta omaa myös Britannian passin, joten hänet nähdään Kouvoissa EU-vahvistuksena ensi kaudella, joka on jo miehen kolmas Suomessa.
Kouvojen edustusjoukkueen johtoryhmän puheenjohtaja Juhani Pousi ei tyytyväisyyttään tehtyjä sopimuksia kohtaan peitellyt.
- Kaikki kolme ovat kaikille lajia seuraaville entuudestaan tuttuja ja kaksi heistä Kouvojen riveistä. Uskon, että kannattajamme ja sponsorimme ottavat tehdyt sopimukset ilolla vastaan.
- Tehtyjen sopimusten myötä saimme joukkueeseemme nk. voittajatyyppejä, jotka auttavat pelikavereitaankin entistä parempiin suorituksiin ja saavat myös katsojat syttymään, kertoi puolestaan Kouvojen tuore päävalmentaja Anton Mirolybov.
Sami Laaksonen oli kuluneella kaudella Sparliigan runkosarjassa toiseksi paras kotimainen korintekijä pussitettuaan 17,8 pistettä ottelua kohden. Lisäksi 195-senttisen laiturin 6,9 levypalloa, 1,64 koriinjohtanutta syöttöä ja 1,11 riistoa. Jaakkola hääri Katajassa Laaksosen joukkuetoverina 4,6 pisteen keskiarvolla. 201-senttinen Sweet uurasti Tarmossa tilastorivilleen 13,2 pistettä ja 7,9 levypalloa.
Laitahyökkääjän viime kausi päättyi ikävästi loukkaantumiseen vasta kauden toisessa ottelussa. Jatkosopimus on kestoltaan yksivuotinen.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Tuore koripalloilun Suomen mestari Salon Vilpas on tehnyt kahden vuoden pelaajasopimuksen Simeon Stefanovicin kanssa. 188-senttinen takamies pelasi juniori-ikäisenä neljä vuotta Espanjassa ja ensimmäiset liigakokemukset tulivat viime kaudella Lapuan Kobrissa.
Korisliigan kehittyneimmäksi pelaajaksi valittu Riku Korhonen siirtyy Lahteen kasvattajaseura Hongasta. Lahti Basketball ja Korhonen solmivat 1+1 mallisen sopimuksen, jossa molemmilla osapuolilla on optio toisesta kaudesta.
Ensimmäisen SM-mitalinsa 31 vuoteen voittanut Uudenkaupungin Korihait on aloittanut joukkueen rakentamisen kaudelle 2026–27. Haiparven takakentälle on kiinnitetty vuoden sopimuksilla Korihaissa muutama kausi sitten pelannut Trey Niemi sekä yhdysvaltaIaispelaaja Tommy Murr.
Tapiolan Honka on solminut jatkosopimuksen takamies Elias Eerikinharjun kanssa. Eerikinharju pelasi viime kaudella Hongan riveissä Korisliigaa 17 pelissä.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Lahti Basketballin uusi päävalmentaja on juuri Korisliigassa hopeaa Kataja Basketin kanssa voittanut Teemu Turunen, 32. Turunen siirtyy Lahteen Joensuusta, jossa vietti viimeiset neljä kautta Petri Virtasen apuvalmentajana. Turusen sopimus lahtelaisseuran kanssa on kolmivuotinen.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.