Lahdessa Korisliigan parempi NMKY

15.1.2006 Namika Lahti otti kaimaseurastaan Lappeenrannan NMKY:stä niukimman mahdollisen kotivoiton, kun joukkueet kohtasivat lauantaina Korisliigassa. Vierailevan NMKY:n pitkään hallitsema peli kääntyi jatkoajan lopussa Namika Lahden voitoksi 92-91 (82-82, 36-45).

Joukkueet olivat sarjataulukossa tasapisteissä kärjen tuntumassa, mutta voitollaan Namika Lahti nousi tasapisteisiin sijoille 2-3 niin ikään eilen voiton ottaneen Espoon Hongan kanssa.

Lappeenrantalaiset hallitsivat varsinaista peliaikaa, mutta kotijoukkueen Jonathan Jones venytti ratkaisun jatkoajalle upottamalla kolme sekuntia ennen päätösjakson loppua kaksi vapaaheittoaan.

Vieraat pitivät johtoa myös jatkoajalla, kunnes taas kolmisen sekuntia ennen loppusummeria lahtelaisten virolaisvahvistus Jesper Parve nousi sankariksi viimeistelemällä 90-91 -tilanteessa voittokorin.

Namikan korinteko keskittyi entistä enemmän vierasvahvistusten käsiin, kun Teemu Laine ja Aki Ulander olivat jalkavaivaisina sivussa. Parve kokosi 30, Michael Kuebler 24 ja Jones 19 pistettä sekä 15 levypalloa.

Peräti 25 pallonmenetykseen sortuneen LrNMKY:n tehosta vastasivat Jussi Kumpulainen 24:llä, Andre Foreman 23:lla ja Chanan Colman 15 pisteellä.

Tarmo nimensä veroinen Espoossa

Honka sai Espoossa yllättävän kovan vastuksen Porvoon Tarmosta, joka on sarjataulukossa kahdeksan sijaa alempana. Honka toki voitti kovalla työllä 100-88 (56-56).

Tarmo jäi heti alussa 14-0 tappiolle, mutta kävi johdossa toisella ja kolmannella jaksolla ja ahdisteli Honkaa viimeiselle neljännekselle asti, johon lähdettiin vain viiden pisteen kotijohdossa.

Hongan ykköstykkinä jatkoi Tim Kisner 23 pisteellä. Heikki Zitting nosteli 19 pistettä. Loukkaantumisestaan toipunut Rashad Bell palasi peliin 31 pisteen saaliilla. Mikael Holme heitti 19 pistettä.

PuHu jatkaa pirteästi

Pitkästä tappioputkestaan eroon päässyt Vantaan Pussihukat pelasi kolmannen peräkkäisen pirteän pelinsä nyt Uudessakaupungissa, jossa Korihait taipui yllättävän selvällä erolla 74-91 (41-42) -tuloksella.

Korihait kompuroi lähes koko pelin altavastaajana. Kotijoukkueen synkin jakso osui kolmannen neljänneksen alkuun, kun Korihait ei saanut seitsemässä minuutissa aikaan ainuttakaan pelikoria ja PuHun 41-42 -taukojohto repesi ratkaisevasti 43-58 -numeroihin.

Marc Axton oli taas PuHun tehokkain 24 pisteellään, joista 20 syntyi jo puoliaikaan mennessä. 24 pisteeseen päätyi myös Korihaiden tehomies, ainoana yli kymmenen pisteen päässyt Rashard Lee.

ToPo vahva kotonaan

Kovana kotijoukkueena kunnostautunut ToPo jatkoi vahvoja kotipelejään voittamalla Tampereen Pyrinnön 87-83 (33-42).

Pyrintö hallitsi peliä kaksi jaksoa, mutta ToPo nousi ohi kolmannella jaksolla, jonka se voitti selvästi 37-18. Pyrintö pääsi viimeisellä neljänneksellä vielä tasoihin, mutta ei enää johtoon.

John Thomas heitti ToPolle 22 ja Leho Kraav 21 pistettä. Antero Lehto oli Pyrinnön tehokkain 24 pisteellä, Albert Mouring säesti 21 pisteellä.

KTP hallitsi jumbofinaalia

KTP hallitsi Korisliigan sarjataulukon kahden viimeisen joukkueen kohtaamista hakemalla Turusta 77-92 (40-45) -voiton Aura Basketista. Tulos merkitsi KTP:lle kolmatta peräkkäistä voittoa ja turkulaisille jo yhdeksättä peräkkäistä tappiota.

Vieraat rakensivat 15 pisteen voittonsa kolmannella jaksolla voittamalla sen 24-15. KTP:n tasaisen tehotrion muodostivat Joe Nixon 20 pisteellä, Anssi Kinnaslampi 19:llä ja Pasi Heinonen 17:llä. Danny Gathings heitti kotijoukkueelle vakiopisteensä 25 ja Arto Talvitie 19.

(STT)



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
12.6.2026 12:00 Korisliiga

Salon Vilpas koripallon Mestarien liigan karsintoihin

Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.

12.6.2026 09:59 Korisliiga

Aatu Kivimäki kolmivuotisella sopimuksella Karhu Basketiin

Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.

10.6.2026 20:35 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2026–2027 myönnetty: Keski-Suomi palaa liigakartalle – ennätysmäärä joukkueita pääsarjoissa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.

8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

1.6.2026 19:00 Korisliiga

Vuoden pelaaja Samu Adler tekee muuttoa Indianaan mieli avoimena: ”En tiedä yhtään, mitä odottaa, mutta sillä mennään, mitä sieltä sanotaan”

Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.

25.5.2026 15:36 Korisliiga

Korisliiga-mestari ja Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen palaa Seagullsiin

Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.

23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

19.5.2026 20:47 Korisliiga

Korisliiga-finaalit ratkesivat: Vilpas karkasi toisella puoliajalla seurahistorian toiseen mestaruuteen!

Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.

16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

Näytä lisää vastaavia