Lahti käänsi kelkkansa, vei kotiedun

27.3.2007 Namika Lahti osoitti todeksi vanhan hokeman, jonka mukaan pudotuspelit ovat eri maailma kuin runkosarja. Lahtelaiset avasivat Korisliigan puolivälierät 67-74 (27-50) –vierasvoitolla ToPosta vieden kotiedun mukanaan. Honka ja KTP avasivat omat puolivälieräsarjansa kotivoitoilla.

ToPo oli voittanut runkosarjan 11 viimeisestä ottelustaan peräti kymmenen, kun taas Namika Lahdelle kirjattiin seitsemästä viimeisestä pelistä kuusi tappiota. Kauden aiemmista kohtaamisista ToPo oli poistunut voittajana kolmesti, mutta tiistaina Namika Lahti määräsi tahdin alusta asti.

- Viime viikko ollaan keskitytty, että ollaan valmiina, kun play offit alkaa. Vähän itsekin yllätyin vauhdistamme. Jos puolustus pitää, on mahdollisuus voittaa. Puolustus ja tahto voittaa käänsivät pelin meille, Lahden Ville Mäkäläinen sanoi joukkueensa hyvästä pelistä.

Vierailijoiden 14-0-jakso vei Lahden 43-21-karkumatkalle ja ero oli suurimmillaan 23 pistettä (27-50) puoliajalla. Helsinkiläiset puristivat pelin tiukaksi vielä kolmannella neljänneksellä, jonka kotijoukkue voitti 23-8. Lahtelaisten etumatka oli kuitenkin liian suuri.

- Aloitimme pelaamisen liian myöhään, olimme pilvissä. Nyt on täysin uudet pelit ja on oltava valmiina. Jos emme halua kesälomalle ensi viikon maanantaina, meidän on oltava valmiina perjantaina, ToPon pettynyt Logi Gunnarsson kommentoi.

Lahtelaisten tehokkain oli 18 pistettä pussittanut Sidney Holmes. ToPon korkein pistemäärä 12 syntyi Gunnarssonin kädestä.

- Lahti pelasi hyvin ja sillä siisti. Nyt pitää alkaa pelata kurinalaisesti, niin hyvä tulee. Pomputamme liikaa palloa, koreja tehdään heittämällä, ei pomputtamalla. Siihen tulee muutos perjantaina, ToPo-luotsi Pekka Salminen lupaili.

Honka selvisi säikähdyksellä

Espoon Honka jatkoi Korisliigan puolivälierien ensimmäisessä ottelussa runkosarjasta tutulla tiellä. Porvoon Tarmo ei pystynyt runkosarjassa voittamaan Honkaa kertaakaan, ja ottelun jälkeen tulostaululla seisoi jälleen espoolaisten voitto. Tällä kertaa Tarmo ei kuitenkaan nöyristellyt vastustajaansa, vaan oli voitonsyrjässä kiinni vielä kaksi minuuttia ennen loppua.

Ottelu ratkesi vain 0,8 sekuntia ennen loppua, kun Hongan Tim Kisner pisti ensimmäisen vapaaheittonsa kylmästi pussiin. Jälkimmäisen hän heitti tarkoituksella korkeassa kaaressa takarautaan taktikoiden kellosta viimeisetkin kymmenykset pois. Ottelu päättyi niukkoihin lukuihin 77-76 (35-31).

Kisnerin voittokoria oli edeltänyt Joe Nixonin epäonnistunut kolmen pisteen heitto 14 sekuntia ennen loppua, sekä väkevän ottelun pelanneen Ryan McDaden ratkaiseva viides virhe.

Tarmo vei levypallot vakuuttavasti 45-26 ja kirjautti nimiinsä yhteensä 20 hyökkäyslevypalloa. McDaden korilla Tarmo johti kaksi minuuttia ennen päätösvihellystä 76-74.

- Pelasimme kauden kypsimmän pelimme. Vahvaa fyysistä vääntöä, kori korista mentiin. Olen hymyssä suin, vaikka tappio tulikin. Luulen, että tämä sarja jatkuu vielä pitkään, porvoolaisten valmentaja Tomi Kaminen kertoi.

Runkosarjan toiselta sijalta pudotuspeleihin lähteneiden espoolaisten komeimmat pistesaaliit keräsivät Monte Cummings (23/7) ja Jukka Matinen (20/1). Tarmon tehokkaimmat olivat McDade (21/9) ja Nick DeWitz (20/12).

Cummingsin heittopeli oli mykistävää, sillä mies onnistui kaikissa kahdeksassa pelitilanneheitossaan. Ainoat epäonnistumiset tulivat vapaaheittoviivalta (6/9).

KTP kaatoi hallitsevan mestarin

Korisliigan runkosarjassa kolmanneksi sijoittunut KTP Basket avasi puolivälierät voitolla kahden edellisen kauden Suomen mestarista Lappeenrannan NMKY:sta. Kotkalaiset kuittasivat ensimmäisen kiinnityksen välieräpaikkaan 96-90 (49-45)-voitolla.

- Meiltä ei Pasi Riihelä pukenut ollenkaan, annoimme siinä aika paljon tasoitusta. Hyvä taistelu tämä oli, kovaa vääntöä, LrNMKY:n valmentaja Mika Turunen näki.

KTP:n tehotykkeinä häärivät ulkomaalaispelaajat. Jerald Fields (31/3), Jermaine Spivey (23/4), Andre Foreman (19/10) ja Maurice Ingram (12/8) olivat liikaa LrNMKY:lle. Lappeenrantalaisten selvä ykkönen oli Michael Cuffee (25/14).

- Kotkan amerikkalaiset olivat aivan pitelemättömiä, kun taas me pelasimme paremmin, kun pari jenkkiä istui penkillä. Nyt täytyy saada Riihelä takaisin kehiin ja huutaa parille kaverille, että mikä heidän ammattinsa on, Turunen latasi.

Lappeenranta kulki askeleen Kotkan perässä läpi kamppailun. Suurimmillaan KTP:n johto oli 17 pistettä (72-55). Päätösjakson puolivälissä LrNMKY nousi Cuffeen kolmosella viiden pisteen päähän (81-76), mutta kiri ei kantanut lähemmäksi.

Korisliigan neljäs puolivälieräpari Joensuun Kataja-Team Componenta aloittaa keskinäisen mittelönsä keskiviikkona Joensuussa.

(STT – Koris.net)

Ottelutilastot ja koko suomalaisen huippukoripallon tilastopalvelu osoitteessa http://www.basket.fi/



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
30.7.2025 15:51 Korisliiga

Viisinkertainen Korisliiga-mestari kapteeni Rougeau jatkaa Seagullsissa

Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaiset sopimukset joukkueen yhdyvaltalaiskapteenin René Rougeaun sekä 23-vuotiaan laituri Elias Leskisen ja 22-vuotiaan takapelaaja Lenni Hervolan kanssa.

30.7.2025 15:11 Korisliiga

Shawn Hopkins palaa Islantiin

Korisliigan mestaruuden voittaneen Helsinki Seagullsin kantaviin voimiin kuulunut 195-senttinen ja 30-vuotias BC Nokian kasvatti Shawn Hopkins, palaa Islannin pääsarjaan kolmen kauden tauon jälkeen. Hopkinsin saalisti riveihinsä viime keväänä Islannin välieriin edennyt Alftanes.

25.7.2025 09:55 Korisliiga

Tuomas Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin

Korisliiga-konkari, pelintekijä Tuomas Hirvonen jatkaa uraansa Kotkassa. 29-vuotias Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin kaksivuotisella sopimuksella Kataja-Basketista.

22.7.2025 17:20 Susijengi

Teemu Suokas Espanjan kakkosliigan Cartagenaan

Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.

21.7.2025 18:01 Pääjuttu

Timo Saukkola Seagullsin uudeksi päävalmentajaksi, Kimmo Kujansivu jatkaa apuvalmentajana

Korisliigan mestaruutta keväällä juhlinut ja uusilla taustajoukoilla liigakauteen lähtevä Helsinki Seagulls on julkaissut uuden valmennusjohtonsa kaudelle 2025–26. Liettuaan lähtevän Vesa Vertion tilalle päävalmentajaksi nousee joukkueen pitkäaikainen apuvalmentaja Timo Saukkola, joka jatkaa tutkaparinaan niin ikään pitkäaikainen kollegansa Kimmo Kujansivu.

21.7.2025 16:31 Korisliiga

Vesa Vertio Rytas Vilnan valmennusjohtoon

Saksan Bundesliigassa Tuomas Iisalon apuvalmentajana toiminut ja Helsinki Seagullsin päättyneenä keväänä Suomen mestaruuteen johdattanut Vesa Vertio, 42, palaa kansainvälisille kentille allekirjoitettuaan yksivuotisen sopimuksen Liettuan hallitsevan hopeamitalistin ja FIBA Mestarien liigaa pelaavan Rytas Vilnan kanssa.

19.7.2025 10:09 Korisliiga

Laituri Jalen Brooks Vilppaan kolmas amerikkalaisvahvistus

Vilppaan koripallomiehistö on lähes valmis lokakuussa käynnistyvään Korisliigaan. Kolmas ulkomaalaisvahvistus on 196-senttinen laituri Jalen Brooks, joka pelasi viime kaudella Sveitsin pääsarjassa. Vilpas hakee neljättä ulkomaalaista nelospaikalle.

18.7.2025 11:03 Korisliiga

Innamaalle monivuotinen jatkosopimus Vilppaan kanssa

Salon Vilpas on solminut monivuotisen jatkosopimuksen takamies Eero Innamaan (26) kanssa. Sopimus ulottuu kevääseen 2028 saakka, joten turkulaislähtöinen Innamaa nähdään Vilppaan paidassa ainakin seuraavat kolme kautta.

11.7.2025 18:42 Pääjuttu

Ze´Rik Onyemasta Vilppaan uusi sentteri

206-senttinen, 108-kiloinen Ze´Rik Onyema on Salon Vilppaan toinen ulkomaalaisvahvistus tulevalle Korisliiga-kaudelle. Onyema kohtasi Vilppaan ensimmäisen ulkomaalaishankinnan, Claudell Harris Jr.:n, viime kaudella NCAA:n kivikovassa Southeastern Conferencessa. Kymmenen sopimuspelaajaa tulevaksi kaudeksi kerännyt Vilpas hakee vielä kahta vahvistusta riveihinsä.

9.7.2025 09:58 Korisliiga

Hugo Boman siirtyy Kauhajoelle

Kauhajoen Karhubasket on solminut kahden vuoden pelaajasopimuksen 23-vuotiaan Hugo Bomanin kanssa. Kaksimetrinen takapelaaja siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa Raholan Pyrkivän kasvatti pelasi kuuden kauden ajan Korisliigaa.

Näytä lisää vastaavia