31.12.2023 17:12 Miesten Korisliigan uuden vuoden aaton väännöissä voittajiksi selvisivät Lahti Basketball ja Kouvot.

Kalle Koivunen (pallossa) on ollut ahkera korintekijä viime aikoina. Kuva: Ville Vuorinen / Korisliiga
Lahti Basketball on jumiutunut kuluvalla kaudella kamppailemaan enemmän miesten Korisliigasta putoamista vastaan kuin niinkään palkintosijoista. Tänään sarjan viimeistä paikkaa pitävä joukkue onnistui kaivamaan pitkästä aikaa voiton kaatamalla kotikentällään KTP-Basketin luvuin 92–88. KTP puolestaan kilpailee yhä paikasta ylemmässä jatkosarjassa, vaikka onkin parhaillaan rajaviivan alapuolella.
Illan pistehait voittajien paidassa olivat amerikkalaisvahvistukset Harrison Cleary ja James Padgett. Cleary upotti 22 pistettä ja jakoi kuusi koriin johtavaa syöttöä, kun taas Padgett pussitti 27 pistettä, keräsi kymmenen levypalloa ja torjui kahdesti. Hyvässä heittovireessä oli myös suomalaislaituri Kalle Koivunen, joka on viime aikoina ollut yksi Lahden ahkerampia korintekijöitä. Koivuselle merkittiin 13 pistettä hyvillä osumaprosenteilla.
Päävalmentaja Tom Cooman kommentoi ottelua Ruudun haastattelussa:
– Tänään osoitimme, että pystymme oppimaan vaikeista ajoista, joita olemme kohdanneet viime aikoina. Jos vertaa tätä peliä edelliseen, niin erityisesti puolustuksen intensiteetti oli ratkaiseva tekijä.
KTP:n riveissä korkeimpiin pisteisiin, 22:een, ylsi Roydell Brown. Hänelle merkittiin myös 11 levypalloa.
Kouvojen ja BC Nokian ilta Kouvolassa venähti melkein pikkutunneille asti, kun voittajaa piti tasaväkisessä kamppailussa ratkoa peräti kahden jatkoerän ajan. Lopulta peli ratkesi isäntäjoukkue Kouvoille luvuin 114–110.
Kouvojen tehojyrä oli tänään joukkeen tuore comeback-vahvistus Thomas Gipson III, joka tilastoi 29 pistettä ja 11 levypalloa. Joukkuetoverit Joel Mäntynen ja Ricardo Lindo kokosivat 22 pistettä per pelaaja.
Päävalmentaja Jyri Lehtonen kommentoi Ruudulla:
– Hävisimme pelin jo kerran ensimmäisen puoliajan aikana. En ollut tyytyväinen joukkueen ilmeeseen alkuunkaan, mutta sen jälkeen voitimme pelin kolme kertaa. Sama päti Thomas Gipsonin yksilöesityksiin. Alussa huonoa puolustamista, mutta lopussa mies paikallaan.
Nokian tähtiä puolestaan olivat Both Gach 36 pisteellä ja kahdeksalla levypallolla sekä Tucker Richardson 18 pisteellä, 14 levypallolla, seitsemällä syötöllä ja neljällä riistolla.
Nokia on sarjataulukossa parhaillaan turvallisesti toisella sijalla, Kouvot puolestaan jännittävissä tunnelmissa jatkosarjojen välisellä rajapyykillä.
Korihaiden kotivoitossa pääsivät loistamaan erityisesti etukentän tähdet Frank Champion ja Mikael Aalto. Uusikaupunkilaisseura on nyt sarjapisteissä tasoissa voittamansa Helsinki Seagullsin kanssa jatkosarjojen välisen rajaviivan tuntumassa.
Korisliigassa pelattiin kaksi ottelua, joista voittajiksi selvisivät Kauhajoki ja Kataja Basket. Illan korkein pistesuoritus oli tappion kärsineiden Kobrien Jaquan Carlosin 35.
Tampereen Pyrinnön voitossa nähtiin väkevä tilastoilta niin Ahren Freemanilta, Topias Palmilta, Erik Muhoselta kuin Riku Laineeltakin. Kaksi muuta Korisliiga-ottelua päättyivät Lahti Basketballin ja KTP-Basketin voittoihin.
Sekä Salon Vilppaan Ansley Almonor että Kataja Basketin De'vion Harmon nakuttivat joukkueidensa voitoissa pyöreät 40 pistettä.
Kouvot nappasi väkevän vierasvoiton ja hätyyttelee jatkosarjalohkojen välistä rajaviivaa. Tapiolan Honka puolestaan nousi kotiesityksellään Korisliigan kärkeen.
Ennen ottelua Salohallissa nähtiin harvinainen erikoisohjelmanumero, kun Vilpas Legends ja Honka Legends kohtasivat toisensa. Kentällä nähtiin muiden muassa Teemu Rannikko, Shawn Huff, Jamar Wison ja Kimmo Muurinen.
21-vuotias Riku Korhonen opiskelee treenien ohessa kauppatieteitä, mutta tulokset Korisliigassa ovat samalla nousseet raketin lailla. Tapiolan Hongasta on kehittynyt yllättäen varteen otettava mestaruuskandidaatti ja Korhosesta hallitseva kuukauden pelaaja.
Bisonsin Pihlajamäen ja Kokon vahvat suoritukset eivät riittäneet Korisliigan sarjakakkosta vastaan.
Korisliigan runkosarjan seitsemännellä sijalla majaileva Tampereen Pyrintö on solminut loppukautta koskevan sopimuksen pitkäaikaisen seuraikoninsa, Susijengissäkin vuosikaudet pelanneen Topias Palmin, 196 cm ja 31 vuotta, kanssa. Palmin sopimus sisältää vuodenvaihteen jälkeisen reilun kuukauden ulkomaanoption.
Helsinki Seagulls, Kataja Basket ja Korihait pääsivät kaikki juhlimaan vierasvoittoja.