8.6.2017 Lappeenrannan Catzin nuoret solmivat jatkosopimuksia. Valencia McFarland palaa kissapaitaan.
Valencia McFarland pelaa Catzin paidassa myös ensi kaudella. Kuva: Ville Vuorinen
Naisten Korisliigassa keväällä pronssia saavuttanut Catz on tehnyt ensimmäiset pelaajasopimukset tulevalle kaudelle. Viime kaudella edustusjoukkueeseen nostetut Johanna Kalin (s. 2000), Roosa Kosonen (s.2000) ja ylioppilaaksi tänä keväänä kirjoittanut Johanna Timperi (s.1998) solmivat odotetut jatkosopimukset kasvattajaseuransa kanssa.
Kalin ja Kosonen jatkavat edustuksen ohella pelaamista myös A-tytöissä. Kolmikko myöntää odottavansa innolla tulevaa kautta ja saamaansa mahdollisuutta.
Kalin, Kosonen ja Timperi ovat hyviä esimerkkejä Catzin juniorityöstä, jonka kirkkaimpina helminä tällä hetkellä loistavat Yhdysvalloissa pelaava Marianne Kalin ja ikäluokkansa lahjakkaimpiin pelaajiin lukeutuva Lotta-Maj Lahtinen. Heidän lisäkseen kissojen juniorimyllystä ovat Korisliigaan tai ykkösdivariin nousseet Lotta Hämäläinen, Claudia Kärnä, Essi Pohjonen sekä aikanaan muualta tulleet Lena Reshetko ja naisten maajoukkuerinkiin noussut Veera Pirttinen.
Myös Valencia McFarland palaa ensi kaudeksi kissapaitaan. Urheilutalon katsojia viime talvena ihastuttanut energinen ja pallovarma takapelaaja teki pelaamissaan 20 ottelussa keskimäärin 12.4 pistettä per peli. Lisäksi hän napsi 5.7 levypalloa ja antoi 5.0 syöttöä ottelua kohden. McFarlandin kausi päättyi keväällä takareisivammaan, joka piti hänet kokonaan syrjässä Peli-Karhuja vastaan käydystä pronssiottelusta.
Naisten Korisliiga pyörähti käyntiin neljällä ottelulla. Illan voittajia olivat PeKa, HBA, BC Nokia ja EBT.
Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

Naisten Korisliiga käynnistyy 1. lokakuuta neljän ottelun kierroksella, ja mestari on selvillä viimeistään 29. huhtikuuta. Ohjelma tarjoaa jälleen tiukkoja taistoja ja erityistapahtumia ympäri maan.
Klaukkalan NMKY:n kasvatti Magdalene Agyei, 26, on tehnyt uransa ensimmäisen sopimuksen ulkomaille. Kolminkertainen naisten Korisliigan vuoden puolustuspelaaja pelaa ensi kaudella Espanjan kakkossarjan, LF Challengen, Nou Bàsquet Femení Castellóssa.
Hallitseva naisten Suomen mestari Peli-Karhut jatkaa pelaajakiinnityksiään. Kolmantena ulkomaalaisvahvistuksena ryhmään liittyy Tulsan yliopistosta keväällä valmistunut 180-senttinen ja 22-vuotias Delanie Crawford.
Naisten Korisliigan hallitseva mestarijoukkue Peli-Karhut jatkaa joukkueensa rakentamista tulevaksi kaudeksi. Peli-Karhujen tuorein kiinnitys on Euroliiga-kokemustakin omaava Ruotsin maajoukkuepelaaja Elin Gustavsson, 188 cm ja 32 vuotta, joka saapuu Kotkaan yksivuotisella sopimuksella.
ToPon Naisten Korisliiga-joukkueen pelinjohtajaosasto vahvistuu nimekkäällä paluumuuttajalla, kun Lotta Vesiluoma palaa kotimaan pääsarjatasolle liittyen ToPon joukkueeseen. Viimeiset kolme vuotta Ruotsissa pelannut Vesiluoma pelasi Naisten Korisliigaa edellisen kerran kaudella 2021-22 kasvattajaseurassaan EBT:ssä.