Lappeenrannan jatkotoiveet kariutuivat niukkaan Samara-tappioon

15.1.2008 Suomen lippua Eurocupissa kantavan Team Lappeenrannan jatkomahdollisuudet kariutuivat tiistai-iltana. Lappeenranta kärsi hienosta taistelustaan huolimatta niukan 76-78-kotitappion venäläiselle Samaralle. Kun Viron mestari Tartto Rock voitti samaan aikaan kreikkalaisen PAOK Thessalonikin, tietää se lappeenrantalaisille parhaimmillaankin lohkon kolmossijaa ja jäämistä puolivälierien ulkopuolelle.

Eurocupin alkulohkoista vain kaksi parasta etenee Eurocupin puolivälieriin. Jatkopaikat Lappeenrannan lohkosta menevät Tarttolle sekä Samaralle. Lappeenranta voi nousta vielä tasapisteisiin Samaran kanssa voittamalla kaksi jäljellä olevaa otteluaan, mutta hävittyään molemmat keskinäiset ottelunsa venäläissikermälle, jää se vertailussa kakkoseksi.  

Voitto Samarasta tiistaina olisi pitänyt Lappeenrannan toiveet jatkopeleistä elossa.

- Hieno taistelu tänään, mutta se ei lohduta yhtään. Ainoastaan voitosta lähdettiin tappelemaan, nieleskeli pettymystään Lappeenrannan päävalmentaja Mika Turunen.

Voitto jäi suomalaisittain harmittavan lähelle. Petri Virtasen kova kori venäläisvirheestä huolimatta nosti Lappeenrannan 74-72-johtoon reilu minuutti ennen loppuvihellystä. Kotijoukkueen Adrian Henningin puolestaan tasoitti tilanteen lukemiin 76-76, kun vajaat puoli minuuttia oli aikaa jäljellä.

Ottelun sankariksi nousi Samaran Marque Perry, joka joukkueensa viimeisessä hyökkäyksessä onnistui hyppyheitossaan. Perry otti ratkaisunsa yllättävän aikaisin jättäen Lappeenrannalle vielä mahdollisuuden tasoittaa pelin tai jopa voittaa sen onnistuneella kolmosella. Lappeenranta ei saanut viimeiseen yritykseensä järjestelmällisyyttä mukaan, vaan pallo ajautui Reinar Hallikin käsiin, joka joutui epätasapainoisesta asennosta ottamaan ratkaisun tunnetuin seurauksin.

- Saappaat jalassa kaaduttiin. Peli oli aivan erilaista kuin viikko sitten (tappiollisessa pelissä) Tarttoa vastaan, mutta se ei riittänyt. Ei näitä pelejä opi voittamaan kuin pelaamalla. Harmittaa, totesi Lappeenrannan maajoukkuetakamies Juha Sten.

Lappeenranta kaukoheittojensa varassa

Pelin juoni oli selvä alusta saakka. Lappeenranta keskittyi puolustuksessa pysäyttämään Samaran tähtipelaajat Perryn ja Alex Scalesin. Hyökkäyksessä lappeenrantalaisten vahvimmat aseet europeleissä löytyvät totutusti kolmoskaaren takaa.  

Samara puolestaan pyrki järjestelmällisesti korin läheisyyteen – etenkin, kun Lappeenranta onnistui takamiesten tonteilla operoivien Scalesin ja Perryn paimentamisessa puolustusmuotojen tiiviillä vaihtamisella.

Lappeenranta johti parhaimmillaan toisella neljänneksellä kahdeksalla pisteellä (32-24), kun Sten onnistui kerran ja Petri Virtanen kahdesti peräkkäisissä hyökkäyksissä kolmen pisteen arvoisesti.

Kolmannen jakson alku oli suomalaisittain heikko. Virtanen sai jo neljännen virheensä 23 minuutin kohdalla ja joutui penkille. Samanaikaisesti ilman pelitilannekoria avauspuoliskolla jäänyt Scales sai korihanansa auki ja Samara karkasi kymmenen pisteen johtoon (47-57).

Pelin viimeisessä heitossa epäonnistunut Hallik sekä Henning toivat Lappeenrannan peliin vielä mukaan, kun kotijoukkue rykäisi kolmannen jakson viimeiset reilut kolme minuuttia 13-2 nousten 60-59-johtoon päätösneljännekselle lähdettäessä.

Lappeenrantalaisilla oli ottelu hallinnassaan aina, kun joukkue onnistui kaukoheittopelissään. Toisella puoliajalla Lappeenrannan hyökkäyspeli monipuolistui ja pirteimpänä esimerkkinä toimi Henning, jonka ilmavat donkit hullaannuttivat lappeenrantalaisyleisöä.

Henning oli ottelun tehokkain 25 pisteellään. Virtanen heitti 12 ja virhetilinsä täyteen saanut, mutta kovan iltapuhteen puolustuksessa Scalesin kanssa tehnyt Pasi Riihelä 11 pistettä.

Samarasta kotijoukkuetta pääsi rankimmin rokottamaan Israelin maajoukkuemies Yaniv Green (20/8). Myös Jevgeni Voronov (14/9) ja Sergei Demeshkin (9/2) olivat joukkueensa voiton takuumiehiä. Pelin edetessä lähinnä turhautumistaan osoittanut Scales sai lopulta aikaiseksi 13 ja pelin ratkaissut Perry yhdeksän pistettä.

Team Lappeenrannalla on jäljellä Eurocupin alkusarjassa kaksi vierasottelua. Viikon kuluttua se matkaa Kreikkaan PAOK Thessalonikin vieraaksi ja 29.1. Lappeenranta päättää europelinsä Tarttossa. Lohkon todennäköisesti voittava Tartto voitti tiistaina PAOK Thessalonikin kotonaan lukemin 90-80.  

Euro-otteluiden päättymisen myötä Lappeenrannan katseet kiinnittyvät Suomen mestaruusjahtiin. Joukkue voitti jo aiemmin tällä kaudella Suomen cupin ja haluaa päättää kautensa voitokkaasti.

- Tavoite oli edetä Eurocupissa jatkoon ja pettymys on nyt tietenkin suuri. Kai se elämä kuitenkin joskus voittaa, sanaili Turunen Samara-pelin jälkeen.

Ottelun täydelliset tilastot löytyvät FIBA Euroopan nettipalvelusta, suora linkki tilastoihin tästä.



Lisätietoja: http://www.fibaeurope.com/

Asiat

 
16.3.2026 17:11 Miesten I divisioona B

Divarikatsaus - Viikko 11

Miesten I divisioona A:ssa runkosarja saatiin päätökseen ACO Basketin hallinnassa, ja pudotuspeliparit ovat nyt selvillä jännittävien päätöskierrosten jälkeen. Samaan aikaan I divisioona B:ssä käydään kiivasta kamppailua niin kärkipäässä kuin häntäpäässä. Naisten I divisioonassa nähtiin tärkeitä onnistumisia kaikissa kolmessa lohkossa, ja muun muassa Catz sekä Feeniks Basket kohensivat asemiaan vakuuttavilla kotivoitoilla.

16.3.2026 12:35 Susijengi

Susijengi pääsee jälleen nauttimaan täyden kotiyleisön tuesta: Unkari-peli myytiin loppuun viikossa

Susijengi pääsee seitsemännen kerran peräkkäin täyden kotiyleisön eteen, kun joukkue kohtaa seuraavaksi Unkarin MM-karsinnassa Veikkaus Arenalla Helsingissä 3. heinäkuuta.

16.3.2026 10:39 NCAA

Elina Aarnisalon North Carolina ja Elsa Lemmilän Ohio State valittiin NCAA:n lopputurnaukseen

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa konferenssien lopputurnaukset saivat päätöksensä suomalaisten osalta. Valtakunnallisessa lopputurnauksessa, March Madnessissä, nähdään suomalaisista Elina Aarnisalo (North Carolina), Elsa Lemmilä (Ohio State) ja Albina Syla (Rhode Island).

16.3.2026 10:32 Valmentajat

Valmentaja, osallistu Lastenvalmennusseminaariin huhtikuussa – teemana taito ja taitavuus!

Suomen Koripalloliitto ja Kolmen Kampuksen urheiluopisto järjestävät yhteistyössä yksipäiväisen Lastenvalmennusseminaarin Kisakallion Susi Training Centerissä. Ilmoittautuminen on avoinna 7.4. asti.

14.3.2026 20:47 Korisliiga

Sisukas Kataja varmisti playoff-paikkansa – Kobrat romutti Lahden haaveet yhden pisteen voitolla

Kataja Basket kaatoi toisen pahimmista kilpailijoistaan, Bisons Loimaan, ja varmisti oman pääsynsä pudotuspeleihin. Lahti Basketball ei olisi myöskään enää uhannut joensuulaisia, koska se kärsi hiuksenhienon tappion sarjaputoaja Kobrille. Ylemmässä jatkosarjassa puolestaan korkein ja matalin sija on ratkaistu, mutta niiden välissä järjestys voi vielä jatkosarjojen päätöskierroksella muuttua.

14.3.2026 20:32 Naisten Korisliiga

PeKa nappasi runkosarjan voiton – Pyrintö toinen, ViVe kolmas

Naisten Korisliigan runkosarja paketoitiin lauantaina. Illan voittajia olivat PeKa, BC Nokia, ToPo ja HBA-Märsky.

13.3.2026 20:48 Korisliiga

Kauhajoki ja KTP ottivat kumpikin voiton – sijojen 2–5 joukkueiden paremmuusjärjestys edelleen ratkaisematta

Miesten Korisliigan jatkosarjoja on kullakin joukkueella jäljellä enää yksi tai kaksi ottelua. Alemman jatkosarjan toinen playoff-joukkue ja ylemmän jatkosarjan joukkueiden järjestys sijoilla 2–5 ovat edelleen mysteerejä.

12.3.2026 10:00 Susijengi

Susijengin Unkari-pelin julkinen lipunmyynti käynnistynyt – otteluun myyty yli 10 500 lippua

Susijengi saa jälleen kotiyleisön täyden tuen taakseen heinäkuun 3. päivä, kun joukkue kohtaa MM-karsintojen alkulohkovaiheessa Unkarin Veikkaus Arenalla Helsingissä. Viimeiset paikat viedään nyt käsistä.

11.3.2026 20:27 Korisliiga

Sijanousua hakeva Honka taivutti Vilppaan – jatkosarjavoiton varmistaneet salolaiset pelaavat ilman panosta

Tapiolan Honka tavoittelee viimeisillä kierroksilla jatkosarjasijoituksensa kohentamista ja kotiedun saavuttamista playoffeihin. Espoolaisseura on taulukossa viidentenä mutta tasapisteissä kahden ylempänä olevan joukkueen kanssa.

11.3.2026 20:20 Naisten Korisliiga

Pyrinnölle tärkeä voitto – runkosarjan voitto ratkeaa lauantaina

Naisten Korisliigassa pelattiin runkosarjan toiseksi viimeinen pelipäivä. Illan neljässä ottelussa voittajiksi ylsivät Pyrintö, ToPo, BC Nokia ja HBA Märsky.

Näytä lisää vastaavia