Lapua virittelee välierien yllätystä

18.3.2011 Lapuan Korikobrat virittelee ykkösdivarin välierien pommia kukistettuaan kotiedulla ottelusarjaan lähteneen Forssan Koripojat toistamiseen. Toisessa välieräsarjassa Loimaan Korikonkarit tasoitti voitot kaadettuaan BC Jyväskylän.

Derick Nelsonin Korikobrat on rynnimässä vauhdilla divisioonafinaaliin.

FoKoPo johti Etelä-Pohjanmaalla viimeisen neljänneksen aikana vielä lukemin 75-62, mutta Korikobrat vetäisi loppuun huikean kirin pistein 21-5.

Lapualaisten voittolukemat olivat 83-30 (37-41), joten FoKoPo on kolmen pakkovoiton raossa kamppailujen jatkuessa sunnuntaina Forssassa.

- Halumme voittaa oli kovempi. Derick Nelson ja Jussi Turja olivat meidän tahdon ruumiillistumat ja veivät meidät voittoon, kiteytti pelien aikana Korikobrien valmennuksesta vastaava Markku Turja.

Nelsonin pistemäärä oli hänelle vaatimaton 20, mutta niistä peräti 14 nähtiin viimeisen kuusiminuuttisen aikana.

FoKoPon korkeimman pistemäärän (12) kirjasivat Sami Ikävalko ja Tuomas Viertola. Vain kymmenen pistettä heittäneelle ja neljä levypalloa ottaneelle Jeremy McCullochille Lapuasta on tulossa painajainen. Vuosi sitten McCulloch hävisi pudotuspeleissä Korikobrille Nokian joukkueessa.

Korikonkarit tasoitti voitot

BC Jyväskylä joutui palaamaan lähtöruutuun, kun ottelusarjan kotivoitolla aloittaneet keskisuomalaiset nöyrtyivät Loimaalla.

Kotijoukkue Korikonkarit kesytti jyväskyläläiset pistein 95-73 (47-40).

- Joukkuepelimme toimi molemmissa päädyissä. Kun meillä on viisi pelaajaa kaksinumeroisilla pistelukemilla, olemme todellakin onnistuneet hyökkäyspäässä joukkueena, iloitsi LoKoKon valmentaja Greg Gibson.

Isäntien korkeimman pistemäärän pussitti J'son Stamper (19/9), mutta vain yhdeksän menetystä olivat voiton tärkein pohjustaja.

- Emme pystyneet vastaamaan Loimaan avausviisikon tehoihin. Olimme kuin pyöröovissa, ohi mentiin vasemmalta ja oikealta, harmitteli jyväskyläläisvalmentaja Jari Laine.

- Ja jos saimme ajon kiinni, niin Jani Kivinen kävi heittämässä kolkin, Laine kuvaili.

Tracy Robinson heitti BC:lle 19 pistettä ja kahmi 11 levypalloa.

Ykkösdivarin loppuotteluihin selviää kolmella voitolla. Välieräsarjat jatkuvat sunnuntaina sekä tarvittaessa tiistaina ja torstaina.

Lisätiedot: Ottelutilastot 
 
20.10.2025 20:00 Miesten I divisioona B

Divarikatsaus - Viikko 42

Aikuisten divareissa pelattiin 22 ottelua. Äänekoskella juhlistettiin Huiman seurataivalta ja Perniössä nostettiin mestaruusviiri kattoon.

13.10.2025 22:00 Miesten I divisioona A

Divarikatsaus - Viikko 41

Aikuisten divareissa ennakkosuosikit pitivät pintansa ensimmäisellä kierroksella. Paikalliskamppailu Jyväskylässä veti paikalle 1235 katsojaa.

9.10.2025 10:00 Koripalloliitto

Koripallon tilastopalvelun siirtymävaihe jatkuu

Koripalloliiton tilastopalvelu toimii kaudella 2025–2026 viime kauden tavoin. Vuosikymmenien aikana kerätty historiadata ei vielä yhdisty kuluvan kauden tilastoihin, mutta aineisto on tallessa ja kehitystyö jatkuu.

8.10.2025 17:20 Miesten I divisioona A

Aikuisten I divisioonat käynnistyvät torstaina

Miesten I divisioona A, I divisioona B ja naisten I divisioona käynnistyvät torstaina 9.10. Kaikki aikuisten I divisioonaottelut näkyvät KorisTV:n kautta. Tällä kaudella aikuisten I divisioonia seurataan viikoittaisen divarikatsauksen muodossa.

5.6.2025 21:00 Koripalloliitto

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2025–2026 myönnetty: koriksen pääsarjoissa pelaa tulevalla kaudella yhteensä 63 joukkuetta

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2025–2026. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä.

17.5.2025 22:30 Korisliiga

Lassi Nikkarinen ja Taru Tuukkanen vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2024–25 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Helsinki Seagullsin Lassi Nikkarinen ja Torpan Poikien Taru Tuukkanen. Koripallon kunniagalleria Hall of Fame kasvoi neljällä uudella legendalla.

16.4.2025 22:27 Miesten I divisioona A

Lahti vei divisioona A:n ensimmäisen finaalin – PeU-Basket finaaleihin divisioona B:ssä

Miesten I divisioona A:n finaalit käynnistyivät tänään Luhta Areenalla, jossa Lahti Basketball voitti ensimmäisen loppuottelun 1187 katsojan edessä. Miesten I divisioona B:ssä puolestaan varmistui toinenkin finalisti, kun PeU-Basket eteni loppuotteluihin.

8.10.2024 15:56 Korisliiga

Koripallosarjojen tilastointimuutokset kaudella 2024–25

Koripalloliiton valtakunnallisten sarjojen tilastopalvelu muuttui kaudelle 2024–25. Kun tulospalvelukin on uusi ja tilastojen näyttämisessä ollut ajoittaisia haasteita, päätimme kerätä lyhyen oppaan sille, mitä löytyy mistäkin.

1.10.2024 17:22 Pääjuttu

Kaikki aikuisten divisioonaottelut näkyvät KorisTV:ssä

Torstaina käynnistyvän miesten I divisioona B:n ja ensi viikolla starttaavien miesten I divisioona A:n ja naisten I divisioonan kaikki ottelut näkyvät suorana KorisTV-palvelussa. Kaikki divisioonien ottelut tuotetaan automaattikameroilla. Palvelu mahdollistaa katsojille joko kausikortin tai yksittäisten otteluiden ostamisen.

5.6.2024 21:00 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2024–25 myönnetty: pääsarjoissa tulevalla kaudella 63 joukkuetta

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2024–25. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Naisten pääsarjat ovat joukkuemäärältään täynnä tulevalla kaudella.

Näytä lisää vastaavia