Laura Saarinen siirtyy Hyvinkään Pontevaan

12.7.2014 Naisten Korisliigaan viime kauden päätteeksi noussut Hyvinkään Ponteva on solminut pelaajasopimuksen Laura Saarisen, 22, kanssa. Kaudella 2013/2014 ToPoa edustanut 186-senttinen Saarinen aloittaa kuudennen kautensa Naisten Korisliigassa.

Laura Saarinen pukee ensi kaudella ylleen Hyvinkään Pontevan pelipaidan. Kuva: Tytti Nuoramo.


Viime kaudella Saarinen kirjautti pronssia voittaneelle ToPolle 4,9 pistettä ja 7,1 levypalloa ottelua kohden. Saarinen on pelannut urallaan Espanjan kakkosliigassa ja Saksan Bundesliigassa. HyPo-sopimukseen on kirjattu ulkomaan pykälä.

- Lauran tulo joukkueeseen antaa valmennuksellisesti mahtavat näkymät tulevaan tulevaan kauteen. Nyt meillä on eturivi, jonka haastamiseen aika moni joukkue joutuu hankkimaan melkoisen jenkkikatraan, päävalmentaja Tero Niskanen kommentoi.

HyPon omista kasvateista jatkosta ovat sopineet myös Mirka Kilpijärvi, 23, ja Ella Pirttinen, 18. Kilpijärvi palkittiin kauden 2010/2011 päätteeksi naisten I divisioonan vuoden pelaajaksi.

- Mirkan mukaantulo takaa, että korinaluspelin ohella joukkueesta löytyy myös heittovoimaa. Kaikkiaankin positiivista on, että omat junnukasvatit saavat jokaisessa treenissä enemmän haastetta kuin monen muun joukkueen pelaajat edes sarjapeleissä.

Kilpijärvi ja Pirttinen edustivat molemmat kaudella 2012/2013 HyPoa Naisten Korisliigassa. Lisäksi Kilpijärveltä löytyy kokemusta naisten pääsarjasta myös Keravan Energia Teamin riveistä.

Pontevalla on sopimukset ensi kaudeksi Saarisen, Pirttisen ja Kilpijärven lisäksi Taru Tuukkasen, Titta-Riina Lepistön, Fanny Kilpisen ja Moona Hämäläisen kanssa. Joukkuetta valmentaa Tero Niskanen.

 

Lisätietoja: Laura Saarinen
Lisätietoja: Mirka Kilpijärvi
Lisätietoja: Ella Pirttinen
 
2.4.2026 21:30 Naisten Korisliiga

ToPo ja BC Nokia onnistuivat ryöstöissä

Naisten Korisliigassa alkoivat välierät. Molemmat ottelusarjat käynnistyivät vierasvoitoilla, kun ToPo ja BC Nokia ottivat ensimmäiset kiinnitykset finaalipaikkoihin.

2.4.2026 09:50 Naisten Korisliiga

Viime vuosien menestysjoukkueet PeKa ja ToPo vastakkain – HBA ja BC Nokia ratkaisevat toisen finaalipaikan kohtalon

Naisten Korisliigan välierät alkavat tänään Kotkassa ja Helsingissä. Finaalipaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

30.3.2026 20:46 Naisten Korisliiga

ToPo vei paikan välierissä

Naisten Korisliigan puolivälierät saatiin päätökseen maanantaina, kun ToPo kaatoi vieraskentällä Pyrinnön 61–52 ja vei ottelusarjan voitoin 3–2.

28.3.2026 22:17 Naisten Korisliiga

ToPo vei trillerin ja siirsi ratkaisun viidenteen peliin

Naisten Korisliigan viimeisessä puolivälieräsarjassa nähdään ratkaiseva viides ottelu, kun ToPo kaatoi kotonaan Pyrinnön jatkoajan jälkeen lukemin 78–70.

27.3.2026 20:45 Naisten Korisliiga

BC Nokia palaa mitalipeleihin pitkän tauon jälkeen

Naisten Korisliigan kolmas välieräjoukkue on selvillä, kun BC Nokia kaatoi kotonaan Vimpelin Vedon 71–69 ja eteni jatkoon otteluvoitoin 3–1.

24.3.2026 19:50 Naisten Korisliiga

HBA otti välieräpaikan – kaksi jatkoon menijää vielä selvittämättä

Naisten Korisliigan puolivälierät jatkuivat kolmessa otteluparissa. HBA nappasi toisena joukkueena välieräpaikan. Pyrintö siirtyi ToPoa vastaan johtoon ja ViVe otti avausvoittonsa.

23.3.2026 20:30 Naisten Korisliiga

Honka paransi, mutta Peli-Karhut eteni välieriin

Naisten Korisliigan ensimmäinen välieräjoukkue on selvillä, kun PeKa kaatoi Hongan kolmannen kerran. Kotkassa pelattu ottelu päättyi 79–67.

21.3.2026 20:30 Naisten Korisliiga

BC Nokia ja PeKa välierien kynnyksellä – ToPo ja Pyrintö tasatilanteessa

Naisten Korisliigassa kolme puolivälieräsarjaa jatkui lauantaina. Voittoihin ylsivät toiset voittonsa ottaneet BC Nokia ja PeKa sekä sarjan tasoittanut Pyrintö.

20.3.2026 21:07 Naisten Korisliiga

HBA voiton päässä välieristä

HBA:n ja EBT:n välinen sarja jatkui Helsingissä. Märsky siirtyi ottelusarjassa 2–0-johtoon, kun EBT kaatui 76–68.

18.3.2026 20:57 Naisten Korisliiga

BC Nokia ja HBA onnistuivat ryöstöissä – PeKa ja Pyrintö aloittivat kotivoitoilla

Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyivät, ja ottelusarjat avasivat voitoilla BC Nokia, HBA, PeKa sekä Pyrintö.

Näytä lisää vastaavia