2.7.2012 Huippukauden miesten I divisioonassa pelannut Sami Ikävalko, 22, jatkaa Forssan Koripoikien paidassa myös ensi kaudella Korisliigassa. Ikävalkon lisäksi FoKoPon kanssa ovat jatkosopimuksen solmineet myös Juho Helenius, Mika Suokas sekä Henri Kotavuo.
Sami Ikävalko jatkaa FoKoPossa kolmannelle kaudelleen. Kuva: Tytti Nuoramo.
– Päätimme jo hyvissä ajoin viime kauden jälkeen, että luotamme pääosin nousijajoukkueen avainpelaajiin, emmekä unohda heitä heti liiganousun tullen. Uskon, että meille on paljon hyötyä siitä, että joukkue on saanut harjoitella ja pelata jo lähes kaksi kautta yhdessä, kertoo FoKoPon puheenjohtaja Markku Molenius.
Viime kaudella divarissa 14,8 pisteen, 3,7 levypallon ja 3,8 syötön keskiarvoilla pelannut 187-senttinen Ikävalko on tyytyväinen sopimuksen syntymiseen.
– Minulla oli säätöä vähän joka suuntaan, mutta loppujen lopuksi Forssa osoittautui parhaaksi vaihtoehdoksi. Pelaaminen ja vastuu kuitenkin kehittävät aina eniten pelaajaa, ja uskon että niitä on eniten luvassa FoKoPossa, Ikävalko toteaa.
195-senttinen, 21-vuotias Juho Helenius urakoi viime kaudella 7,7 pistettä ja 1,9 levypalloa ottelua kohden. FoKoPon muut tuoreet sopimuspelaajat ovat Mika Suokas (200/25) ja Henri Kotavuo (190/18). Aiemmin forssalaisjoukkueen kanssa sopivat jatkostaan Markus Molenius ja Olli Kaunomäki.
– Aiomme leventää rinkiämme vielä muutamalla kotimaisella pelaajalla, jonka jälkeen lähdemme kartoittamaan amerikkalaispelaajia, Markku Molenius kertoo.
Ensimmäistä Korisliiga-mestaruuttaan metsästävä Eemi Luukkonen tähtää edelleen ammattilaiseksi ulkomaille mutta on 23:een ikävuoteensa mennessä oppinut, että kehitys tapahtuu ajallaan.
Eero Innamaa kokee paikallisylpeyttä Salon Vilppaan paidassa, vaikka välillä vanhan liiton turkulaiset kuittailevatkin paikkakuntavalinnasta. Pitkä jatkosopimus oli pelaajalle helppo valinta.
Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.
Joona Heinonen opetteli juniorina yhtä aikaa omillaan asumista ja koripalloa Espanjan kovatasoisilla parketeilla. Nyt 21-vuotias lupaus jatkaa työtään Kouvoissa rikkonaisen Korisliiga-debyytin jälkeen.
Italiasta Espooseen palannut Elias Eerikinharju haluaa saada polvensa kuntoon, kehittyä pelaajana ja auttaa Tapiolan Honkaa nousemaan Korisliigassa uusiin korkeuksiin.
Kaarinan barbaarina tunnettu laituri aloittelee Tampereen Pyrinnön kanssa uutta kautta kovan työn kautta. Edellinen oli haastava mutta nousujohteinen, joten sen päälle on hyvä rakentaa, vaikka kokoonpano onkin kokenut muutoksia.
Bisons Loimaan viime kausi oli pääosin positiivinen yllätys, mutta nopea putoaminen playoffeista kaivoi Vesa Heinosen mieltä. Nyt kapteeni avaa tarkemmin ajatuksiaan niin kentältä kuin sen ulkopuoleltakin.
Kauhajokisten unelma Mestareiden liigan lohkovaiheesta päättyi lauantai-iltana Samokovissa, Bulgariassa. Liettualainen BC Juventus Utena osoittautui vahvemmaksi numeroin 103–89, ja vei näin paikan karsintojen seuraavalle kierrokselle.
Helsinki Seagullsin kahteen Korisliigan mestaruuteen viime vuosina johtanut helsinkiläislähtöinen ToPo Juniorien kasvatti Lassi Nikkarinen, 187 cm ja 28 v., on allekirjoittanut uransa ensimmäisen ulkomaiden ammattilaissopimuksen. Nikkarinen edustaa alkavalla kaudella Espanjan kakkosliigan kärkipäähän ennakoitua Fuenlabradaa.
13 kautta Korisliiga-kokemusta kerännyt laituri täydentää lokkipaitojen riviä.