12.1.2007 Lappeenrannan NMKY jatkoi Korisliigassa kärkipään joukkueiden kurittamista, kun hallitseva Suomen mestari haki Lahdesta voiton kaimaseurastaan Namika Lahdesta 74-85 (27-38) -tuloksella.
LrNMKY on kukistanut nyt kolmessa viime pelissään sarjaa johtavan Joensuun Katajan takana sijoilla 2-4 olevan kolmikon eli Hongan, KTP:n ja Namika Lahden.
Vierasjoukkue vei peliä alusta loppuun paremmalla heittotarkkuudellaan. Lahtelaiset nousivat vielä kolmannella jaksolla neljän pisteen päähän, mutta viimeisen jakson puolivälissä LrNMKY repäisi johtonsa jo 17 pisteeseen.
- Keskityimme puolustamaan Lahden kovia heittäjiä ja onnistuimmekin, kun Vaskys teki taukoon mennessä vain kolme ja Laine neljä pistettä. Lisäksi heitimme normaalia vähemmän kolmosia, kun ratkoimme enemmän lähietäisyydeltä ja pääsimme juoksemaan nopeitakin, tiivisti voiton LrNMKY:n valmentaja Mika Turunen.
Voittajilta löytyi tasaista tehoa, kun viisi peluria heitti kaksinumeroiset pisteet. Tehokkaimpia olivat Lucious Wagner 18:lla, Michael Cuffee 17:llä ja Pasi Riihelä 16 pisteellä. Joukkueen tuorein vahvistus, kolme kautta sitten Salon Vilppaassa pelannut Marc Saunders teki kahdeksan pistettä ja oli seitsemällä levypallolla joukkueen tehokkain irtopallojen noukkija.
Viisi edellistä peliään voittaneesta lahtelaisjoukkueesta Augenijus Vaskys keräsi lopulta 14 ja Teemu Laine sekä Tim Bograkos 13 pistettä.
(STT)
Kauhajoen Ike Nweke valittiin miesten Korisliigassa tammikuun 2026 Kuukauden pelaajaksi. Saman kuukauden aikana Kauhajoki voitti kuudesta ottelustaan viisi ja nousi runkosarjan kärkeen. Nyt pelaaja kertoo poikkeuksellisesta polustaan, joka alkoi Yhdysvaltojen Marylandista.
Lahti Basketball lähti kauteen ensisijaisena tavoitteenaan säilyttää sarjapaikka mutta on noussut jo alemman jatkosarjan korkeimmalle sijalle.
Miesten Korisliigassa pelattiin täysi ylemmän jatkosarjan kierros, jossa voittajat vaihtuivat viime kierrokseen nähden Vilpasta lukuun ottamatta.
Miesten Korisliigan kahdessa alemman jatkosarjan ottelussa voiton veivät Tampereen Pyrintö ja Lahti Basketball, jotka pitävät hallussaan sarjan kahdeksatta ja yhdeksättä sijaa tasaisessa tilanteessa.
Kauhajoen tuorein vahvistus Skyler Flatten antoi vahvan taidonnäytteen 26 pisteellä ja seitsemällä levypallolla sekä upottamalla Seagullsin summerin soidessa kilometrikolmosella.
Lahti Basketball onnistui kaatamaan Kataja Basketin jo toisen kerran peräkkäin ja uhkaa alemman jatkosarjan kärkikaksikkoa. Ylälohkon kärkikamppailussa puolestaan voiton vei Salon Vilpas.
Koen Sapwell ja Jayden Taylor paukuttivat pisteitä, kun Kotkassa juhlittiin kotijoukkueen voittoa.
Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa Kataja Basket johtaa lohkoa mutta kärsi kirvelevän tappion taulukon toiseksi viimeistä sijaa pitävälle Kouvoille.
Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa Korihait vei kotivoiton Kauhajoesta ja alemmassa jatkosarjassa puolestaan Bisons päihitti Kobrat lähes 60 pisteen marginaalilla. Voiton ansiosta loimaalaiset nousivat toistaiseksi pudotuspeliviivan yläpuolelle.
Tampereen Pyrintö on parhaillaan Korisliigan alemman jatkosarjan toisena eli viimeisellä playoff-paikkaan oikeuttavalla sijalla.