LrNMKY:lle kaikkien aikojen kotitappio, Honka kurittajana

13.2.2008 Korisliigassa kakkosena ollut Lappeenrannan NMKY kärsi pääsarjahistoriansa suurimman kotitappion, kun Espoon Honka ohitti sen sarjataulukossa haettuaan Lappeenrannasta murskavoiton lukemin 68-106 (30-63).

Honka ryhtyi rakentamaan suurvoittoaan toisella neljänneksellä, jonka se vei nimiinsä tylysti 34-13. Kun kotijoukkue ei saanut enää kunnon kiriä aikaan, repesi Hongan johto suurimmillaan 47 pisteeseen 51-98 -lukemissa.

Honka heitti tarkasti kolmoskaaren takaa upottamalla 15 kolmosta 48 prosentin teholla. Pelin tilastokummajaiseksi tuli LrNMKY:n voitto levypalloissa 44-33.

Jukka Matinen heitti Hongalle 22 ja Petteri Koponen 21 pistettä. Koponen täydensi hienon iltapuhteensa kahdeksalla levypallolla, kuudella koriin johtaneella syötöllä ja neljällä riistolla.

- Ehdottomasti kauden tähän mennessä paras pelimme. Puolustimme lujaa ja hyökkäsimme myös erittäin hienosti, myhäili Matinen.

LrNMKY:stä pääsivät yli kymmenen pisteen vain Adrian Henning 24:llä ja Petri Virtanen 16 pisteellä.

- Honka puolusti aggressiivisesti, emmekä olleet valmiita siihen. Selkäranka napsahti turhankin helposti poikki, myönsi Hongasta täksi kaudeksi Lappeenrantaan siirtynyt Viljami Vanjoki.

LrNMKY oli saanut sairaslistalta maajoukkuesentteri Aki Ulanderin peliin, mutta joukkueelta puuttuivat keuhkoputken tulehdusta kärsivä maajoukkuetakamies Juha Sten sekä nivusvammaa poteva yhdysvaltalainen laitahyökkääjä Ivan Harris.

Kataja kukisti Korihait

Joensuun Kataja otti kotivoiton Uudenkaupungin Korihaista 78-70 (44-40) -tuloksella.

Kataja, Korihait, KTP ja Porvoon Tarmo ovat nyt kaikki sarjataulukossa tasatilanteessa 13 voitolla.

Kataja vei peliä suurimman osan ajasta, mutta Korihaitkin johti vielä viimeisellä neljänneksellä muun muassa kolmisen minuuttia ennen loppua 69-70 -tilanteessa. Kataja voitti kuitenkin viime minuutit puhtaasti 9-0.

Korisliigan 38-vuotias teräsmies Andre Foreman pussitti Katajalle 25 pistettä ja Anssi Kinnaslampi 16.

Ilman kuumeesta toipuvaa tehomiestään Glenn Stokesia pelanneesta Korihaista Kyle Shiloh ja Darius Glover heittivät 19 pistettä mieheen.

Korihailla ei ollut vielä kokoonpanoonsa koeajalla olevaa 211-senttistä Randell Jacksonia. 32-vuotias Jackson on pelannut NBA:ssa vuosina 1998-2000 Washingtonin ja Dallasin joukkueissa.

(STT – Koris.net)

Korisliigan täydelliset ottelutilastot sekä muita tilastoja löytyy Koripalloliiton tilastopalvelusta, www.basket.fi.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
19.5.2026 20:47 Korisliiga

Korisliiga-finaalit ratkesivat: Vilpas karkasi toisella puoliajalla seurahistorian toiseen mestaruuteen!

Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.

16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

12.5.2026 20:34 Korisliiga

Vilpas kesti Joensuun paineet – finaalisarja tasan 2–2

Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.

9.5.2026 20:09 Korisliiga

Vilpas laittoi kovasanaisen vastalauseen Katajan rynnistykselle kohti mestaruutta – kavensi finaalit 2–1:een

Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.

8.5.2026 10:15 Korisliiga

Korisliiga jatkuu Ruudussa – uusi monivuotinen sopimus

Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.

5.5.2026 20:38 Korisliiga

Kataja ei taipunut kotonaankaan – Korisliiga-finaalit 2–0-tilanteessa

Kataja Basket otti toisen voittonsa miesten Korisliigan finaaleissa. Salon Vilpas on edelleen nollilla.

2.5.2026 21:21 Korisliiga

Kataja rynnisti finaalien avausvoittoon – Vilppaan kotietu mennyttä

Kataja Basket otti harvinaisen kovan vierasvoiton Korisliiga-finaalien ensimmäisessä ottelussa.

1.5.2026 20:01 Korisliiga

Korihaille pronssia – Seagulls kaatui 20 pisteellä

Miesten Korisliigan kevään 2026 pronssimitalisti on Uudenkaupungin Korihait.

30.4.2026 15:52 NCAA

Oliver Kandén NCAA-liigan Pepperdineen

Karhu Basketia Korisliigassa viimeisen kolmen kauden ajan menestyksekkäästi edustanut Loimaan Korikonkareiden kasvatti Oliver Kandén, 200 cm ja 21 vuotta, siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltain NCAA-liigaa pelaavaan Pepperdinen yliopistoon.

Näytä lisää vastaavia