LrNMKY sai tappioputken poikki KTP:tä vastaan

10.11.2004 Lappeenrannan NMKY nujersi KTP:n koripallon Sparliigan ottelussa pistein 79-69 (36-37). Lappeenrantalaisryhmää on povattu kevään menestyjäksi, mutta nimivahvan ryhmän peli takkuili pitkään. KTP-voiton myötä katkesi joukkueen kolmen ottelun tappiokierre.

LrNMKY piti puolustuksellaan sarjan toiseksi tehokkaimman korintekijäryhmän niukassa pistelukemassa. Kotijoukkueen tehoista vastasivat Andre Foreman, Pasi Riihelä ja Matthew Williams, jotka heittivät joukkueen pisteistä 66.  

KTP oli reissussa seitsemän pelaajan ryhmällä, mutta pelasi käytännössä kuudella. Roope Mäkelä heitti KTP:lle kovilla prosenteilla 28 pistettä.   

Tarmo joutui nöyrtymään Lahdelle kotonaan 

Sarjassa tähän saakka vähimmin tappioin porskuttanut Porvoon Tarmo ei kyennyt noukkimaan sarjapisteitä kotonaan Namika Lahtea vastaan. Lahti vei kamppailun 91-107 (44-53), ja oli terästä erityisesti kolmannella kymmenminuuttisella vieden sen pistein 27-15.  

Lahden heittopeli kaaren takaa oli ilmiömäistä: 14/23, 61 %. Jesper Parve ei erehtynyt kuudesta kolmosestaan yhdessäkään ja oli ottelun tehokkain 30 pisteellä. Mario Woodson ja Sami Lehtoranta huolehtivat, että levypallotilasto meni Lahden nimiin lukemin 32-20. 

Huippuvireinen Kouvot nujersi Huiman  

Puolustava mestarijoukkue Kouvot venytti voittoputkensa viiteen otteluun kaatamalla vieraissa Huiman luvuin 75-80 (46-45).  

Voittorutiini tuntui päätösneljänneksellä, jonka Kouvot vei 20-10. Isompana joukkueena Kouvot pystyi pelaamaan maltilla pallot korin alle, ja esti puolustuspäässä Huiman kaukoheitot.  

Jermaine Dearman nosti 13 sekuntia ennen päätöstä korilla ja bonusvapaaheitolla Kouvot kolmen pisteen johtoon. Dearman oli myös ottelun korikuningas 28 pisteellä. Jeremiah Johnson nakutti Huimalle 26 pistettä.   

Aura Basket jälleen vahva tiukassa ottelussa 

Sarjanousija Aura Basket osoitti jälleen pärjäävänsä tiukoissa tilanteissa voittamalla Pussihukat niukasti 85-82 (46-48). Turkulaisryhmä on vääntänyt viidestä voitostaan neljä alle viiden pisteen erolla.  

Kotijoukkueella oli jo päätösneljänneksellä 10 pisteen kaula, mutta PuHu nousi vielä. Loppuhetkillä vieraiden kolmoset eivät kuitenkaan osuneet, ja sarjapisteet jäivät Turkuun.  

Aura Basketin tehokkain oli tutusti Boakai Lalugba (27/11). Juha Sten säesti hyvin (17/2). Puhun paras pistemies oli Marckell Patterson (22/5).   

Pyrbasket kauden toiseen voittoon 

Sarjan häntäpään taistelussa Pyrbasket vei Korihaita pistein 89-73 (53-37). Samalla katkesi tamperelaisten kolmen ottelun tappioputki.  

Heti avausneljännes näytti ottelun suunnan: nälkäinen Pyrbasket heitti 35 pistettä Korihaiden 25 vastaan. Kotijoukkue vei levypallot 44-34, ja heitti kautta linjan vieraita paremmin. Korihait laittoi ilmaan 25 kolmen pisteen yritystä osuen vain viidesti. Lamont Turner rauhoittui hieman edellisen ottelun 45 pisteen saaliistaan, ja latoi nyt 17 pistettä.  

Pyrbasketin tehokkaimmaksi nousi Aaron Haynes (29/9). Korihaiden Ed Dotson kirjautti teholuvut 24/10. 

Katajalla tuloksekas vierailu Saloon 

Joensuun Kataja ruhjoi Vilpas Vikingsin Salossa pistein 60-93 (29-51). Maanantaisesta tappiosta Tarmolle sisuuntunut Kataja dominoi pelin kulkua alusta saakka, ja ero kasvoi tasaisesti jakso jaksolta.  

Ottelun kuumin pelaaja oli Jyri Lehtonen, jonka tilastorivistä tuli hurja: 25 pistettä (kolmoset 6/7), 7 levypalloa ja 11 syöttöä. Kauden ensimmäinen tripla-tupla oli siten kolmen levypallon päässä. Katajan toinen tehopelaaja oli Llewellyn Smalley, joka säkitti 24 pistettä.  

(STT)



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/sparliiga/
 
12.6.2026 12:00 Korisliiga

Salon Vilpas koripallon Mestarien liigan karsintoihin

Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.

12.6.2026 09:59 Korisliiga

Aatu Kivimäki kolmivuotisella sopimuksella Karhu Basketiin

Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.

10.6.2026 20:35 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2026–2027 myönnetty: Keski-Suomi palaa liigakartalle – ennätysmäärä joukkueita pääsarjoissa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.

8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

1.6.2026 19:00 Korisliiga

Vuoden pelaaja Samu Adler tekee muuttoa Indianaan mieli avoimena: ”En tiedä yhtään, mitä odottaa, mutta sillä mennään, mitä sieltä sanotaan”

Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.

25.5.2026 15:36 Korisliiga

Korisliiga-mestari ja Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen palaa Seagullsiin

Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.

23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

19.5.2026 20:47 Korisliiga

Korisliiga-finaalit ratkesivat: Vilpas karkasi toisella puoliajalla seurahistorian toiseen mestaruuteen!

Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.

16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

Näytä lisää vastaavia