3.4.2013 Mäkelänrinteen urheilulukion poikien joukkue räjäytti jymypommin koululaisten MM-kisoissa Kyproksella kaatamalla vajaamiehisenä Ranskan pistein 72–66 (33–33). Mäkelänrinne pelaa kisojen päätöspäivänä, torstaina, MM-pronssista.

Vaikka Anton Mirolybovin valmentama Mäkelänrinne lähti Ranskaa vastaan ilman tukipilareitaan Samuli Niemistä ja Henri Niemistöä, ”Märsky” piti puolustuksellaan Ranskan pihdeissään koko ottelun.
Tasainen ottelu ratkesi Mäkelänrinteen hyväksi neljännen jakson alussa, kun suomalaispojat kiskaisivat 14-0-jakson Thomas Van Santenin kolmosen ja Joonas Tahvanaisen ruuhkasta iskemän donkin tahdittamana. Ranska tuli vielä lopussa prässipuolustuksiensa turvin iskuetäisyydelle, mutta Suomi viimeisteli pelistä kuuden pisteen voiton.
– Huikea joukkuesuoritus. Kun Henri ja Samuli olivat poissa, muut nostivat suoritustasoaan erinomaisesti. Tästä pelistä pitää olla ylpeä, päävalmentaja Mirolybov kiitteli.
– Totesimme jo ennen peliä, että Ranska on aggressiivinen joukkue, mutta jos maltamme pelata fiksusti, pidämme ottelun hallinnassamme. Etenkin toinen puoliaika oli erinomaista peliä.
Mäkelänrinteen pistekuningas oli Elias Eerikinharju (24/9). Joonas Tahvanainen (11/13) ja Thomas Van Santen (12/10) urakoivat tupla-tuplat ja Fiifi Aidoo (14/8) oli erinomainen takakentällä.
Mäkelänrinne kohtaa torstaina MM-turnauksen pronssiottelussa Serbian.
PHYK:n tyttöjen joukkue kohtasi vastaavasti keskiviikkona päivällä Brasilian. PHYK tuli 14 pisteen takaa-ajoasemasta viiden pisteen päähän, mutta ei pystynyt haastamaan Brasiliaa voittokamppailuun ja joutui myöntämään eteläamerikkalaiset paremmakseen pistein 68–75 (35–37).
– Brasilia oli todella urheilullinen joukkue. He dominoivat levypallopeliä erityisesti meidän kenttäpäädyssämme ja pääsivät juoksemaan kenttää. Teimme vielä lopussa hienon nousun viiden pisteen päähän, mutta tällaisissa matseissa pitäisi pystyä säilyttämään korkea suoritustaso läpi pelin, päävalmentaja Lea Hakala arvioi.
Suomi kohtaa turnauksen päätösottelussa torstaina Viron tai Kiinan.
Ranska – Mäkelänrinne 66–72 (33–33)
Laureat Grepl 0/0, Fiifi Aidoo 14/8, Elias Eerikinharju 24/9, Joonas Tahvanainen 11/13, Thomas Van Santen 12/10, Joonatan Syrjänen 0/0, Daniel Harima 2/4, Matti Meldo 9/3.
PHYK – Brasilia 68–75 (35–37)
Ada Marjunen 6/1, Nina Augustin 11/3/4 syöttöä/7 riistoa, Juliana Lamberg 0/0, Kiia Laukkanen 0/0, Sandra Karsten 17/1, Johanna Soikkeli 6/9, Iina Salmenkivi 12/9/5 syöttöä/12 riistoa, Sini Mäkelä 14/4, Sara Rokkanen 2/4/4 syöttöä, Johanna Peltonen 0/1, Natalia Bhebhe 4/1.
Miesten Korisliigan kevään 2026 pronssimitalisti on Uudenkaupungin Korihait.
Mikael Jantunen teki täydellistä työtä upottamalla vappuaattoiltana kaikki yhdeksän heittoaan , kun hallitseva mestari Fenerbahce peittosi Zalgiris Kaunasin näytöstyyliin 86-74 (51-33) Euroliigan toisessa puolivälieräottelussa. Fenerbahce johtaa puolivälieräsarjaa voitoin 2-0 ja on yhden voiton päässä paikasta Euroliigan Final Fourista.
Karhu Basketia Korisliigassa viimeisen kolmen kauden ajan menestyksekkäästi edustanut Loimaan Korikonkareiden kasvatti Oliver Kandén, 200 cm ja 21 vuotta, siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltain NCAA-liigaa pelaavaan Pepperdinen yliopistoon.
Salon Vilpas ja Kataja Basket ottavat mittaa miesten Korisliigan finaalien avausottelussa lauantaina 2. toukokuuta. Nuoret suomalaistähdet Luukas Vaara ja Thomas Tumba jakavat ajatuksensa yllättävän kaksikon tulevasta kohtaamisesta.
19-vuotiaiden poikien Suomen mestari selvisi tänään Kotkan Steveco Areenalla 1250 katsojan edessä, kun Ura Basket voitti KTP:n kolmannessa finaaliottelussa 91-98 ( 50-47).
Kataja Basket ja Salon Vilpas voittivat tänään omien välieräsarjojensa seitsemännet ottelut ja etenevät näin ollen toisiaan vastaan Korisliiga-finaaleihin.
Kipinä Basket juhlii miesten I divisioona A:n mestaruutta viemällä finaalisarjan 3-1. Naisten I divisioonassa Espoo Basket Team II voitti finaalisarjan näytöstyyliin.
Kesän 2025 EM-kisojen Rising Star -palkinnolla palkittu ja ammattilaisuransa Partizan Belgradissa käynnistänyt Susijengin nuori tähti ja järvenpääläisen Beat Basketin kasvatti Miikka Muurinen, 211 cm ja 19 vuotta, siirtyy tulevaksi kaudeksi Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:han. Muurisen sai riveihinsä legendaarisen John Caliparin valmentama kestomenestyjä Arkansas.
Helmi Tulonen pääsi juhlimaan Slovakian liigan pronssimitaleja. Lotta-Maj Lahtisen Araski pelasti sarjapaikkansa kauden päätösottelussa ja Lilli Onnela oli ilmiliekeissä Italiassa.
Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.