Makkonen, Rantala ja Vuoristo jatkavat Hongassa

27.6.2024 13:17 Korisliiga-paluuseen valmistautuva Tapiolan Honka on sorvannut jatkosopimukset Santeri Makkosen, Oskari Rantalan ja Atte Vuoriston kanssa.

Santeri Makkosella on edessään toinen kausi Tapiolan Hongassa. Kuva: Samira Lee

Bisonsista Honkaan viime kaudeksi siirtynyt Santeri Makkonen vakiinnutti menneen kauden aikana paikkansa pelaavassa kokoonpanossa ja auttoi joukkuetta uhrautuvalla ja aggressiivisella puolustuksella, sekä hyökkäyspäässä 9,7 pisteen, 2,7 levypallon ja 2,6 koriin johtaneen syötön ottelukeskiarvolla. Makkonen on pelannut divisioona A:ta yhteensä viiden kauden ajan Hongan lisäksi ToPo:n ja HNMKY:n ja Bisonsin riveissä, sekä Korisliigaa 10 ottelun verran Seagullsin paidassa.

- Menneellä kaudella meillä oli loistava jengi kasassa niin urheilullisesti kuin persoonina. Kilpailua ja vauhtia ei treeneistä puuttunut, mutta samalla osattiin pitää hauskaa ja nauttia pelaamisesta. Ensi kaudella henkilökohtaisena tavoitteena on lähteä etsimään taas uusia rajoja omalle pelaamiselle ja kehitykselle, auttaa pelikavereita kehittymään ja tietenkin joukkuetta menestymään, Makkonen kommentoi seuran tiedotteessa.

- Santerin viime kausi oli harmillisesti täynnä pieniä loukkaantumisia, jolloin herran täyttä potentiaalia ei oikeastaan missään vaiheessa nähty. Siitäkin huolimatta hän pystyi kauden aikana osoittamaan arvonsa joukkueelle. Fiksuna pelaajana kyky tehdä oikeita päätöksiä niin hyökkäyksessä kuin puolustuksessa on korkealla tasolla. Hienoa, että Santeri jatkaa meillä, ja tuo samalla paljon lisää heittovoimaa joukkueeseen, päävalmentaja Aapo Heinonen kommentoi.

Atte Vuoristo tilastoi Hongalle I divisioona A:ssa 7,9 pistettä ottelua kohden viime kaudella. Oskari Rantalan vastaava tilastolukema oli 3,5 pistettä ottelua kohden.

- Divarifinaaleissa yhdellä pelaajalle oli kehittynyt jo oma faniryhmä, eikä ihme. Aten iloinen ja naurava olemus tuo niin koppiin kuin harjoituksiin positiivisen fiiliksen. Hänestä on kehittynyt, fyysisyyden ja taistelun lisääntyessä, hyvä puolustaja. Tärkein ase on kuitenkin erinomainen heitto, joka räjäytti finaaleissa lopulta koko hallin juhlimaan. Tätä uskon tulevalla kaudella näkyvän myös liigassa, Heinonen kommentoi. 

- Oskari saapui viime kesänä harjoituksiin etsimään uusia haasteita ja onnistui heti ensimmäisessä harjoituksessa vakuuttamaan valmennuksen siitä, että hänessä on jotain erityistä pelaajana. Kauden läpi korkeatasoinen puolustus ja epäitsekäs hyökkäyspelaaminen ovat vahvistaneet tunnetta siitä, että Oskarin koko potentiaalia ei vielä ole nähty. On todella helppo ottaa joukkueeseen mukaan pelaaja, joka päivittäin on valmis tekemään töitä oman kehittymisensä eteen ja kaikessa asettaa joukkueen edun oman etunsa edelle.

Asiat

 
3.10.2025 21:14 Korisliiga

Korisliiga käynnistyi! Avausvoittoihin Honka, Korihait ja Kataja

Kouvojen Tuukka Härsilä avasi kauden 21 pisteen suorituksella, vaikka lopulta voiton ottelusta veikin Korihait. Myös Tapiolan Honka ja Kataja Basket juhlivat.

3.10.2025 08:06 Korisliiga

Korisliigan infopaketti 2025-26

Korisliiga käynnistyy perjantaina 3.10. kolmella ottelulla. Löydät alapuolelta pähkinänkuoritiedot, otteluohjelmat sekä joukkuekohtaiset ennakkohaastattelut.

2.10.2025 18:50 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Kobrien virginialainen tähtisentteri Efton Reid III on ennen kaikkea joukkuepelaaja – ”Rehellisesti sanoen en osannut odottaa aloittavani urani Lapualla”

Efton Reid III tutustuu ympäröivään kulttuuriin ja sopeutuu siihen parhaansa mukaan, vaikka onkin ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen ulkopuolella. Kobrien pelisysteemissä hän haluaa olla koneiston osa – mitä milloinkin tarvitaan.

2.10.2025 13:35 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Osku Heinonen kokee saaneensa reissata riittävästi – nyt edessä kova työ hallitsevan mestarin Helsinki Seagullsin riveissä

Tampereen Pyrinnön kasvatti oppi maailmasta paljon Islannissa ja Italiassa, mutta nyt hänen on aika soveltaa taitojaan ja ylläpitää menestystä Helsinki Seagullsissa.

2.10.2025 12:24 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Korihaiden Leo Eklund on yksi kotimaan tuoreista pelaajalupauksista – ”Minkä roolin valmennus minulle antaakin, olen valmis sen ottamaan ja vastuuni kantamaan”

19-vuotias Leo Eklund siirtyi kesän aikana HNMKY:n riveistä Uuteenkaupunkiin ja Korihaiden paitaan. Nyt hän valmistautuu elämänsä ensimmäiseen pääsarjakauteen ja vakuuttaa, ettei hätkähdä haasteesta.

2.10.2025 09:27 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Katajan Max Besselink aloitti uransa hurjien fanfaarien saattelemana, mutta sittemmin terveys on hidastanut kehitystä – ”Perheeni on ollut isoin apu asioiden käsittelyssä”

Max Besselink aloittaa ensimmäisen kautensa Katajassa ja tavoittelee ehjää, hyvää vuotta. Kataja puolestaan tavoittelee uusia korkeuksia päästyään viime kaudella mitalipeleihin mutta jäätyään neljänneksi.

1.10.2025 19:04 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Lahti Basketballin päävalmentaja Kristian Palotie tasapainoilee valmentamisen ja mediaroolinsa välillä – ”Painopiste on selkeä, sillä valmentaminen on kokopäivätyö”

Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.

1.10.2025 13:12 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Kauhajoen Eemi Luukkonen on oppinut käsittelemään menestysjoukkueessa pelaamisen paineet – ”Kun kultamitali puuttuu, motivaatio kehittyä on kasvanut entisestään”

Ensimmäistä Korisliiga-mestaruuttaan metsästävä Eemi Luukkonen tähtää edelleen ammattilaiseksi ulkomaille mutta on 23:een ikävuoteensa mennessä oppinut, että kehitys tapahtuu ajallaan.

1.10.2025 10:58 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Enemmän kuin vain työtovereita – Eero Innamaa näkee valtavan arvon Vilppaan yhteisöllisyydessä

Eero Innamaa kokee paikallisylpeyttä Salon Vilppaan paidassa, vaikka välillä vanhan liiton turkulaiset kuittailevatkin paikkakuntavalinnasta. Pitkä jatkosopimus oli pelaajalle helppo valinta.

30.9.2025 16:26 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Joona Tuomala palasi synnyinmailleen uransa parhaassa pelikunnossa – tuore perheenisä tasapainoilee kodin ja KTP-Basketin välillä täynnä energiaa

Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.

Näytä lisää vastaavia