24.4.2015 Suomea alle 18-vuotiaiden koululaisten MM-kisoissa edustavat Mäkelänrinteen urheilulukion pojat kukistivat välierissä Israelin 79-71 ja eteni puhtaalla pelillä finaaliin, jossa vastaan asettuu Turkki. Tytöt voittivat Slovakian 57-36 ja kohtaa Tanskan sijoitusottelussa 9.-10.
Remu Raitanen osui 21 pisteen edestä välierässä.
Märsky pääsi juhlimaan finaalipaikkaa. Kuvat: Tytti Nuoramo & Mäkelänrinteen urheilulukio.
Israel aloitti välierän vahvasti karaten nopeasti kymmenen pisteen johtoon, kunnes Suomi kiri eron kiinni ja vei kaikki loput kolme jaksoa nimiinsä erinomaisen puolustustyöskentelynsä turvin.
Joukkueen onnistujiin kuuluivat 21 pistettä heittänyt Remu Raitanen, Edon Maxhuni (13p), Matias Suvanto (12p) sekä päävalmentaja Juha Dahlströmiltä rutkasti kiitosta kerännyt Akseli Rikka (12/8).
Akselin loistava presenssi korin alla molemmissa päädyissä antoi meille kaivattua fyysisyyttä ja kun vaparitkin osuivat täydellisesti (6/6) oli esitys loistava.
Finaalissa vastaan asettuu erittäin kova Turkki, jonka riveistä löytyy taitavia yksilöitä Fenerbachen ja Efesin junioreista, joilta löytyy tililtään miestenkin pelejä.
Finaalista on tarjolla live-stream osoitteessa http://france3-regions.francetvinfo.fr/limousin/. Ottelu käynnistyy klo 17 Suomen aikaa.
Suomen tytöt kukistivat sijoitusottelussa Slovakian aggerssiivisella puolustuksellaan, joka pakotti vastustajan useaan menetykseen, joista Märsky pääsi rokottamaan nopeilla vastaiskuilla.
Päävalmentaja Jussi Laakso nosti etenkin hyökkäyspään onnistujiksi Sandra Karstenin, Ella Väätäisen sekä Nenna Lindströmin, jotka olivat liian vikkeliä Sloviakian puolustukselle.
Susijengi jatkaa EM-kotikisoihin valmistavia maaotteluitaan sunnuntaina iltapäivällä Sosnowiecissä pelattavalla ottelulla Puolaa vastaan. Päävalmentaja Lassi Tuovi valmennusjohtoineen on nimennyt kolmentoista miehen kokoonpanon sunnuntain peliin.
Hallitseva maailmanmestari Saksa haki kolmannen voittonsa yhtä monessa EM-kisoihin valmistavassa maaottelussa kukistamalla Turkin kotonaan Münchenissa 73-71. Samaan aikaan Siauliaissa Liettua otti jo viidennen perättäisensä voittonsa löylyttämällä ilman Luka Doncicia pelannutta Sloveniaa 94-72.
Belgia-tuplaotteluissa voitokkaasti esiintynyt Susijengi saa seuraavaksi vastaansa kolmen vuoden takaisissa EM-kisoissa mitalipeleihin edenneen Puolan. Puola menetti heti EM-leirityksensä alkajaisiksi NBA-miehensä Jeremy Sochanin, mutta vahvisti rivejään tuoreeltaan Puolan passin saaneella pistetykki Jordan Loydilla.
Susijengin ja Suomi-koriksen ykköstykki Lauri Markkanen on käynnistänyt maajoukkuekesän 48 ja 31 pisteen saldoilla kahdessa maaottelussa Belgiaa vastaan. Markkanen on kerännyt pelaamassaan 45 miesten maaottelussa 980 pistettä ja on lähellä rikkoa 1000 maaottelupisteen rajaan nopeimpana maajoukkuepelaajana kautta aikain.
Loimaan alakoululaiset pääsivät viettämään vuoden hauskinta koulupäivää
Kesän aikana pelatut SM-turnaukset Helsingissä, Tampereella ja Vantaalla ovat tarjonneet vauhdikkaita matseja ja upeaa koristunnelmaa, ja hienoissa puitteissa pelattavalta finaaliturnaukselta on lupa odottaa samaa.
Susijengin kanssa Tampereen EM-alkulohkossa kamppaileva Liettua otti neljännen perättäisen voittonsa yhtä monessa EM-kisoihin valmistavassa maaottelussa nujertamalla Latvian Riiassa 11 000 katsojan edessä lukemin 105–109. Liettuan sankari oli 20 pistettä viimeistellyt Rokas Jokubaitis.
19-vuotiaiden tyttöjen ja poikien SM-karsintojen lohkot on tehty rankingien mukaisesti ja lohkoille on arvottu järjestäjät. Samalla on vahvistettu 15-vuotiaiden Robert Petersen Cupin sekä 16- ja 17-vuotiaiden valtakunnallisten I divisioonien pelaamistavat.
Vuoden hauskinta koulupäivää pääsivät viettämään Tampereen alakoululaiset
Susijengissä kesällä 2021 debytoinut ja vuosi vuodelta yhä suurempaa roolia joukkueessa ottanut Jacob Grandison, 27, arvioi kesän harjoitusviikkojen ja kahden Belgia-pelin lupaavan hyvää. Sen lisäksi, että tunnelma joukkueen sisällä on erinomainen, kokee Grandison päässeensä henkilökohtaisella tasolla sinuiksi FIBA-koripallon kanssa vuosien myötä.