Matinen nakkasi Bundesliiga-ennätyksensä uuteen uskoon

9.2.2004 Jukka Matinen on viime viikkoina ollut oivassa vireessä. Tuoreimman näytteen tästä 202-senttinen suomalaislaituri antoi Saksan Bundesliigan viikonvaihteen kierroksella, kun hän nakutti 19 pistettä ottelussa Bayer Leverkusenia vastaan. Matisen avittamana Frankfurt Skyliners rynni 93-84-vierasvoittoon. Seuraavassa myös muita suomalaissähkeitä Euroopasta.

Skylinersin suomalaisluotsi Gordon Herbert peluutti hyvänä puolustajanakin tunnettua Matista 32 minuuttia. Puolustustehtäviensä ohella Matinen heitti siis 19 pistettä, joka on hänen uusi Bundesliiga-ennätyksensä. Pisteet syntyivät heittotarkkudella 6/10. Frankfurt on Bundesliigassa toisena (voittosuhde 11-6).  

Henrik Dettmannin valmentama Mitteldeutscher selviytyi kamppailusta Würzburgia vastaan vaivatta. Tuloksena oli 89-62-kotivoitto. Voitto oli Mitteldeutscherille neljäs peräkkäinen.  

Markku Larkion ja Mikko Noopilan Braunschweigille Bundesliiga-kierros ei tarjonnut samanlaista menestystä. Se kärsi vieraissa 78-100-tappion Bambergille. Noopila heitti pelaamassaan vartissa kuusi pistettä ja poimi neljä levypalloa. Larkio jäi tehomerkinnöittä.  

Italian liigakärki tiivistyi 

Hanno Möttölä näytteli jälleen suurta roolia, kun hänen joukkueensa Skipper Bologna kukisti Italian liigakierroksella Lauretana Biellan lukemin 81-73. Viikko sitten nilkkansa pyöräyttänyt Möttölä tuli peliin vaihdosta, hääri parketilla 29 minuuttia ja teki 12 pistettä. Lisäksi suomalaisen tilille merkittiin neljä levypalloa, yksi riisto ja yksi syöttö. Bolognan ykkönen oli argentiinalainen Carlos Delfino, joka pussitti 20 pistettä ja vei viisi kertaa pallon Biellan pelaajilta.  

Teemu Rannikon Scavolini Pesaro kärsi katkeraakin katkeramman tappion. Se hävisi vieraissa Tris Reggio Calabrialle kahden jatkoajan jälkeen luvuin 103-105. Rannikko pelasi yhdeksän minuuttia, mutta jäi pisteittä. Yhden riiston ja levypallon hän itselleen kuitenkin merkkautti.  

Viikonvaihteen tuloksien jälkeen Italian liigan sarjatilanne on kutkuttava. Kärjessä ovat tasapistein (voittosuhteilla 15-5) Möttölän Bologna, Rannikon Pesaro, Benetton Treviso sekä Montepaschi Siena.  

Minetti debytoi Englannissa 

Kreikan pääsarjassa ei löydy tällä hetkellä Aris Thessalonikin pysäyttäjää. Antti Nikkilän edustama Aris hankki jo yhdeksännen peräkkäisen voittonsa, kun se kaatoi Makedinosin vieraissa 93-84. Nikkilä pelasi kaksi minuuttia ilman tehomerkintöjä.  

Tampereelta kuluneella viikolla maailmalle lähtenyt Tero Minetti teki sunnuntaina debyyttinsä Englannin pääsarjassa. Minetti pelasi kelpo pelin, vaikkei pystynytkään Leicester Ridersin tappioputkea katkaisemaan. Leicester kärsi jo yhdeksännen peräkkäisen tappionsa, kun Scottish Rocks haki vieraspisteet loppuluvuin 93-75. Minetti pelasi 20 minuuttia, joiden aikana suomalaistakamies teki viisi pistettä, antoi kaksi syöttöä ja riisti kahdesti.  

Ruotsin Basketliganissa Pekka Salmisen valmentama ja Petri Virtasen tähdittämä Solna Vikings nitisti Ockelbo Basketin kotonaan lukemin 88-73. Virtanen yritti ottelussa peräti 11 kertaa kolmosviivan takaa onnistuen neljästi. Hän teki ottelussa kaikkiaan 14 pistettä ja jakeli joukkuetovereilleen viisi koriinjohtanutta syöttöä.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/ulkomailla_pelaavat_miehet/
 
3.6.2026 08:51 Susiladies

Lotta-Maj Lahtinen jatkaa Espanjan pääsarjan Araskissa

Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.

2.6.2026 19:00 Suomalaiset ulkomailla

Danny Jansson Romaniaan CSO Voluntarin päävalmentajaksi

Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.

2.6.2026 18:30 Suomalaiset ulkomailla

Eetu Heinonen NCAA-liigan Davidsoniin

Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.

30.5.2026 06:38 Susijengi

Kivimäestä Slovakian mestari, Kaukiainen ja Mirolybov Viron hopealle, Gustavson ja Sajantila finaaleihin

Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).

29.5.2026 09:10 WNBA

Wings päihitti hallitsevan mestarin – Kuier 12 pistettä, 4 levypalloa ja 2 torjuntaa

WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.

26.5.2026 10:44 Susijengi

Hanno Möttölä Brisbane Bulletsin valmennusjohtoon

Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.

25.5.2026 20:43 NCAA

Lilli Onnela on valinnut yliopistokseen Davidsonin

Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.

25.5.2026 09:30 WNBA

Wings selkeään voittoon New Yorkissa – Kuier 10 pistettä, 6 levypalloa ja 2 torjuntaa

WNBA:ssa Dallas Wings voitti vieraissa New York Libertyn 91-76 (43-44). Awak Kuier pelasi Wingsille 24 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa.

22.5.2026 22:00 Susijengi

Jantusen Fenerbahce taipui ennakkosuosikille Euroliigan semifinaalissa

Mikael Jantusen uran ensimmäinen matka Euroliigan Final Fouriin katkesi perjantai-iltana, kun runkosarjavoittaja Olympiakos Pireus haki mylvivän ateenalaisyleisön edessä vakuuttavan 79-61 (33-24)-voiton Euroliigan ensimmäisessä semifinaaliottelussa.

21.5.2026 14:03 Suomalaiset ulkomailla

Niko Kuusi siirtyy Saksassa Heidelbergin päävalmentajaksi

Kaksi viimeisintä kautta Noerdlingenin peräsimessä ollut kuusi jatkaa kaksivuotisella sopimuksella Heidelbergiin.

Näytä lisää vastaavia