Matisen Frankfurt hävisi, mestaruus katkolla Bambergille

8.6.2004 Saksan Bundesliiga –finaaleissa vierasvoitot jatkuvat. Bamberg voitti kolmannen finaalin Frankfurt Skylinersin täpötäydessä kotihallissa maanantaina lukemin 66-62 ja otti ottelusarjassa 2-1-johdon. Jukka Matisen ja Gordon Herbertin Skyliners pelaa jatkossa selkä seinää vasten, sillä mestaruus ratkeaa kolmella voitolla.

- Tämä peli oli todellinen puolustustaistelu. Meillä oli ongelmia Bambergin paikkapuolustusta vastaan, vaikka olemme sen murtamista viime päivinä harjoitelleet. Saimme silti aikaiseksi hyviä heittopaikkoja, mutta valitettavan vähän niistä koreja. Tähän mennessä finaalisarjassa on nähty pelkästään vierasvoittoja. Odotamme mielenkiinnolla torstaita nähdäksemme mitä neljännessä pelissä tapahtuu, sanaili Frankfurtin suomalaisluotsi Gordon Herbert. 

Bamberg oli lievästi niskan päällä koko kamppailun. Reilut pari minuuttia ennen loppusummeria Frankfurt nousi kahden pisteen päähän (54-56) vieraistaan. Suomessakin aikanaan (Namika Lahdessa) pelannut Chris Ensminger nosti Bambergin voittokorin (54-61), kun aikaa oli hieman yli minuutti.  

Jukka Matinen oli jälleen Frankfurt-puolustuksen uurastajia. Hyökkäyspäässä suomalaislaiturin heittopeli kuitenkin ontui. Matinen yritti ottelussa kuusi kertaa kolmosviivan takaa osumatta kertaakaan. Hän teki viisi pistettä, otti yhden levypallon ja antoi yhden koriinjohtaneen syötön pelattuaan 27 minuuttia.  

Bambergin tehokkain oli 15 pistettä upottanut ja kymmenen levypalloa poiminut Jason Sasser.  

Saksan finaalisarja jatkuu torstaina, jolloin pelataan Bambergissa. 



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/ulkomailla_pelaavat_miehet/
 
12.8.2025 15:44 Susijengi

Hanno Möttölä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon

Viimeiset kuusi vuotta Susijengin valmennusjohdossa työskennellyt ja pitkän päivätyön HBA-Märskyn peräsimessä tehnyt suomalaisen koripallon ikoni Hanno Möttölä, 48, liittyy tulevien EM-kisojen jälkeen kovaa vauhtia koripallomaailman huipulle kohonneen Kanadan maajoukkueen valmennusportaaseen.

7.8.2025 18:39 Susijengi

Edon Maxhuni Gravelines-Dunkerquen takalinjoille

Viime kevätkaudella Italian ja Turkin liigoissa pelannut Susijengin luottomies ja Hyvinkään Pontevan kasvatti Edon Maxhuni, 188 cm ja 27 vuotta, palaa Ranskan pääsarjatasolle. Maxhunin uusi seura on viime keväänä Ranskan pudotuspelipaikoista taistellut perinteikäs BCM Gravelines-Dunkerque.

7.8.2025 14:08 Susijengi

Sasu Salin palaa Espanjaan, uusi osoite Estudiantes

Viime kaudella Cluj-Napocan paidassa Romanian mestaruuden voittanut ja Eurocupia pelannut susikapteeni Sasu Salin, 191 cm ja 34 vuotta, palaa vuoden tauon jälkeen Espanjaan. Salinin uusi seura on 1+1-vuotisella sopimuksella perinteikäs madridilainen Estudiantes, joka tavoittelee paluuta maan kakkostasolta (LEB Oro) sen pääsarjaan (ACB).

4.8.2025 20:50 Suomalaiset ulkomailla

Kolminkertainen vuoden puolustuspelaaja Magdalene Agyei siirtyy Espanjan kakkossarjaan

Klaukkalan NMKY:n kasvatti Magdalene Agyei, 26, on tehnyt uransa ensimmäisen sopimuksen ulkomaille. Kolminkertainen naisten Korisliigan vuoden puolustuspelaaja pelaa ensi kaudella Espanjan kakkossarjan, LF Challengen, Nou Bàsquet Femení Castellóssa.

30.7.2025 15:11 Korisliiga

Shawn Hopkins palaa Islantiin

Korisliigan mestaruuden voittaneen Helsinki Seagullsin kantaviin voimiin kuulunut 195-senttinen ja 30-vuotias BC Nokian kasvatti Shawn Hopkins, palaa Islannin pääsarjaan kolmen kauden tauon jälkeen. Hopkinsin saalisti riveihinsä viime keväänä Islannin välieriin edennyt Alftanes.

22.7.2025 17:33 Susijengi

Mustapha Amzil Kosovon tuplamestari KB Trepcaan

Viimeiset viisi vuotta yliopistokoripalloa Yhdysvaltain NCAA-liigan Daytonissa ja New Mexicossa menestyksekkäästi pelannut KTP-Basketin kasvatti Mustapha Amzil, 206 cm ja 23 vuotta, palaa Eurooppaan. Suomen juniorimaajoukkueiden vakiokasvoihin lukeutunut Amzil on allekirjoittanut sopimuksen Kosovon tuplamestarin KB Trepcan kanssa.

22.7.2025 17:20 Susijengi

Teemu Suokas Espanjan kakkosliigan Cartagenaan

Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.

21.7.2025 16:31 Korisliiga

Vesa Vertio Rytas Vilnan valmennusjohtoon

Saksan Bundesliigassa Tuomas Iisalon apuvalmentajana toiminut ja Helsinki Seagullsin päättyneenä keväänä Suomen mestaruuteen johdattanut Vesa Vertio, 42, palaa kansainvälisille kentille allekirjoitettuaan yksivuotisen sopimuksen Liettuan hallitsevan hopeamitalistin ja FIBA Mestarien liigaa pelaavan Rytas Vilnan kanssa.

10.7.2025 11:27 Susijengi

Mikko Larkas Trefl Sopotin päävalmentajaksi kaksivuotisella sopimuksella

Viimeisellä kahdella kaudella Ranskan liigassa SIG Strasbourgia ja Limogesia valmentanut ja pitkän päivätyön Susijengin ja nuorten maajoukkueiden valmentajana tehnyt Mikko Larkas, 44, on solminut kaksivuotisen päävalmentajasopimuksen Puolan hallitsevan pronssimitalistin Trefl Sopotin kanssa.

9.7.2025 10:10 Suomalaiset ulkomailla

Joel Mäntynen G-liigan draftin 11. varauksena Rio Grande Valley Vipersiin

Viime kaudella Saksan Pro A -liigan Karlsruhea edustanut kotkalaisen KTP:n kasvatti ja Korisliigassa pitkään Kouvojen paidassa pelannut Joel Mäntynen on varattu NBA:n kehitysliigan (G League) kansainvälisen draftin 11. sijalla Rio Grande Valley Vipersiin. Valley Vipers on Houston Rocketsin farmijoukkue.

Näytä lisää vastaavia