26.12.2017 Uudenkaupungin Korihait on solminut loppukauden kattavan sopimuksen 33-vuotiaan takamiehen Matthew Gibsonin (195cm) kanssa. Gibson on tuttu kasvo liigayleisölle, miehen pelattua aikaisemmin neljän kauden verran Korisliigassa, edustettuaan Lappeenrannan NMKY:ta sekä Kouvoja.
Viimeksi keväällä 2015 liigaparketeilla nähty Matt Gibson liittyy Korihaiden vahvuuteen. Kuva: Kai Kilappa
Gibsonin liigaura alkoi Lappeenrannan NMKY:n paidassa kaudella 2009/10 ja jatkui saman joukkueen väreissä kaudella 2012/13. Tämän jälkeen mies vietti vielä kaksi kautta Kouvolan Kouvojen riveissä, päättäen edellisen liigavisiittinsä siis kevääseen 2015.
Tilastollisesti parhaan liigakautensa Gibson pelasi kaudella 2012/13, jolloin mies kirjautti keskiarvoikseen Lappeenrannan NMKY:n paidassa 20,4 pistettä, 5,2 syöttöä, 3,5 levypalloa ja 2,1 riistoa ottelua kohden. Korisliigan lisäksi Gibson on pelannut Euroopassa mm. Italiassa, Ranskassa, Unkarissa ja Sveitsissä.
Kuluneen syyskauden aikana Gibson on pelannut Saksan ProA-liigassa sekä Sveitsin pääsarjassa. Gibson liittyy Korihaiden vahvuuteen välittömästi ja on mahdollisesti edustuskelpoinen jo torstaina 28.12. Korihaiden kohdatessa Salon Vilppaan vierasparketilla.
Miesten Korisliiga-finaalit ovat nyt 3–2-tilanteessa Helsinki Seagullsin hyväksi.
Helsinki Seagulls otti kolmen pisteen vierasvoiton BC Nokiasta ja tasoitti finaalisarjan.
Helsinki Seagulls otti ensimmäisen voittonsa tämän vuoden miesten Korisliigan finaaleissa.
Miesten Korisliigan pronssimitalit ripustettiin tänään Kauhajoen pelaajien kaulaan.
Korisliigan toinen finaali oli kotijoukkue BC Nokian näytös, kun sen puolustus tylsytti Helsinki Seagullsin lukemin 85–60 (38–31). Kolmas finaali pelataan tulevana sunnuntaina Helsingissä.
Helsinki Seagullsin ja BC Nokian ensimmäinen finaaliottelu päättyi 63–69-vierasvoittoon.
Keskiviikkona 8. toukokuuta käynnistyvät Korisliiga-finaalit. Vastakkain ovat Helsinki Seagulls ja BC Nokia, joiden päävalmentajat miettivät kiireisellä aikataululla parhaita aseita kilpailijaansa vastaan.
BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.
Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.
Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.