Maurizio Pratesi vahvistamaan Tarmoa

20.5.2003 Suomen koripallomaajoukkueen vakiokalustoon lukeutuva Maurizio Pratesi siirtyy SM-Koriksessa pelaavan porvoolaisjoukkue Tarmon miehistöön. Tuore sopimus on kaksivuotinen. Viime kaudella Pratesi oli voittamassa Suomen mestaruutta Hongan riveissä.

Ennen paluutaan Suomeen 190-senttinen ja 28-vuotias Pratesi pelasi viisi kautta ulkomailla Ruotsin ja Saksan liigoissa. Pratesin sopimus Tarmon kanssa pitää sisällään pykälän, joka mahdollistaa miehen siirtymisen takaisin ulkomaille.  

Parin viimeisen kauden ajan Pratesi on kärsinyt selkävaivoista. Kuluneella kaudella hän oli muutamaankin eri otteeseen sivussa kipeän selkänsä vuoksi. Pratesi kävi kauden jälkeen hakemassa helpotusta vaivoihinsa leikkauspöydältä.  

- Operaatio oli onnistunut. Tulevat kuukaudet tulevat näyttämään, tuottiko se toivotun tuloksen. Se on kuitenkin varmaa, että pääsen vähintään samaan kuntoon, kuin missä olin kuluneella kaudella, kertoi parhaillaan kissamaisen kepeällä pelityylillä kentällä viilettävä Maurizio Pratesi.  

Pratesilla on käynnissä selän kuntoutus. Kevyen lajiharjoittelun hän saa aloittaa kesäkuun puolivälin jälkeen. Sillä välin hän matkaa Jamaikalle tapaamaan siellä asustavaa isäänsä. Pratesin silmissä kiiltää täyteen pelikuntoon pääseminen kesän aikana, joka mahdollistaisi parhaimmillaan hänen esiintymisensä elokuussa Suomi-paidassa, kun maajoukkue isännöi Tampereella huipputurnausta.  

- Ensisijainen tavoite on, että pääsen takaisin kuntoon ja pelaamaan terveenä. Porvoo on organisaatio, jonka taustat ovat kunnossa, kaupungissa on koripallobuumi meneillään ja Tom Johnson on hyvä valmentaja, jonka tunnen jo Saksan-vuosiltani, luetteli Pratesi syitä siirtoonsa korostaen samalla, että hänen lähtöönsä Hongasta ei liity minkäänlaista dramatiikkaa.  

Pratesi oli kuluneella kaudella mukana Hongan 27 SM-runkosarjan ottelussa, joissa hän tehtaili keskimäärin 12,0 pistettä. Pudotuspeleissä Pratesin pistekeskiarvo kohosi 14,1 ”pinnaan”, jotka hän heitti erinomaisilla heittoprosenteilla (kakkoset 67,3 %, kolmoset 44,4 %). Kausi päättyi kuitenkin varvasvammaan, joka piti miehen sivussa käytännössä katsoen kolmesta viimeisestä SM-finaalista.  

Urallaan Pratesi on pelannut 38 miesten ja 24 nuorten maaottelua. Tuoreen Suomen mestaruutensa lisäksi Pratesi on saavuttanut kahdesti hopeaa Saksan Bundesliigassa.  

”Maltillista kehitystyötä”

Pratesin sopimuksen lisäksi Tarmo on kiinnittänyt tulevan kauden joukkueeseensa Mikael Holmeen, Petter Lahtisen, Roni Leimun, Mikko Pakkasen, Petri Urosen sekä valmentaja Tom Johnsonin. Joukkue havittelee vielä muutamaa isokokoista suomalaispelaajaa. Vasta tämän jälkeen Tarmo päättää mahdollisesta ulkomaanavusta.  

Porvoossa uskotaan Maurizio Pratesin tuovan lisäpiristettä jo varsin viriiliin koripallotoimintaan.  

- Olemme nyt maltillisesti rakentaneet kolmen vuoden ajan iskukykyistä joukkuetta sekä koko organisaatiota kaikilla tasoilla. Menee vielä jonkin aikaa ennen kuin pääsemme nauttimaan juniorityömme hedelmistä edustusjoukkueen parissa. Pratesi on erinomainen joukkuepelaaja ja roolihahmo niin toiminnassamme mukana oleville nuorille kuin joukkueen sisälläkin. Näin hänen liittymisensä Tarmon joukkueeseen tukee pitkäjänteistä kehityssuunnitelmaamme, iloitsi Tarmon joukkueenjohtaja Mikko Hirvonen.  

Kuluneella kaudella Tarmo sijoittui sarjanousijana SM-Koriksessa kymmenenneksi. Joukkue oli pitkään kiinni pudotuspelipaikassa, joka karkasi lopullisesti vasta SM-runkosarjan päätöskierroksella. 

Asiat

 
19.5.2026 20:47 Korisliiga

Korisliiga-finaalit ratkesivat: Vilpas karkasi toisella puoliajalla seurahistorian toiseen mestaruuteen!

Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.

19.5.2026 14:35 Valmentajat

HKVT-kurssilta valmistui 18 valmentajaa, Leevi Valtanen priimukseksi

HKVT on Suomen Koripalloliiton valmentajille suunnatun peruskoulutuksen viimeinen kokonaisuus. Tällä kertaa kurssin priimukseksi selviytyi Leevi Valtanen.

19.5.2026 13:02 Unified-koripallo

Koripalloliitto järjestää Unified-koripallon leirin elokuussa Kisakalliossa Lohjalla

Special Olympics unified-koripallon leiri järjestetään viikonloppuna 22.-23.8.2026 Kisakallion Urheiluopistolla.

19.5.2026 07:33 WNBA

Wings selkeään voittoon Mysticsiä vastaan – Kuier monipuoliset 20 minuuttia

WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotonaan Washington Mysticsin 69-92 (29-38). Awak Kuier keräsi 20 minuutin peliajalla 9 pistettä, kolme levypalloa, neljä syöttöä, kolme riistoa ja yhden torjunnan.

17.5.2026 08:00 Hall of Fame

Hall of Fame saa uuden jäsenen – Juha Luhtanen kunniagalleriaan

Luhtasen valinta täydentää vuonna 2026 Hall of Fameen nostettavien viiden legendan ryhmän.

16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

16.5.2026 09:22 Valmentajat

SUSI-valmentajaverkoston kevättapaaminen kokosi maajoukkue- ja All Stars -valmentajat Kisakallioon

Koripalloliiton SUSI-valmentajaverkoston kevättapaaminen järjestettiin 13.–14.5.2026 Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla. Tilaisuus kokosi yhteen alkavan kauden maajoukkueiden valmentajat sekä kaudella 2025 All Stars -toiminnassa mukana olleet valmentajat.

16.5.2026 08:00 Hall of Fame

Seuraava Hall of Fame -nimi julki: Alarik Vihersola

Hall of Fame täydentyy tänä vuonna viidellä uudella legendalla ja esittelemme heidät yksi kerrallaan. Legendat nostetaan virallisesti suomalaisen koripallon kunniagalleriaan Superlauantai-tapahtumassa 23.5.

15.5.2026 15:06 3x3

Jamar Wilson ottaa ohjat 3x3-koripallon kehittämisestä

Koripalloliitto on nimittänyt Jamar Wilsonin vetämään 3x3-koripallon kehitystä Suomessa. Wilson aloittaa tehtävässään 18. toukokuuta.

15.5.2026 11:45 Koripalloliitto

Vuoden muuvi 2026 on Benjamin Granströmin huikea “puikot ja and-one”

Tänä vuonna Vuoden muuvi -voiton vei Ura Basketin Benjamin Granström muuvilla, jossa yhdistyivät luovuus, rohkeus ja kylmäpäinen viimeistely.

Näytä lisää vastaavia