Maxhunin yliopisto päätti vuotensa voittoon, Michelsen kaapi 10 levypalloa

31.12.2017 Yhdysvaltojen miesten yliopistosarjassa NCAA:ssa Edon Maxhuni ja Long Beach State päättivät vuotensa voittoon. Oskar Michelsen taas kaapi kymmenen levypalloa Davidsonille ja Fiifi Aidoo heitti kaksitoista pistettä Grand Canyonille.

Edon Maxhuni on ansainnut otteillaan aloitusviisikkopaikan NCAA:ssa. Kuva: Ville Vuorinen.


Edon Maxhuni johdatti yliopistonsa Long Beach Staten voittoon Texas A&M Internationalista 59-77 (27-36). Maxhuni pelasi aloitusviisikossa 28 minuuttia tehtaillen neljä pistettä, kaksi levypalloa ja kaksi syöttöä.

Lisätietoja: Ottelutilastot

Oskar Michelsen ja Davidson hävisivät lauantaina Richmondille 58-69 (29-25). Michelsen sai peliaikaa 26 minuuttia pussittaen kolme pistettä, mutta erottuen erityisesti levypallopelaamisessa kaapimalla peräti kymmenen levypalloa. Lisäksi Michelsen torjui vastustajan heiton kerrran.

Lisätietoja: Ottelutilastot

Keskiviikkona Fiifi Aidoo ja Grand Canyon selättivät helpohkosti Morgan Staten 74-100 (33-46). Aidoo toi energiaa vaihtopenkiltä parketille 12 pisteen, neljän levypallon, kolmen syötön, riiston ja torjunnan muodossa 21 peliminuutissa.

Lisätietoja: Ottelutilastot

Lauantaina taas Grand Canyon hävisi vuoden viimeisen ottelunsa, kun Illinois oli parempi lukemin 58-62 (32-27). Aidoo pelasi yhdeksän minuuttia, joiden aikana hän keräsi tilastosarakkeeseensa levypallon, syötön, riiston ja torjunnan.

Lisätietoja: Ottelutilastot

Shawn Hopkins ja Troy hävisivät perjantaina Georgia Southernille 86-80 (41-45). Hopkins käytti saamansa kahdeksan peliminuuttia tehokkaasti säkittäen seitsemän pistettä, repien kaksi levypalloa ja torjuen kerran.

Lisätietoja: Ottelutilastot

Lassi Nikkarinen ja Montana State päihittivät torstaina Southern Utahin niukasti 104-99 (49-46). Nikkarinen toi rakkikoiramaista puolustustaan parketille viiden minuutin verran.

Lisätietoja: Ottelutilastot

Montana State nappasi voiton myös lauantaina, kun Northern Arizona taipui loppulukemin 76-73 (34-38). Nikkarinen jäi pisteittä kahdessa peliminuutissa.

Lisätietoja: Ottelutilastot

Samuli Niemisen Stephen F. Austin hävisi Southeastern Louisianalle 62-73 (29-33). Nieminen heitti kolme pistettä ja repi yhden levypallon saaden peliaikaa 18 minuuttia.

Lisätietoja: Ottelutilastot

Tomas Murphyn Northeastern ylsi voittoon James Madisonia vastaan 81-70 (44-36). Murphy viiletti kentällä yhdeksän minuuttia kirjauttaen kaksi pistettä, yhden levypallon ja yhden torjunnan.

Lisätietoja: Ottelutilastot

Lasse Gummerus ja Marist nappasivat tiukan voiton Sienasta 58-63 (31-31). Gummerus pelasi seitsemän minuuttia kaapien yhden levypallon.

Lisätietoja: Ottelutilastot

Remu Raitasen San Francisco hävisi torstaina San Diegolle 63-73 (26-37). Raitanen haki kaksi levypalloa ja yhden riiston kahdeksassa minuutissa. Lauantaina taas San Francisco voitti Portlandin 84-61 (46-28), mutta Raitanen ei esiintynyt ottelussa.

Lisätietoja: Ottelutilastot
 
8.6.2026 22:41 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Estudiantesille kirvelevä finaalitappio

Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.

7.6.2026 12:30 Susijengi

Sasu Salin ja Estudiantes voiton päässä noususta Espanjan ACB-liigaan

Susijengin kapteeni Sasu Salinin edustama madridilainen Estudiantes peittosi Espanjan kakkosliigan (Primera FEB) lopputurnauksen semifinaalissa Oviedon lukemin 79-71 (46-39). Estudiantes huipentaa kautensa sunnuntai-iltana pelattavaan finaaliin, jossa se taistelee noususta Espanjan ACB-liigaan toisen semifinaalin voittajaa, Coruñaa vastaan.

3.6.2026 18:15 Miesten I divisioona A

Kuhalampi ja Haliseva yliopistokentille, Kontuniemi vaihtaa joukkuetta

HBA-Märskyn divarijoukkueen kantaviin voimiin viime vuosina kuuluneet BC Nokian kasvatit Kalle Kuhalampi ja Matias Haliseva siirtyvät tulevaksi kaudeksi Yhdysvaltain yliopistokentille. Viime kaudella North Carolina Staten miehistöön kuulunut Jayme Kontuniemi vaihtaa puolestaan joukkuetta.

3.6.2026 08:51 Susiladies

Lotta-Maj Lahtinen jatkaa Espanjan pääsarjan Araskissa

Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.

2.6.2026 19:00 Suomalaiset ulkomailla

Danny Jansson Romaniaan CSO Voluntarin päävalmentajaksi

Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.

2.6.2026 18:30 Suomalaiset ulkomailla

Eetu Heinonen NCAA-liigan Davidsoniin

Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.

1.6.2026 22:18 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen Fenerbahce välieriin Turkissa

Euroliigan Final Fourin jälkeen Mikael Jantusella ja Fenerbahcella riittää vielä panoksia kotimaan kentillä.

30.5.2026 06:38 Susijengi

Kivimäestä Slovakian mestari, Kaukiainen ja Mirolybov Viron hopealle, Gustavson ja Sajantila finaaleihin

Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).

29.5.2026 09:10 WNBA

Wings päihitti hallitsevan mestarin – Kuier 12 pistettä, 4 levypalloa ja 2 torjuntaa

WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.

26.5.2026 10:44 Susijengi

Hanno Möttölä Brisbane Bulletsin valmennusjohtoon

Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.

Näytä lisää vastaavia