2.8.2005 Sparliigan pronssijoukkue Joensuun Kataja saa kaipaamaansa kotimaista pelaajavoimaa, kun joensuulaiskannattajille entuudestaan tuttu pitkänhuiskea 28-vuotias laitahyökkääjä Mikko Kyrö solmi alkavaa kautta koskevan pelaajasopimuksen.
Ensisijaisesti 199-senttisen Kyrön tuo Lahdesta Joensuuhun luokanopettajaopintojen päättäminen yliopistolla, mutta mies siis päätti hyväksyä myös Katajan tarjoaman urheilullisen haasteen SM-sarjapelaamisen muodossa.
Ulottuvana pelaajana Kyrön parhaat avut löytyvät puolustuspäästä. Mikon paluun myötä Kataja saakin vahvistusta etenkin ns. likaisen työn teko-osastolle. Joukkueen sisäisen kemian kannalta on myös tärkeää, että ryhmään saadaan pelaaja, joka tuntee niin uusia kuin vanhojakin Kataja-kasvoja.
Entuudestaan Kyrölle hyviä tuttuja tulevan kauden Katajassa ovat niin ikään Lahdesta täksi kaudeksi Joensuuhun muuttava Sami Lehtoranta, paluun seuraan tekevä amerikkalaisentteri Clifton Jones sekä toista Kataja kauttaan aloittava takamies Ville Vesala, joka on Kyrön tapaan saanut koripallo-oppinsa Lahdessa.
Kyrö ei kiistä tuttujen pelaajien merkitystä pelaamispäätöstä tehdessään.
- On kiva tulla porukkaan, jossa on hyviä kavereita. Toisaalta Kataja on organisaationakin hoitanut aina sovitut asiat mallikkaasti, millä on tietenkin myös suuri vaikutus.
Joukkueenjohtaja Jukka Törmälä huokuu myös tyytyväisyyttä Kyrön sopimuksen johdosta.
- Olemme erittäin tyytyväisiä saadessamme Mikon takaisin. Luonnollisesti tunnemme hänet hyvin niin pelaajana kuin ihmisenäkin ja mies sopii joukkueeseemme erinomaisesti.
Päättyneellä kaudella Kyrö pelasi Sparliigan runkosarjaa Namikassa kaikki 36 ottelua keskimäärin 9,5 minuuttia 3,1 pisteen ja 2,0 levypallon keskiarvoilla.
Kyrön sopimuksen myötä Katajan kotimainen osasto alkaa olla kasassa. Jatkossa joukkuetta vahvistetaan vielä yhdellä amerikkalais- ja yhdellä EU-pelaajalla. Loput vapaat paikat ryhmässä täydennetään omilla junioreilla. Toisaalta ovia ei suljeta myöskään kaupunkiin mahdollisesti muuttavilta koripalloilevilta opiskelijoilta, joita katsastetaan tarvittaessa.
Nimi |
Pelipaikka |
Clifton Jones (USA) |
5 |
Mikko Kyrö |
3 |
Jyri Lehtonen |
1 |
Sami Lehtoranta |
4/5 |
Petri Virtanen |
1 |
Ville Vesala |
1 |
Kouvojen Tuukka Härsilä avasi kauden 21 pisteen suorituksella, vaikka lopulta voiton ottelusta veikin Korihait. Myös Tapiolan Honka ja Kataja Basket juhlivat.
Korisliiga käynnistyy perjantaina 3.10. kolmella ottelulla. Löydät alapuolelta pähkinänkuoritiedot, otteluohjelmat sekä joukkuekohtaiset ennakkohaastattelut.
Efton Reid III tutustuu ympäröivään kulttuuriin ja sopeutuu siihen parhaansa mukaan, vaikka onkin ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen ulkopuolella. Kobrien pelisysteemissä hän haluaa olla koneiston osa – mitä milloinkin tarvitaan.
Tampereen Pyrinnön kasvatti oppi maailmasta paljon Islannissa ja Italiassa, mutta nyt hänen on aika soveltaa taitojaan ja ylläpitää menestystä Helsinki Seagullsissa.
19-vuotias Leo Eklund siirtyi kesän aikana HNMKY:n riveistä Uuteenkaupunkiin ja Korihaiden paitaan. Nyt hän valmistautuu elämänsä ensimmäiseen pääsarjakauteen ja vakuuttaa, ettei hätkähdä haasteesta.
Max Besselink aloittaa ensimmäisen kautensa Katajassa ja tavoittelee ehjää, hyvää vuotta. Kataja puolestaan tavoittelee uusia korkeuksia päästyään viime kaudella mitalipeleihin mutta jäätyään neljänneksi.
Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.
Ensimmäistä Korisliiga-mestaruuttaan metsästävä Eemi Luukkonen tähtää edelleen ammattilaiseksi ulkomaille mutta on 23:een ikävuoteensa mennessä oppinut, että kehitys tapahtuu ajallaan.
Eero Innamaa kokee paikallisylpeyttä Salon Vilppaan paidassa, vaikka välillä vanhan liiton turkulaiset kuittailevatkin paikkakuntavalinnasta. Pitkä jatkosopimus oli pelaajalle helppo valinta.
Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.