Naisten I divisioona vauhdissa - Pyrintö tappiottomana kärjessä

3.1.2020 09:19 Puoliväliin edenneen naisten I divisioonan piikkipaikkaa pitää Tampereen Pyrintö perässään paikallisvastus BC Nokia. Seuraavasta sijasta tasapistein vääntävät Tapiolan Honka II, Espoo Basket Team II, Helmi Capitals sekä Turun Riento.

Nuorten maajoukkuettakin edustava Liisa Taponen on Tampereen Pyrinnön tehokkaimpia pelaajia. Kuva: Vesa Koivunen.

Lokakuun alussa käynnistynyt naisten I divisioona on edennyt runkosarjan puoliväliin. Suvereenina kärkijoukkueena sarjan ykkössijaa hallitsee kymmenestä ottelusta kymmenen voittoa haalinut Tampereen Pyrintö. Joukkue tavoittelee toden teolla paikkaa Naisten Korisliigasta ja nousuvalmiudesta kertovat alkukauden lukuisat murskavoitot. 

- Tavoite noususta asetettiin jo edelliskauden puolella ja harjoittelu joukkueena aloitettiin huhtikuussa. Meidän tärkeimmät pelaajat halusivat jatkaa, jonka lisäksi saatiin mieluisia paluumuuttajia ja uutta verta Naisten Korisliiga-joukkueista, Pyrinnön päävalmentaja Juri Heinämäki summaa.

Hänen mukaansa menestyksekkään alkukauden taustalla on pelaajien vahva sitoutuminen yhteiseen tavoitteeseen. 

- Me olemme sarjan aggressiivisin joukkue ja pelaamme laajimmalla rotaatiolla, josta kuka tahansa voi nousta ratkaisijaksi. Samalla moni pelaaja pelaa pienempiä minuutteja kuin normaalisti, mutta tämä uhraus on haluttu tehdä joukkueen menestyksen eteen.

Pyrinnön tehokkaimpaan kolmikkoon lukeutuvat 17-vuotias sentteri Liisa Taponen (15 pistettä/9,4 levypalloa), 21-vuotias ranskalaislaituri Léa Delaplace (13,4/7,2) sekä 19-vuotias laituri Jemina Vidgren (10,2/3,6). 

Tällä hetkellä runkosarjan kakkossijasta pitää kiinni Pyrinnön paikallisvastus BC Nokia, jonka takana tasapisteissä taistelevat Tapiolan Honka II, EBT II, Helmi Capitals sekä Turun Riento. Sarjan häntäpäätä pitää yhden voiton ja yhdeksän tappion myötä Catz Kakkone. 

Naisten divarin henkilökohtaista pistetilastoa hallitsee viime kauden tapaan BC Nokian Tuulia Timo, joka on upottanut kuudessa ottelussa keskimäärin 20,5 pistettä. Levypallotilaston ykkösnimi on keskimäärin 10 levypalloa ottelua kohden kahminut Catz Kakkosen Annika Lönnroth. Syöttötilaston ykkössijaa hallitsee Helmi Capitalsin Tessa Virtanen 6,6 syötön keskiarvolla.

Naisten I divisioonan sarjatilanne:

Nr

Joukkue

V/T

Pist

1.

Tampereen Pyrintö

10/0 

20

2.

BC Nokia

7/4 

14

3.

Tapiolan Honka II

6/5 

12

4.

Espoo Basket Team II

6/4 

12

5.

Helmi Capitals

6/4 

12

6.

Turun Riento

6/3 

12

7.

Helsingin NMKY

4/6 

8

8.

Puhuttaret

2/8 

4

9.

Kataja Basket

2/7 

4

10.

Catz Kakkone

1/9 

2

 

Runkosarja jatkuu joulutauon jälkeen lauantaina 4.1. ottelulla Kataja Basket - BC Nokia. 

Lisätietoja: Naisten I divisioonan etusivu

 
30.5.2025 14:01 Seura tiedottaa

Michael Besselink mukaan WB-Panttereiden valmennukseen

WB-Pantterit saa mieluisan paluumuuttajan vahvistamaan seuran valmennusta Michael Besselinkin palatessa Kouvolassa vietetyn korisliiga- kauden jälkeen takaisin Itä-Helsinkiin. Hänen vastuulleen tulee seuran fysiikkavalmennuksen toteutus ja kehittäminen. Fysiikkavalmennuksen lisäksi hän tulee antamaan vahvan panoksen koripallon lajivalmennukseen.

29.5.2025 10:10 Seura tiedottaa

Pantterit naisten I divisioona -joukkueella avoimia harjoituksia kesäkuussa

Pantterit naisten I divisioona- joukkueen toiminnasta kiinnostuneet pelaajat ovat tervetulleita avoimiin harjoituksiin. Viime kaudella nousujohtoisesti pelannut joukkue kartoittaa uusia pelaajia mukaan toimintaan kesäkuun alussa Herttoniemenrannassa ja Laajasalossa järjestettävissä harjoituksissa.

22.5.2025 13:48 Naisten I divisioona

Hyvinkään Pontevan naisten I divisioonan edustusjoukkue järjestää kaksi try out –tilaisuutta kesäkuussa

Hyvinkään Pontevan naisten edustusjoukkue pelaa kaudella 2025–2026 naisten I divisioonassa. Joukkue järjestää kaksi try out –tilaisuutta Hyvinkäällä Martinhallissa, (Martintorinkuja 2, 05810 Hyvinkää) keskiviikkoina 4.6.2025 ja 11.6.2025 klo 18:45–20:15.

17.5.2025 22:30 Korisliiga

Lassi Nikkarinen ja Taru Tuukkanen vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2024–25 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Helsinki Seagullsin Lassi Nikkarinen ja Torpan Poikien Taru Tuukkanen. Koripallon kunniagalleria Hall of Fame kasvoi neljällä uudella legendalla.

15.5.2025 10:14 Naisten I divisioona

Catz Lappeenrannan Try out -treenit toukokuun lopulla

Naisten I divisioonassa pelaava Catz hakee uusia pelaajia kaudelle 2025-26 kaikille avoimissa treeneissä Lappeenrannan Urheilutalon palloiluhallissa.

7.5.2025 09:55 Naisten I divisioona

Naisten I divisioona -joukkue Team Lemkemin Try out 12.-14.5. Lahdessa

Lahti Basketball Junioreiden naisten I divisioona -joukkue Team Lemkem järjestää Try out -harjoituksia Luhta Areenalla (Salpausselänkatu 7, 15110 Lahti).

2.5.2025 09:19 Naisten I divisioona

Naisten I divisioona -joukkueen Team Lemkemin päävalmentajaksi Jarkko Sallinen

Lahti Basketball Junioreiden naisten valtakunnallisen I divisioonan joukkueen päävalmentajaksi on kiinnitetty pelikaudelle 2025–2026 kokenut orimattilalaislähtöinen Jarkko Sallinen.

18.4.2025 15:41 Naisten I divisioona

Puhuttaret naisten ykkösdivisioonan mestariksi

Naisten I divisioonan voittajajoukkue selvisi tänään Tapiolan liikuntahallilla, jossa Puhuttaret voitti Tapiolan Honka II:n loppunumeroin 54–63. Ratkaisevaa kolmatta finaaliottelua oli katsomassa 428 katsojaa.

17.4.2025 23:09 Naisten I divisioona

Naiskoriksen superperjantai tarjoilee kolme huippuottelua

Pitkäperjantaina pelataan naisten Naisten Korisliigan ensimmäinen finaali, pronssiottelu ja naisten I-divisioonan ratkaiseva finaali.

16.4.2025 22:38 Naisten I divisioona

Honka II tasoitti naisten ykkösdivisioonan finaalit Puhuttaria vastaan 528 katsojan edessä

Naisten I divisioonan toinen finaali pelattiin tänään Vantaan Energia Areenalla 528 katsojan edessä, kun Tapiolan Honka II voitti Puhuttaret selkein numeroin 53–79 ja tasoitti ottelusarjan tilanteeseen 1–1. Yleisömäärä oli sarjan kaikkien aikojen ennätys.

Näytä lisää vastaavia