Nälkäinen Karhu ja tulivoimainen ToPo mielivät mitalipeleihin

9.4.2012 Korisliigan ainoa täysammattilaisjoukkue Kauhajoen Karhu taisteli koko kauden loukkaantumisten kanssa, mutta selvitti lopulta tiensä runkosarjan neljänneksi varmistaen samalla pudotuspelien kotiedun. Helsinkiläisen ToPon kausi on ollut puolestaan vuoristorataa, mutta paperilla ”stadilaisilla” on kasassa mestaruuskelpoinen ryhmä.

Vesa Mäkäläinen saattaa palata kentille jo puolivälierissä ToPoa vastaan.

Kelly Beidler on kuulunut pohjanmaalaisten kulmakiviin koko kauden.

Karhu-luotsi Ari Tammivaara tiedostaa ToPon materiaalivahvuuden ja penkin leveyden.

Timo Heinosen tähdittämän ToPon runkosarja on sujunut vuoristoratamaisesti.

Carl Lindbom on tehnyt liigaläpimurtonsa kuluvalla kaudella.

ToPon apuvalmentaja Pekka Salminen odottaa Karhu-puolivälieräsarjassa vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Kuvat: Francois Perthuis, Tuomas Venhola & Tytti Nuoramo.

Kauhajoen Karhu lähti huipentumaisillaan olevaan kauteen ennennäkemättömin satsauksin. Suomen eri maajoukkueiden peräsimessä pitkän päivätyön tehnyt päävalmentaja Ari Tammivaara keräsi Pohjanmaan lakeuksille Suomen korishistorian ensimmäisen täysammattilaisjoukkueen, jonka kotimaisina johtotähtinä ovat loistaneet lahtelaiskasvatit Vesa Mäkäläinen ja Ilkka Vuori.

 

Runkosarja ei kuitenkaan sujunut pohjanmaalaisittain aivan käsikirjoituksen mukaan, sillä loukkaantumiset verottivat Karhun iskukykyä roimasti. Kun huomioon otetaan, että Karhun kärkiseitsikon pelaajat olivat yhteensä sivussa 61 runkosarjaottelusta, on joukkueen 23 voiton saalis 40 ottelusta huikea saavutus.

 

– Loukkaantumiset eivät säästäneet meitä joulutauon jälkeenkään, mutta kaikista takaiskuista huolimatta kevät meni oikein hyvin. Saavutimme mitä halusimme, eli neljännen sijan ja pudotuspelien kotiedun, linjaa Karhun päävalmentaja Ari Tammivaara tyytyväisenä.

 

Pilvisten kevättalven viikkojen jälkeen lakeuksien yllä paistaa jälleen aurinko. Ilkka Vuori teki paluun Karhun takalinjoille kolmeen viimeiseen runkosarjan otteluun, Eldar Skamo on hiljalleen palautumassa pelikuntoon ja jopa Vesa Mäkäläisen paluuta tositoimiin odotellaan siitä huolimatta, että runkosarjan lopussa tapahtuneen polvivamman huhuttiin katkaisevan kevään 2009 finaalien MVP:n pelit.

 

– Ennustetta ei varsinaisesti ole, vaan päivä päivältä mennään. Katsotaan, miten polvi tuosta kuntoutuu. Voi olla, että pelaan ekalla kierroksella, tai voi olla, että edessä on operaatio, punnitsee Mäkäläinen.

 

Loukkaantumisista huolimatta Kauhajoella ei tingitä lopullisesta tavoitteesta, joka on Karhun seurahistorian ensimmäinen SM-mitali. Keskinäisissä kohtaamisissa ToPo ja Karhu voittivat kumpikin molemmat kotiottelunsa, joten Karhun kotikenttäedulla saattaa olla sarjassa ratkaiseva merkitys.

 

– Kunhan saamme kaikki kuntoon ja pääsemme toteuttamaan aggressiivista pelitapaamme, eiköhän tästä hyvään vauhtiin vielä päästä, Mäkäläinen arvioi.

 

– ToPolla on varmasti sarjan raskain penkki, jonka päässä on paljon kokemusta ja osaamista. Kotiedun turvin tähdätään jatkoon, täydentää Tammivaara.

 

ToPolla paperilla mestaruuskelpoinen joukkue

 

Karhun haastajaksi puolivälierissä ilmoittautuu perinteikäs helsinkiläisjoukkue ToPo, joka vielä kaksi vuotta sitten kävi voiton päässä mestaruudesta finaalisarjassa Tampereen Pyrintöä vastaan. ToPo kisasi Karhun kanssa puolivälierien kotiedusta vielä runkosarjan lopussa, mutta päätti sarjan häviämällä viidestä viimeisestä ottelustaan neljä ja tipahti viidenneksi.

 

Pelkästään paperilla mitattuna ToPolla on koossa eräs jopa pääsarjahistorian kaikkien aikojen nimekkäimmistä joukkueista. Kotimaisten huippujen Hanno Möttölän, Kimmo Muurisen, Timo Heinosen ja Tuomas Iisalon lisäksi ulkomaalaispelaajat Chase Griffin, Josh Wilson ja Justin Hawkins kuuluvat liigan eliittiin.

 

– Meillä on paljon käyttämätöntä ja varmasti jo käytettyäkin potentiaalia. Vaikka meillä on välillä ollut vaikeaa, niin uskomme, että vanhatkin herrat syttyvät näin kevään korvalla, sanailee päävalmentaja Tomi Kamisen apuvalmentajaksi kesken kauden kiinnitetty Pekka Salminen.

 

Kokeneempien pelaajien lisäksi hurjan nousun helsinkiläisjoukkueen eturiviin on tehnyt 206-senttinen, 20-vuotias Carl Lindbom, joka viime kaudella haisteli ammattilaistuulia Saksan Bundesliigan Frankfurt Skylinersissä. Maajoukkuekutsun saanut Lindbom on käärinyt kuluneella kaudella 10,2 pistettä ja 4,4 levypalloa ottelua kohden.

 

– On ollut kivaa päästä Saksassa vietetyn kauden jälkeen mittaamaan omaa kehitystään kotimaisessa pääsarjassa. Otin aluksi siitä vähän paineita itselleni, mutta hiljalleen peli alkoi sujua ja maajoukkuekutsu tietenkin aina tuo lisää motivaatiota, Lindbom virkkoo.

 

ToPon laaja materiaali voi koitua helsinkiläisten eduksi, sillä Karhu on puolustuksellaan onnistunut viemään mehut joka ikisen joukkueen avainpelaajista vuorollaan. Salminen uskoo joukkueensa olevan valmis tulevaan koitokseen.

 

– Karhu on joukkue, jonka peleissä sattuu ja tapahtuu, ja se selviää ihan tilastoihinkin katsomalla. Karhu on kärkiporukoissa niin pisteissä, kolmen pisteen heitoissa kuin menetyksissäkin. Joukkue pelaa kovalla intensiteetillä koko ajan, ja siihen meidän on oltava valmiit.

 

Keskinäiset ottelut

 

15.10. Karhu – ToPo 86–81 (36–35)

30.11. ToPo – Karhu 105–83 (56–44)

25.1. Karhu – ToPo 93–69 (44–33)

10.3. ToPo – Karhu 97–92 (49–46)

 

Keskinäisten otteluiden hahmot

 

Clevin Hannah, Karhu:
Pts 24,0 Lev 3,5 Sy 3,5 Ri 1,5 2p 60,6% 3p 62,5% 1p 89,7%

 

Chase Griffin, ToPo:

Pts 20,3 Lev 1,8 Sy 1,8 2p 63,6% 3p 38,5% 1p 91,7%

 

Tärpit

 

  • Kauhajoen Karhu pelaa vasta seurahistoriansa toisen kerran SM-pudotuspeleissä, ja puolivälieräsarjassa ToPoa vastaan kyseessä on joukkueen ensimmäinen pudotuspelien kotietu. Tästä huolimatta joukkueen pelaajistosta Vesa Mäkäläinen, Ilkka Vuori ja Eldar Skamo ovat juhlineet Suomen mestaruutta, joiden lisäksi SM-mitaleja on Jussi Eskolalla, Aleksi Huuskosella sekä Janne Rekolalla.

 

  • Karhu oli kaikki ottelut huomioon ottaen Korisliigan kaikkein loukkaantunein joukkue runkosarjan aikana. Merkittävästi poissaoloja koitui Eldar Skamolle (14 ottelua), Todd Hendleylle (8 ottelua), Ilkka Vuorelle (22 ottelua) sekä Vesa Mäkäläiselle (19 ottelua).

 

  • Kaikista Korisliigan joukkueista ToPolla on eniten maaottelukokemusta: Kimmo Muurinen, Jarkko Kyllönen, Eero Lehtinen, Tuomas Iisalo, Hanno Möttölä, Carl Lindbom, Joni Herrala, Sad Niskanen ja Artur Surov ovat pelanneet yhdessä 303 aikuisten ja 322 nuorten maaottelua.

 

  • Kevään 2010 hopeamitalijoukkueesta ToPon kokoonpanosta ovat jäljellä Hanno Möttölä, Timo Heinonen sekä koko kauden loukkaantuneiden kirjoissa ollut Antti Niskanen.

 

  • Joukkueiden keskinäisten kohtaaminen merkittävin tilastoero näkyy heittomäärissä: ToPo yritti keskimäärin 24,5 kertaa kolmen pisteen heittoa ottelua kohden Karhun 18,3 yritystä vastaan, kun taas vastaavasti Karhu pääsi vapaaheittoviivalle 24,0 yritystä/ottelu ToPon 15,8 yritystä vastaan. ToPo oli tosin joukkueista huomattavasti huolellisempi ja menetti pallon 13,5 kertaa ottelua kohden Karhun 18,3 menetystä vastaan.

 

  • Odotettavissa on pistetehtailua, sillä Kauhajoen Karhu oli runkosarjan paras korintekijäjoukkue (85,0p/ottelu) ToPon ollessa vastaavasti kolmanneksi paras (83,4p/ottelu). Karhu oli myös runkosarjan tarkin kaukoheittojoukkue (36,5%).

 

  • Paikasta miesten maajoukkueeseen tulevana kesänä pääsevät puolivälieräjoukkueista kisaamaan Vesa Mäkäläinen (Karhu) sekä Kimmo Muurinen, Hanno Möttölä, Timo Heinonen ja Carl Lindbom (ToPo).

 

Otteluaikataulu

 

  • Ti 10.4. klo 18:30 Kauhajoen Karhu – Torpan Pojat (Kauhajoen liikuntahalli)
  • To 12.4. klo 18:30 Torpan Pojat – Kauhajoen Karhu (Töölön Kisahalli, Helsinki)
  • La 14.4. klo 17:00 Kauhajoen Karhu – Torpan Pojat (Kauhajoen liikuntahalli)
  • Ma 16.4. klo 18:30 Torpan Pojat – Kauhajoen Karhu (Töölön Kisahalli, Helsinki)*
  • Ke 18.4. klo 18:30 Kauhajoen Karhu – Torpan Pojat (Kauhajoen liikuntahalli)*

    * = tarvittaessa
 
30.7.2025 15:51 Korisliiga

Viisinkertainen Korisliiga-mestari kapteeni Rougeau jatkaa Seagullsissa

Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaiset sopimukset joukkueen yhdyvaltalaiskapteenin René Rougeaun sekä 23-vuotiaan laituri Elias Leskisen ja 22-vuotiaan takapelaaja Lenni Hervolan kanssa.

30.7.2025 15:11 Korisliiga

Shawn Hopkins palaa Islantiin

Korisliigan mestaruuden voittaneen Helsinki Seagullsin kantaviin voimiin kuulunut 195-senttinen ja 30-vuotias BC Nokian kasvatti Shawn Hopkins, palaa Islannin pääsarjaan kolmen kauden tauon jälkeen. Hopkinsin saalisti riveihinsä viime keväänä Islannin välieriin edennyt Alftanes.

25.7.2025 09:55 Korisliiga

Tuomas Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin

Korisliiga-konkari, pelintekijä Tuomas Hirvonen jatkaa uraansa Kotkassa. 29-vuotias Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin kaksivuotisella sopimuksella Kataja-Basketista.

22.7.2025 17:20 Susijengi

Teemu Suokas Espanjan kakkosliigan Cartagenaan

Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.

21.7.2025 18:01 Pääjuttu

Timo Saukkola Seagullsin uudeksi päävalmentajaksi, Kimmo Kujansivu jatkaa apuvalmentajana

Korisliigan mestaruutta keväällä juhlinut ja uusilla taustajoukoilla liigakauteen lähtevä Helsinki Seagulls on julkaissut uuden valmennusjohtonsa kaudelle 2025–26. Liettuaan lähtevän Vesa Vertion tilalle päävalmentajaksi nousee joukkueen pitkäaikainen apuvalmentaja Timo Saukkola, joka jatkaa tutkaparinaan niin ikään pitkäaikainen kollegansa Kimmo Kujansivu.

21.7.2025 16:31 Korisliiga

Vesa Vertio Rytas Vilnan valmennusjohtoon

Saksan Bundesliigassa Tuomas Iisalon apuvalmentajana toiminut ja Helsinki Seagullsin päättyneenä keväänä Suomen mestaruuteen johdattanut Vesa Vertio, 42, palaa kansainvälisille kentille allekirjoitettuaan yksivuotisen sopimuksen Liettuan hallitsevan hopeamitalistin ja FIBA Mestarien liigaa pelaavan Rytas Vilnan kanssa.

19.7.2025 10:09 Korisliiga

Laituri Jalen Brooks Vilppaan kolmas amerikkalaisvahvistus

Vilppaan koripallomiehistö on lähes valmis lokakuussa käynnistyvään Korisliigaan. Kolmas ulkomaalaisvahvistus on 196-senttinen laituri Jalen Brooks, joka pelasi viime kaudella Sveitsin pääsarjassa. Vilpas hakee neljättä ulkomaalaista nelospaikalle.

18.7.2025 11:03 Korisliiga

Innamaalle monivuotinen jatkosopimus Vilppaan kanssa

Salon Vilpas on solminut monivuotisen jatkosopimuksen takamies Eero Innamaan (26) kanssa. Sopimus ulottuu kevääseen 2028 saakka, joten turkulaislähtöinen Innamaa nähdään Vilppaan paidassa ainakin seuraavat kolme kautta.

11.7.2025 18:42 Pääjuttu

Ze´Rik Onyemasta Vilppaan uusi sentteri

206-senttinen, 108-kiloinen Ze´Rik Onyema on Salon Vilppaan toinen ulkomaalaisvahvistus tulevalle Korisliiga-kaudelle. Onyema kohtasi Vilppaan ensimmäisen ulkomaalaishankinnan, Claudell Harris Jr.:n, viime kaudella NCAA:n kivikovassa Southeastern Conferencessa. Kymmenen sopimuspelaajaa tulevaksi kaudeksi kerännyt Vilpas hakee vielä kahta vahvistusta riveihinsä.

9.7.2025 09:58 Korisliiga

Hugo Boman siirtyy Kauhajoelle

Kauhajoen Karhubasket on solminut kahden vuoden pelaajasopimuksen 23-vuotiaan Hugo Bomanin kanssa. Kaksimetrinen takapelaaja siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa Raholan Pyrkivän kasvatti pelasi kuuden kauden ajan Korisliigaa.

Näytä lisää vastaavia