Namika Lahdelle täpärä voitto Tampereelta

22.11.2008 Korisliigan kärkijoukkue Namika Lahti joutui yllättävän tiukoille lauantaina Tampereella, kun sarjataulukossa kymmenentenä oleva Pyrintö roikkui voitonsyrjässä loppuun asti. Lahtelaiset käänsivät tasaisen pelin lopulta voitokseen pistein 77-75 (36-37).

Peli eteni kaksi ensimmäistä jaksoa vieraiden johdossa, mutta Pyrintö hallitsi kolmatta jaksoa ja viimeistäkin niin, että Namika Lahti nousi johtoon vasta toiseksi viimeisellä minuutilla. Viimeinen minuutti alkoi taas tamperelaisjohdossa, mutta vieraiden Bilal Abdullahin osuma 41 sekuntia ennen loppua jäi voittokoriksi Pyrinnön epäonnistuttua loppuratkaisuissaan.

Abdullah heitti voittajille 23 pistettä ja Ray Nixon 21.

Myös Pyrinnön tehoparin muodosti yhdysvaltalaiskaksikko, kun Kurtis Rice teki 20 ja Chris Hester 18 pistettä.

– Peli olisi voinut lopussa kääntyä kummalle tahansa, mutta meille tuli pari ratkaisevaa onnistumista. Pyrintö on ollut meille kova vastus ja sitä se oli nytkin. Minulle on sama, tuleeko voitto yhdellä pisteellä vai 50:lllä, koska kaikki vierasvoitot ovat kovan työn takana, totesi Namika Lahden valmentaja Sami Toivianen. 

Honka palasi voittajaksi 

Kaksi edellistä peliään hävinnyt Espoon Honka palasi voittokantaan 100-81 (54-40) -kotivoitolla Lappeenrannan NMKY:stä.

LrNMKY johti viimeisen kerran 34-33 -tilanteessa, josta Honka nykäisi ensin 10-0 -jakson ja puoliajalle 14 pisteen johdon. Kun vieraat eivät pystyneet kaventamaan enää kotijohtoa, palloili Honka lopulta helppoon voittoon.

Kolmetoista kolmen pisteen koria heittäneestä Hongasta koko aloitusviisikko keräsi kaksinumeroiset pisteet. Tehokkaimpia olivat 17 pistettä heittäneet Sasu Salin ja Monte Cummings.

- Olemme hävinneet tätä edeltäneet ottelumme pitkälti huonon joukkuepelin seurauksena, mihin tietysti myös loukkaantumisilla on ollut oman vaikutuksensa. Tänään pelasimme jälleen nimenomaan joukkueena, arvioi Hongan päävalmentaja Mihailo Pavicevic.

LrNMKY:stä Demtrius Brown teki 20 pistettä ja Viljami Vanjoki 18. 

Korihaille ensimmäinen vierasvoitto 

Uudenkaupungin Korihait otti kauden kuudennesta vieraspelistään ensimmäisen vierasvoittonsa, kun Porvoon Tarmo kukistui pistein 86-75 (31-32).

Tarmo piti peliä tasaisena kolmannelle jaksolle asti, jonka lopussa Korihait kiri 13 pisteen johtoon. Viimeisen neljänneksen puolivälissä Tarmo kipusi vielä kolmen pisteen päähän, mutta Korihait piti johtonsa.

Alain Laroche heitti Korihaille 21 pistettä ja Bojan Sarcevic 19.

Tarmon tehoparin muodostivat Emmanuel Messy 29:llä ja E.J. Drayton 22 pisteellä. 

(STT – Koris.net)

Korisliigan täydelliset ottelutilastot ja muita tilastoja osoitteessa www.basket.fi.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
1.10.2025 19:04 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Lahti Basketballin päävalmentaja Kristian Palotie tasapainoilee valmentamisen ja mediaroolinsa välillä – ”Painopiste on selkeä, sillä valmentaminen on kokopäivätyö”

Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.

1.10.2025 13:12 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Kauhajoen Eemi Luukkonen on oppinut käsittelemään menestysjoukkueessa pelaamisen paineet – ”Kun kultamitali puuttuu, motivaatio kehittyä on kasvanut entisestään”

Ensimmäistä Korisliiga-mestaruuttaan metsästävä Eemi Luukkonen tähtää edelleen ammattilaiseksi ulkomaille mutta on 23:een ikävuoteensa mennessä oppinut, että kehitys tapahtuu ajallaan.

1.10.2025 10:58 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Enemmän kuin vain työtovereita – Eero Innamaa näkee valtavan arvon Vilppaan yhteisöllisyydessä

Eero Innamaa kokee paikallisylpeyttä Salon Vilppaan paidassa, vaikka välillä vanhan liiton turkulaiset kuittailevatkin paikkakuntavalinnasta. Pitkä jatkosopimus oli pelaajalle helppo valinta.

30.9.2025 16:26 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Joona Tuomala palasi synnyinmailleen uransa parhaassa pelikunnossa – tuore perheenisä tasapainoilee kodin ja KTP-Basketin välillä täynnä energiaa

Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.

30.9.2025 08:54 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Espanjassa koulitulle Kouvojen Joona Heinoselle jäi rikkonaisesta kaudesta näyttämisenhalu – ”Pään nollaaminen pettymysten jälkeen vaati työtä”

Joona Heinonen opetteli juniorina yhtä aikaa omillaan asumista ja koripalloa Espanjan kovatasoisilla parketeilla. Nyt 21-vuotias lupaus jatkaa työtään Kouvoissa rikkonaisen Korisliiga-debyytin jälkeen.

29.9.2025 09:36 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Elias Eerikinharju palasi Tapiolan Honkaan jatkamaan kesken jäänyttä tarinaa – ”On tämä ollut omanlaisensa polku, mutta olen nauttinut jokaisesta vaiheesta”

Italiasta Espooseen palannut Elias Eerikinharju haluaa saada polvensa kuntoon, kehittyä pelaajana ja auttaa Tapiolan Honkaa nousemaan Korisliigassa uusiin korkeuksiin.

26.9.2025 09:56 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Pyrinnön Riku Laine ei pelkää käsiensä likaamista – ”Olen kentän ulkopuolella rauhallinen ja hillitty tyyppi, mutta parketilla aivan muuta…”

Kaarinan barbaarina tunnettu laituri aloittelee Tampereen Pyrinnön kanssa uutta kautta kovan työn kautta. Edellinen oli haastava mutta nousujohteinen, joten sen päälle on hyvä rakentaa, vaikka kokoonpano onkin kokenut muutoksia.

25.9.2025 11:31 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Bisons Loimaan Vesa Heinonen johtaa kentällä esimerkillään ja rentoutuu vapaa-ajalla lavatansseissa – ”Tämä toinen intohimo aiheuttaa usein pientä naurua joukkuekavereissa”

Bisons Loimaan viime kausi oli pääosin positiivinen yllätys, mutta nopea putoaminen playoffeista kaivoi Vesa Heinosen mieltä. Nyt kapteeni avaa tarkemmin ajatuksiaan niin kentältä kuin sen ulkopuoleltakin.

20.9.2025 22:19 Mestarien liiga

Kauhajoki kaatui Juventus Utenalle – taival Mestareiden liigan karsinnassa katkesi

Kauhajokisten unelma Mestareiden liigan lohkovaiheesta päättyi lauantai-iltana Samokovissa, Bulgariassa. Liettualainen BC Juventus Utena osoittautui vahvemmaksi numeroin 103–89, ja vei näin paikan karsintojen seuraavalle kierrokselle.

13.9.2025 14:14 Pääjuttu

Korisliigan MVP Lassi Nikkarinen Espanjan Fuenlabradaan

Helsinki Seagullsin kahteen Korisliigan mestaruuteen viime vuosina johtanut helsinkiläislähtöinen ToPo Juniorien kasvatti Lassi Nikkarinen, 187 cm ja 28 v., on allekirjoittanut uransa ensimmäisen ulkomaiden ammattilaissopimuksen. Nikkarinen edustaa alkavalla kaudella Espanjan kakkosliigan kärkipäähän ennakoitua Fuenlabradaa.

Näytä lisää vastaavia