Namika Lahdesta neljäs Korisliigan välieräjoukkue

3.4.2007 Namika Lahdesta tuli neljäs Korisliigan välieriin edennyt joukkue, kun se voitti tiistaisessa kotipelissään helsinkiläisen ToPon 80-60 (49-31). Lahtelaiset veivät puolivälieräsarjan 3-1-voitoin ja saavat välierissä vastaansa Joensuun Katajan.

Kotijoukkue johti peliä alusta loppuun ja näytti ratkaisseen pelin jo toisella neljänneksellä, jonka myötä taukoero repesi 18 pisteeseen.

ToPo kuitenkin piristyi kolmannella jaksolla ja nousi sen päätteeksi neljän pisteen tuntumaan (57-53). ToPon kiri ei kantanut enää viimeiselle kymmenminuuttiselle, jolla se teki vain seitsemän pistettä. Näin Namikalla oli helppoa palauttaa reilu piste-ero. Päätösjaksolla vauhdissa olivat Mäkäläisen veljekset Vesa ja Ville. Kaksikko teki 13 Lahden 23 pisteestä.

Kokonaisuudessaan Namika Lahden heittopeli ontui, kun se osui kolmoskaaren takaa kotikoreihinsa vain viisi kertaa 18 yrityksellä. ToPo hutiloi kuitenkin vielä pahemmin heitettyään kolmosia niin ikään 18 kertaa, mutta onnistuen vain kahdesti.

- Puolustuksemme hoiti homman ja lopussa myös Ville Mäkäläinen muutamalla sankariheitollaan, kommentoi voittoa lahtelaisvalmentaja Lars Ekström.

- Kolmannella jaksolla ToPon paikkapuolustus aiheutti meille hetken hämminkiä. Kokonaisuutena joukkueemme intensiteetti oli aivan toista luokkaa kuin edellispelissä.

- Kauden tavoitteenamme oli mestaruus ja sitä se on edelleen, Ekström korosti.

Namika Lahden Augenijus Vaskys pääsi pelin korikunkuksi 19 pisteellä. Sidney Holmes heitti 16, Vesa Mäkäläinen 15 ja velipoika Ville kymmenen pistettä. ToPon tehomies Omari Westley teki 16 pisteestään 12 jo ensimmäisellä neljänneksellä. Shawn Simpson keräsi 15 ja Alex Wesby 13 pistettä.

Lahti eliminoi puolustuksellaan pelistä tyystin pisteittä jääneen Jussi Kumpulaisen ja islantilaistykki Logi Gunnarssonin, jolle pelitilanneheittoja kirjattiin vain kolme 30 peliminuutissa.

Namika Lahti kohtaa pääsiäismaanantaina alkavissa välierissä Joensuun Katajan. Toisen välieräparin muodostavat Honka ja KTP. Välieräparit käynnistyvät Joensuusta ja Espoosta.

(STT – Koris.net)

Ottelutilastot ja koko suomalaisen huippukoripallon tilastopalvelu osoitteessa http://www.basket.fi/



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

12.5.2026 20:34 Korisliiga

Vilpas kesti Joensuun paineet – finaalisarja tasan 2–2

Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.

9.5.2026 20:09 Korisliiga

Vilpas laittoi kovasanaisen vastalauseen Katajan rynnistykselle kohti mestaruutta – kavensi finaalit 2–1:een

Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.

8.5.2026 10:15 Korisliiga

Korisliiga jatkuu Ruudussa – uusi monivuotinen sopimus

Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.

5.5.2026 20:38 Korisliiga

Kataja ei taipunut kotonaankaan – Korisliiga-finaalit 2–0-tilanteessa

Kataja Basket otti toisen voittonsa miesten Korisliigan finaaleissa. Salon Vilpas on edelleen nollilla.

2.5.2026 21:21 Korisliiga

Kataja rynnisti finaalien avausvoittoon – Vilppaan kotietu mennyttä

Kataja Basket otti harvinaisen kovan vierasvoiton Korisliiga-finaalien ensimmäisessä ottelussa.

1.5.2026 20:01 Korisliiga

Korihaille pronssia – Seagulls kaatui 20 pisteellä

Miesten Korisliigan kevään 2026 pronssimitalisti on Uudenkaupungin Korihait.

30.4.2026 15:52 NCAA

Oliver Kandén NCAA-liigan Pepperdineen

Karhu Basketia Korisliigassa viimeisen kolmen kauden ajan menestyksekkäästi edustanut Loimaan Korikonkareiden kasvatti Oliver Kandén, 200 cm ja 21 vuotta, siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltain NCAA-liigaa pelaavaan Pepperdinen yliopistoon.

30.4.2026 14:30 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Järkähtämätön sarjavoittaja kohtaa vaikeuksista voittoihin nousseen sensaatiohaastajan!

Salon Vilpas ja Kataja Basket ottavat mittaa miesten Korisliigan finaalien avausottelussa lauantaina 2. toukokuuta. Nuoret suomalaistähdet Luukas Vaara ja Thomas Tumba jakavat ajatuksensa yllättävän kaksikon tulevasta kohtaamisesta.

Näytä lisää vastaavia