Namika Lahti kolmessa ottelussa mestariksi

16.5.2009 Namika Lahti ei antanut virhevaikeuksien järkyttää keskittymistään Korisliigan kolmannessa finaaliottelussa Joensuussa. Kahdesta ensimmäisestä loppuottelusta voiton hakeneet lahtelaiset kestivät kotijoukkue Katajan loppuhetkien rynnistyksen ja pääsivät juhlimaan mestaruutta vieraskentällä täpärän 79-80 (35-36) voiton jälkeen.

Viimeksi keväällä 2000 mestaruuteen yltäneiden lahtelaisten mestaruusmahdollisuuksiin uskoi pudotuspelien alussa vain harva. Lahden jälki pudotuspeleissä oli kuitenkin ylivoimaisen vakuuttavaa. Puolivälierissä kaatui Korihait 3-1, välierissä Honka 3-0 ja finaaleissa Kataja 3-0.

- Kai se niin on, että me lopulta oltiin oikeasti se paras jengi liigassa. Pakko kiittää näitä kahtatoista kovapäistä jätkää, jotka tänäänkin pitivät pään kylmänä, vaikka pelaajaa lensi loppuhetkillä ulos kuin ravintolasta konsanaan, hymyili mestaruuden ratkeamisen jälkeen villin voitontanssin esittänyt Lahti-luotsi Sami Toiviainen.

Kahdessa ensimmäisessä finaaliottelussa varjojen mailla vaeltanut Joensuun Kataja lähti kolmanteen otteluun kirkkaasti kovemmalla taistelutahdolla kuin kahteen ensimmäiseen. Joensuulaiset kontrolloivat suurimman osan ajasta pelin tempoa, vaikka kykenivätkin nousemaan johtoon toisella puoliajalla vain hetkittäin. Ryhtiliikkeen takana olivat erityisesti viimein tasolleen noussut Jeremiah Wood (26/15) sekä toisella puoliajalla 23 pistettä säkittänyt Larry Blair (27/3).

- Ei ihan niin helpolla päästy kuin kahdessa edellisessä matsissa. Kaikki kunnia Katajalle, jonka pelaajat tekivät tästä vielä ottelun. Luotettiin omaan tekemiseen kuitenkin loppuun asti, vaikka välillä näytti pahalta, kuvaili pitkän pelaajauransa mestaruuteen päättänyt 32-vuotias Teemu Laine (7/2).

Edellisessä kolmessa finaalisarjassa hopealle taipunut Namika Lahti haki mestaruutensa harvinaisen tasavahvalla joukkueella. Pudotuspelien suureksi sankariksi nousi erityisesti Vesa Mäkälänen (11/11/4 syöttöä), joka kärvisteli vielä ratkaisevan ottelun puoliajalla pisteittä, mutta nousi kahdella tyylipuhtaalla kolmen pisteen korilla, sisukkaalla tippidonkilla ja erinomaisella puolustuspelillä ottelun ratkaisijoiden joukkoon.

- Meillä on ollut läpi kauden erinomainen joukkuehenki ja joukkuepuolustus on vain parantunut kauden edetessä. Tämä on uskomaton tunne. En oikein vieläkään tajua, mitä on tapahtunut, virkkoi häkeltynyt Mäkäläinen korisukka kaulassaan.

Blair ja virhevaikeudet piinasivat Lahtea

Runsaat kolme minuuttia ennen loppua ottelussa näkyi ratkaisun makua, kun Vesa Mäkäläinen nosteli kuudella perättäisellä pisteellä Lahden 64-71 johtoon. Seuraava minuutti oli kuitenkin lahtelaisille sysimusta, kun Mäkäläinen, Ray Nixon (13/6), Ilkka Vuori (10/1/4 riistoa) ja hetkeä myöhemmin Ville Vesala (9/3) lensivät vuorollaan viiden virheen vuoksi suihkuun.

Katajan Larry Blair alkoi Lahden virhevaikeuksien seurauksena säkittää tahtokoreja kuin liukuhihnalta. Joensuulaiset pyrkivät pysäyttämään Lahden hyökkäyksen koko kentän prässillä, mutta Teemu Laine ja Jason Conley (14/7) onnistuivat toimittamaan pallon erheettömästi vastustajan kenttäpuoliskolle ja Kurtis Rice nosti kaksi koria selustasta.

Kun pelikellossa oli jäljellä vain 29 sekuntia, Larry Blair kavensi tilanteeksi 76-77. Rice siirsi Katajan 76-79 johtoon vapaaheittoviivalta hetkeä myöhemmin, jonka jälkeen Katajalle jäi 22 sekuntia aikaa tehdä kori. Tapansa vastaisesti kaukaa ahkerasti heitelleen Jeremiah Woodin kolmen pisteen heittoyritys kolahti kuitenkin rautoihin, ja Katajan puolustus joutui lähettämään Conleyn vapaaheittoviivalle.

Conleyn jälkimmäisen heiton upottua sisään Blair nostatti vielä kerran toivoa kotiyleisössä upottamalla kolmosella tilanteeksi 79-80. Pelikelloon jäi aikaa neljä sekuntia, jolloin Lahden valmentaja Sami Toiviainen pyysi aikalisän. Lahti pelasi puolen kentän sivurajalta pallon syvälle omalle kenttäpuoliskolle Conleylle, joka pujotteli Petri Virtasen (10/2) ohitse ja kulutti ottelun viimeiset sekunnit loppuun. Conley viskaisi ottelusummerin soidessa pallon ilmaan, jonka jälkeen Namika Lahti faniryhmineen sai käynnistää mestaruusjuhlansa.

Laine kiitteli juniorityötä

Kolmannen kerran 2000-luvulla loppuottelussa esiintyneet joensuulaiset joutuivat jälleen kerran tyytymään hopeamitaleihin. Välierissä hurjaan taisteluun Tampereen Pyrintöä vastaan syttynyt Kataja ei päässyt ennen kolmatta finaaliottelua mestaruusjoukkueelle vaadittavaan rytmiin. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Kataja on hakenut Korisliigasta kolme hopea- ja kolme pronssimitalia.

Namika Lahti saa puolestaan kiittää mestaruudesta pitkälti juniorityötään. Kolmannessa finaaliottelussa kentällä käyneistä pelaajista Mäkäläinen, Vesala, Laine, Sami Pekkola (0/3) sekä Pasi Pekkola (1/1) ovat Lahden omia kasvatteja. Heidän lisäkseen Ilkka Vuori on pelannut Lahdessa lukuisia kausia juniorina.

- Tällä mestaruudella palkittiin monen vuoden sitkeä työ. Tässä oli mukana paljon jätkiä, jotka ovat pysyneet Lahdessa useamman kauden ajan, Teemu Laine totesi.

Namika saa kiittää mestaruudestaan myös aktiivista fan clubiaan, joka lahjoitti seuralle keväällä sievoisen summan rahaa varmistaakseen Jason Conleyn jatkon joukkueessa. Jatkuvasti peliään parantanut Conley oli elintärkeässä asemassa etenkin välierissä ja finaaliotteluissa.

Jo toisella päävalmentajakaudellaan joukkueensa mestaruuteen johtanut 34-vuotias Namika Lahden käskyttäjä Sami Toiviainen ennakoi, että lahtelaisten mestaruusjuhlinta ei pääty muutamaan päivään.

- Voi olla, että Pantteri-patsas saa pitää joukkueelle parin päivän ajan seuraa baareissa.



Lisätietoja: http://www.basket.fi
 
12.6.2026 12:00 Korisliiga

Salon Vilpas koripallon Mestarien liigan karsintoihin

Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.

12.6.2026 09:59 Korisliiga

Aatu Kivimäki kolmivuotisella sopimuksella Karhu Basketiin

Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.

10.6.2026 20:35 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2026–2027 myönnetty: Keski-Suomi palaa liigakartalle – ennätysmäärä joukkueita pääsarjoissa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.

8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

1.6.2026 19:00 Korisliiga

Vuoden pelaaja Samu Adler tekee muuttoa Indianaan mieli avoimena: ”En tiedä yhtään, mitä odottaa, mutta sillä mennään, mitä sieltä sanotaan”

Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.

25.5.2026 15:36 Korisliiga

Korisliiga-mestari ja Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen palaa Seagullsiin

Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.

23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

19.5.2026 20:47 Korisliiga

Korisliiga-finaalit ratkesivat: Vilpas karkasi toisella puoliajalla seurahistorian toiseen mestaruuteen!

Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.

16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

Näytä lisää vastaavia