22.2.2011 Toissa kauden miesten koripallomestari Namika Lahti on vaarassa jäädä toisen kerran peräkkäin Korisliigan pudotuspelien ulkopuolelle. Tiistaina lahtelaiset kuitenkin tarttuivat oljenkorteen katkaistuaan kuuden pelin tappioputkensa. Namika Lahti haki Espoosta 88-85 (37-43) -voiton Hongasta.

Roope Suonio toi Lahden takaisin peliin Espoossa ennen virhetilinsä täyttymistä. Kuva: Francois Perthuis.
Namika on nyt neljän pisteen päässä viimeisestä pudotuspelipaikasta, kun sillä on vielä kahdeksan runkosarjapeliä jäljellä.
Honka oli kääntämässä peliä edukseen, kun se kasvatti kolmannen jakson puolivälissä johtonsa 11 pisteeseen. Namika kuroi eron kiinni päätösjakson puolivälissä, mutta piti johtoa vasta viimeisen minuutin ajan. Honka ei saanut viimeisessä 14 sekunnin hyökkäyksessään edes heittoa aikaan.
- Honka vei peliä, mutta antoi kuitenkin meille mahdollisuuden, johon tartuimme. Roope Suonio toi meidät peliin kolmannella jaksolla ja päätösjaksolla nuorisokaartimme teki isoja urotöitä. kehui lahtelaisvalmentaja Sami Toiviainen.
Yhtä ilman nilkkavaivaista Cedric Latimeria pelanneesta Namikasta erottuivat Ryan Ayers 21:llä ja Anthony Vereen 20 pisteellä.
Hongasta samoihin pisteisiin pääsivät Jamar Wilson (21) ja John Williamson (20).
(STT)
Sarjanousija on nyt vienyt runkosarjan molemmat kohtaamisensa hallitsevaa mestaria vastaan. Tuore kuukauden pelaaja Riku Korhonen pelasi jälleen erinomaisen pelin Espoossa.
Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Kauden toinen valinta on Tapiolan Hongan Riku Korhonen.
Susijengin EM-mitalipelijoukkueeseen viime kesänä kuulunut ja marraskuussa Karhu Basketia Korisliigassa edustanut helsinkiläislähtöinen Wartti Basketin kasvatti Andre Gustavson, 196 cm ja 26 vuotta, on solminut loppukauden kattavan sopimuksen Belgian suurseuran Filou Oostenden kanssa.
Toista kautta Tampereen Pyrinnön pelinjohtajan paikalla pelaava Valtteri Mervola kertoo saaneensa Pyynikin palloiluhallin yleisöltä paljon lämmintä palautetta. Parin vuoden takainen lyhyt Saksan-kokemus kuitenkin laittaa edelleen miettimään toisen ulkomaanmatkan mahdollisuutta.
Hiljattain pitkän tappioputken kärsinyt Korhait sai alle toisen peräkkäisen voiton, joka oli kaikkiaan kauden viides. Vaikeasta alkukaudesta kärsinyt Kataja Basket puolestaan sai tililleen kauden kolmannen onnistumisen.
Kauhajoki kipuaa ahkerasti Korisliigan sijoja ylöspäin. Tämän illan vierasvoitolla se ohitti Seagullsin ja on toisella sijalla tasoissa Hongan kanssa, joka otti niin ikään vierasvoiton omasta ottelustaan Loimaalla. Illan kolmannen vierasvoiton vienyt Vilpas jatkaa edelleen sarjan kärjessä.
Mikael Aalto, Jalen Brooks ja Ty Berry olivat joukkueidensa pistekuninkaat illassa, jonka aikana Korisliigan paalupaikka vaihtoi hallitsijaa ja kauden upeasti aloittanut Korihait sai vihdoin tappioputkensa katki.
Miesten Korisliigassa sarjapisteitä keräsivät Bisons Loimaa, KTP-Basket ja Tapiolan Honka.
Pitkän ja menestyksekkään valmentajauran Korisliigassa tehnyt entinen huippupelaaja ja Äänekosken Huiman kasvatti Jyri Lehtonen, 51, on Viroon siirtyneen Anton Mirolybovin seuraaja Helsinki Basketball Academyn Divari A:ssa pelaavan poikien edustusjoukkueen päävalmentajana sekä nuorten olympiavalmentajana.
Kuukauden pelaaja Kahron Ross johti Helsinki Seagullsin lokakuussa kuuden ottelun mittaiseen voittoputkeen ja tilastoi omiksi keskiarvoikseen tuplatuplan 17,7 pisteellä ja 10,1 syötöllä.