Nicolai Andersen kahden vuoden sopimuksella BC Nokian riveihin

19.5.2017 BC Nokia on solminut kahden vuoden sopimuksen tanskalaisen Nicolai Andersenin, 21, kanssa. Näätiin 203-senttinen Andersen siirtyy Kouvolasta, jossa hän edusti päättyneellä kaudella Kouvoja Korisliigassa sekä Korikouvoja Divari B:ssä.

Suomeen kaudeksi 2014-15 saapunut Nicolai Andersen, 21, lasketaan uuden säännön mukaisesti home grown -pelaajaksi. Kuva: Erkki Hautaviita

 
 
Andersen siirtyi kotimaansa Bakken Bearsista Suomeen kaudeksi 2014/2015 Kataja Basketiin, jossa hän kirjautti ensimmäiset minuuttinsa Korisliigassa pelaten kuitenkin valtaosin A-poikien ykkösdivisioonaa. Seuraavalla kaudella 2015/2016 Andersen haki minuutteja Divari A:n HoNsUsta sekä Korihaista, kunnes teki sopimuksen edelliskaudeksi Kouvoihin.
 
 
Kouvoissa Andersen pelasi keskimäärin vajaat kahdeksan minuuttia 1,8 pisteen ja 1,6 levypallon keskiarvoilla. Divari B:ssä keskiarvot olivat 13,5 pistettä, 7,8 levypalloa, 1,4 syöttöä ja 0,5 torjuntaa ottelua kohden.
 
 
Andersen on pelannut jo kolme kautta Suomen Koripalloliiton alaisissa sarjoissa, joten hänet lasketaan uuden säännön mukaisesti home grown -pelaajaksi.
 
 
– Nico oli itse yhteydessä minuun ja vaikka hänellä olikin vaihtoehtoja, niin oli alusta asti aika selvää, että pääsemme sopuun. Meillä on pitkä yhteinen historia: hän oli minulla Bakken Bearsin joukkueessa mestaruusvuonna 2014, mutta seuraavalla kaudella meillä oli liikaa nuoria isoja pelaajia, joten lähetin hänet Pekka Salmisen luokse Joensuuhun ja sen jälkeen olimmekin samoilla laduilla, BC Nokian päävalmentaja Ville Tuominen kertoo viitaten kauteen 2015/2016, kun hän toimi Katajan koripallon toiminnanjohtajana.
 
 
– Odotan innolla, että pääsen olemaan osa Näädät-perhettä seuraavat kaksi vuotta ja kokemaan palloiluhallin tunnelman kotijoukkueen pelaajana. Erikoisesti tulen pelaamaan vanhan valmentajani alla Tanskasta, mutta odotan sitä myös innolla, Andersen kertoo.
 
 
– Henkilökohtaisesti tulen tekemään parhaani joukkueen eteen. Olen aina ollut joukkuepelaaja. Odotan, että jokainen joukkueesta tulee treeneihin tekemään töitä, jotta saavutamme yhteisen tavoitteemme.
 
 
– Meillä on nyt sekä Daniel Dolencin että Nicolain kanssa kaksivuotiset sopimukset, joten aiomme panostaa heidän kehittämiseensä emmekä siksi vitospaikan vahvistusta palkkaa. Dolella on takana hieno kausi ja mielestämme hän ansaitsee reilun mahdollisuuden yhä suurempaan rooliin. Nicolai tuo meille samantyylisen muutaman vuoden nuoremman ison pelaajan, joka haluaa tehdä Dolen tapaan töitä kehittymisensä eteen, Tuominen kertoo.
 
 
Näädillä on sopimukset kaudesta 2017/2018 Andersenin lisäksi Daniel Dolencin, Niko Mattilan, Eldar Skamon, Henri Hirvikosken, Ville Haapojan ja Waltteri Mäkelän kanssa. Lisäksi harjoitusrinkiin on nostettu A-poikaikäinen Antti Ahonen. Joukkuetta pyritään täydentämään vielä yhdellä nuorella ja nälkäisellä laitapelaajalla. Aleksi Akpason ja Papa Dian kanssa Näädillä oli tulevasta kaudesta optiot, joita ei päätetty käyttää.
 
 
– Ensi kaudella haluamme panostaa nimenomaan harjoitteluun ja lisätä sekä määrää että laatua. Valitettavasti Aleksin ja Papan erilaiset vaivat viime kaudella haittasivat merkittävästi harjoittelua, eivätkä he siksi oikein istu pidemmän tähtäimen visioomme.
 
 
Lisätiedot: Nicolai Andersen
 
29.9.2025 09:36 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Elias Eerikinharju palasi Tapiolan Honkaan jatkamaan kesken jäänyttä tarinaa – ”On tämä ollut omanlaisensa polku, mutta olen nauttinut jokaisesta vaiheesta”

Italiasta Espooseen palannut Elias Eerikinharju haluaa saada polvensa kuntoon, kehittyä pelaajana ja auttaa Tapiolan Honkaa nousemaan Korisliigassa uusiin korkeuksiin.

26.9.2025 09:56 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Pyrinnön Riku Laine ei pelkää käsiensä likaamista – ”Olen kentän ulkopuolella rauhallinen ja hillitty tyyppi, mutta parketilla aivan muuta…”

Kaarinan barbaarina tunnettu laituri aloittelee Tampereen Pyrinnön kanssa uutta kautta kovan työn kautta. Edellinen oli haastava mutta nousujohteinen, joten sen päälle on hyvä rakentaa, vaikka kokoonpano onkin kokenut muutoksia.

25.9.2025 11:31 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Bisons Loimaan Vesa Heinonen johtaa kentällä esimerkillään ja rentoutuu vapaa-ajalla lavatansseissa – ”Tämä toinen intohimo aiheuttaa usein pientä naurua joukkuekavereissa”

Bisons Loimaan viime kausi oli pääosin positiivinen yllätys, mutta nopea putoaminen playoffeista kaivoi Vesa Heinosen mieltä. Nyt kapteeni avaa tarkemmin ajatuksiaan niin kentältä kuin sen ulkopuoleltakin.

20.9.2025 22:19 Mestarien liiga

Kauhajoki kaatui Juventus Utenalle – taival Mestareiden liigan karsinnassa katkesi

Kauhajokisten unelma Mestareiden liigan lohkovaiheesta päättyi lauantai-iltana Samokovissa, Bulgariassa. Liettualainen BC Juventus Utena osoittautui vahvemmaksi numeroin 103–89, ja vei näin paikan karsintojen seuraavalle kierrokselle.

13.9.2025 14:14 Pääjuttu

Korisliigan MVP Lassi Nikkarinen Espanjan Fuenlabradaan

Helsinki Seagullsin kahteen Korisliigan mestaruuteen viime vuosina johtanut helsinkiläislähtöinen ToPo Juniorien kasvatti Lassi Nikkarinen, 187 cm ja 28 v., on allekirjoittanut uransa ensimmäisen ulkomaiden ammattilaissopimuksen. Nikkarinen edustaa alkavalla kaudella Espanjan kakkosliigan kärkipäähän ennakoitua Fuenlabradaa.

3.9.2025 10:06 Korisliiga

Justus Kilpinen Helsinki Seagullsiin

13 kautta Korisliiga-kokemusta kerännyt laituri täydentää lokkipaitojen riviä.

7.8.2025 15:51 Pääjuttu

Korisliiga-mestari Kahron Ross Seagullsiin

Helsinki Seagullsin tulevan kauden toinen ulkomaalaisvahvistus on kokenut yhdysvaltalainen 180-senttinen Kahron Ross. Yhden vuoden sopimuksella Helsinkiin saapuvalle 29-vuotiaalle Rossille tuleva kausi on jo hänen uransa kahdeksas Euroopassa ja neljäs Korisliigassa. Suomessa hän on aiemmin edustanut BC Nokiaa, jossa hän voitti myös Suomen mestaruuden kaudella 2023-2024.

6.8.2025 07:55 Korisliiga

Tarkkakätinen Ansley Almonor täydentää Vilppaan tusinan

Salon Vilppaan joukkueen viimeinen palanen on nelospaikalla operoiva 201-senttinen Ansley Almonor, joka aloittaa ammattilaisuransa Suomesta legendaarisen Kentuckyn yliopiston jälkeen.

6.8.2025 07:29 Korisliiga

Seagullsin takakenttä vahvistuu Trey Niemellä

Helsinki Seagullsin takakenttä vahvistuu 27-vuotiaan Trey Niemen liittyessä mukaan joukkueen kokoonpanoon yhden kauden mittaisella sopimuksella. 185-senttinen Niemi edusti viime kaudella KTP-Basketia ja espanjalaisseura Sol Girones Bisbal Basquetia. Kotimaan ja Espanjan lisäksi hän on kartuttanut kokemusta myös Kanadan CEBL ja Italian Serie B -sarjoista.

6.8.2025 06:20 Korisliiga

Kokenut Osku Heinonen liittyy lokkiparveen

Helsinki Seagulls on solminut yhden kauden mittaisen pelaajasopimuksen 33-vuotiaan Osku Heinosen kanssa. 194-senttinen Tampereen Pyrinnön kasvatti saapuu Helsinkiin Italiasta, jossa hän edusti viime kaudella Serie B -sarjassa pelaavaa Paperdi Juvecasertan joukkuetta 38 ottelussa. 

Näytä lisää vastaavia