Oikarisesta HNMKY:n miesten luotsi

20.3.2007 Miesten I divisioonapaikan säilyttänyt Helsingin NMKY uudistaa valmennusportaansa kaudelle 2007-08. Edustusjoukkueessa valmennusvastuun ottaa seuran oma kasvatti Juha Oikarinen, 28. Hän saa avukseen niin ikään 28-vuotiaan Kimmo Hanhisen.

Juha Oikarinen on koulutukseltaan kasvatustieteiden maisteri ja suorittanut Koripalloliiton huippukoripallovalmentajatutkinnon. Hän valmensi kaudella 2006-07 HNMKY:n A-poikien joukkuetta. Edellisellä kaudella Oikarinen toimi Joensuun Katajan SM-hopeamitalijoukkueen apuvalmentajana. 

Kimmo Hanhinen nähtiin puolestaan edelliskaudella Uudenkaupungin Korihaiden penkillä Ray Ailuksen aisaparina. Kuluvalla kaudella Hanhinen on toiminut monessa HNMKY:n joukkueessa valmentajana: A-pojissa, vuonna 1995 syntyneissä pojissa sekä naisten kehitysjoukkueessa. 

- Olen innoissani mahdollisuudesta päästä namikalaisena miesten edustusjoukkueen päävalmentajaksi. Perinteikkään seuran miesten joukkueen valmentajina on nähty lukuisia huippuvalmentajia, joten on hienoa päästä kehittämään namikalaista koripalloa eteenpäin, kommentoi Oikarinen. 

- Joukkuetta pyritään rakentamaan siten, että se sisältää niin vankkaa kokemusta kuin nuorta namikalaista virtaa, Oikarinen linjasi. 

Kaudella 2006-07 HNMKY:n edustusjoukkuetta luotsasi konkari Jyrki Suhonen apunaan Jarkko Lanu.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/miesten_i_divisioona/
 
2.12.2025 22:16 Miesten I divisioona A

Divarikatsaus - Viikko 48

Oulu kärsi ensimmäisen tappionsa miesten I divisioona A:ssa ja Kipinä Basket oli vahvempi Äänekosken paikallisderbyssä. Pyrintö Akatemia jatkaa tappiottomana naisten I divisioonassa. Miesten I divisioona B:ssa Pantterit jatkaa vahvaa alkukautta Aaron Ekweren johdolla.

25.11.2025 06:45 Naisten I divisioona

Divarikatsaus - Viikko 47

Naisten divisioonassa ja miesten I divisioona B:ssa ennakkosuosikit pitivät pintansa. Miesten I divisioona A:ssa Lappeenrannan NMKY otti kauden avausvoittonsa ACO Basketin jatkaessa tappiottomana.

17.11.2025 23:46 Miesten I divisioona B

Divarikatsaus - Viikko 46

Miesten I divisioona A:ssa nähtiin jännittäviä ratkaisuhetkiä ympäri Suomea, kun taas miesten I divisioona B:ssa juhlittiin pisteillä murskavoittojen muodossa. Naisten I divisioonan ainoassa ottelussa ennakkosuosikki Leppävaaran Pyrintö piti pintansa.

10.11.2025 21:14 Naisten I divisioona

Divarikatsaus - Viikko 45

Naisten I divisioonassa EBT II hallitsi Espoon paikallisottelua suvereenisti ja jatkaa tappiottomana. Myös Puhuttaret nappasi tärkeän kotivoiton jännittävässä yhden pisteen trillerissä Panttereita vastaan. Miesten I divisioona B:ssa sukat heiluivat tiuhaan, kun useampi ottelu venyi yli sadan pisteen. Miesten I divisioona A:ssa Äänekosken Huima nappasi avausvoittonsa.

4.11.2025 22:27 Miesten I divisioona B

Divarikatsaus - Viikko 44

Viisi joukkuetta jatkaa lokakuun jälkeen puhtaalla pelillä aikuisten divisioonissa. Naisissa kärkipaikan ovat vallanneet Leppävaaran Pyrintö ja Pyrintö Akatemia. Miesten I divisioona B:ssa Ura Basket on ainoa tappioton joukkue, kun taas divisioona A:ssa ACO Basket ja Kipinä Basket jatkavat vielä puhtaalla pelillä.

28.10.2025 23:02 Miesten I divisioona B

Divarikatsaus - Viikko 43

Divariviikko tarjosi jännitystä kaikilla rintamilla. Naisten puolella Hyvinkään Ponteva haastoi JBA:n ja Namika taipui niukasti Lemkemille. Miesten I divisioona A:ssa nähtiin vierasvoittojen viikko. Miesten I divisioona B:ssa Hyvinkään Ponteva vastasi kierroksen yllätyksestä.

20.10.2025 20:00 Miesten I divisioona B

Divarikatsaus - Viikko 42

Aikuisten divareissa pelattiin 22 ottelua. Äänekoskella juhlistettiin Huiman seurataivalta ja Perniössä nostettiin mestaruusviiri kattoon.

13.10.2025 22:00 Miesten I divisioona A

Divarikatsaus - Viikko 41

Aikuisten divareissa ennakkosuosikit pitivät pintansa ensimmäisellä kierroksella. Paikalliskamppailu Jyväskylässä veti paikalle 1235 katsojaa.

9.10.2025 10:00 Koripalloliitto

Koripallon tilastopalvelun siirtymävaihe jatkuu

Koripalloliiton tilastopalvelu toimii kaudella 2025–2026 viime kauden tavoin. Vuosikymmenien aikana kerätty historiadata ei vielä yhdisty kuluvan kauden tilastoihin, mutta aineisto on tallessa ja kehitystyö jatkuu.

8.10.2025 17:20 Miesten I divisioona A

Aikuisten I divisioonat käynnistyvät torstaina

Miesten I divisioona A, I divisioona B ja naisten I divisioona käynnistyvät torstaina 9.10. Kaikki aikuisten I divisioonaottelut näkyvät KorisTV:n kautta. Tällä kaudella aikuisten I divisioonia seurataan viikoittaisen divarikatsauksen muodossa.

Näytä lisää vastaavia