26.10.2012 Ilman nilkkavaivaista Sasu Salinia pelannut Olimpija Ljubljana pysyi perjantain Euroliiga-kinkereissä Panathinaikosin kyydissä varttitunnin ajan. Kreikkalaisvieras kasvatti eronsa yli kymmenen pisteen toisen jakson lopulla, eikä katsonut enää taakseen. Kaarinalaisen Ura Basketin kasvatti Emir Sulejmanovic, 17, teki ottelussa Euroliigan debyyttinsä.

Emir Sulejmanovic teki perjantaina Euroliiga-debyyttinsä, kun Union Olimpija kohtasi Panathinaikosin. Kuva: Tuomas Venhola.
Olimpija lähti haastamaan selkeänä ennakkosuosikkina otteluun lähtenyttä Panathinaikosia ennakkoluulottomasti omilla aseillaan. Kreikkalaisjättiläiseltä kestikin pitkälle toisen jakson puoliväliin asti mukautua kotijoukkueen ”hyökkäävän puolustuksen” vaatimuksiin. Ottelun alun pallonmenetyksistään huolimatta Panathinaikos johti ottelua hienokseltaan.
Vieraat alkoivat karata slovenialaisisänniltään toisen jakson lopussa. Olimpijan korinalusjaoston Aron Baynes ja Dylan Page tekivät hartiavoimin töitä vastustajan raskaan sarjan kalustoa vastaan, mutta väsyivät saamiinsa iskuihin. Korinalustaa hallinnut Panathinaikos piti toisen jakson lopulla Olimpijan vailla pelikoria ja kasvatti johtonsa 12 pisteeseen.
Peli ratkesi kolmannella jaksolla, kun Panathinaikosin gabonilaislaituri Stephane Lasme siivosi viidellä blokillaan Olimpijan korilleajot kuin seinään, nosteli lähietäisyyden roskapallot koriin 100% heittotarkkuudella ja sai säestystä Jonas Maciulisilta, joka pussitti kaksi kotiyleisön hiljentävää kolmosta. Olimpija kiipesi kaksi minuuttia ennen loppua 12 pisteen päähän, muttei päässyt lähemmäs.
Hyvässä heittovireessä olleet Jonas Maciulis (18/4/5 syöttöä) ja Roko Ukic (14/5/3 syöttöä) sekä korin alla hurjastellut Stephane Lasme (13/8/5 blokkia) olivat vieraiden parhaat. Aron Baynes (16/6) pystyi Olimpijalta parhaiten vastaamaan vieraiden voimaan. Teemu Rannikko keräsi Olimpijalle 15 minuutissa syötön ja levypallon.
Maanantaisessa Adrianmeren liigan ottelussa nilkkaansa loukannut Sasu Salin oli sivussa Olimpijan kokoonpanosta. Joukkueen ”suomalaiskiintiö” säilyi kuitenkin entisellään, kun kaarinalaisen Ura Basketin kasvatti, 204-senttinen ja 17-vuotias Emir Sulejmanovic nousi ensimmäisen kerran ljubljanalaisjoukkueen pelaavaan kokoonpanoon Euroliigan ottelussa. Minuuteille Sulejmanovic ei kuitenkaan vielä päässyt.
Union Olimpija Ljubljana matkaa ensi viikolla Himkiin ottamaan mittaa Petteri Koposen uudesta seurasta ensimmäisessä Euroliigan ”suomalaiderbyssä” pitkiin aikoihin.
Union Olimpija Ljubljana – Panathinaikos Ateena 67–85 (19–23, 38–50, 50–69)
Olimpija: Aron Baynes 16/6, Klemen Prepelic 11/2/3 syöttöä, Dominic Waters 10/0/7 syöttöä.
Panathinaikos: Jonas Maciulis 18/4/5 syöttöä, Roko Ukic 14/5/3 syöttöä, Stephane Lasme 13/8/5 blokkia, Charis Giannopoulos 12/4.
T.Rannikko: Minuutit 14, Pisteet 0 (2p 0-2), Levypallot 1.
E.Sulejmanovic: Ei pelannut.
Euroliiga-kautensa alavireisesti aloittanut hallitseva mestari Fenerbahce nappasi torstai-iltana tuiki tärkeän voiton kotikentällään Istanbulissa nujertamalla Gordon ja Daniel Herbertin valmentaman Bayern Münchenin pistein 88–73 (37–32). Fenerbahcen voiton takuumiehenä loisti viisi kolmosta upottanut Mikael Jantunen.
Ilari Seppälä on aloittanut toisen kautensa Unkarin liigassa pelaavan Kecskemetin joukkueessa. Täksi kaudeksi hän sai tuttua seuraa, kun Okko Järvi siirtyi joukkuekaveriksi.
Susijengin EM-kisaleiritykseen kuulunut Lapuan Korikobrien kasvatti Perttu Blomgren, 196 cm ja 24 vuotta, on allekirjoittanut sopimuksen Saksan Bundesliigaa tappiottomana johtaman MBC Mitteldeutscherin kanssa. Myös Saksan cupin hallitsevana mestarina kauteen lähtenyt Mitteldeutscher pelaa Bundesliigan lisäksi Pohjois-Euroopan liigaa (ENBL).
Euroturnaukset saatiin käyntiin viime viikolla ja Awak Kuierin Galatasaray aloitti maukkaalla voitolla. Viikolla nähtiin useita muitakin kovia suorituksia Susiladies-pelaajilta.
Susijengin ja Suomi-koripallon suurlupaus Miikka Muurinen, 18, pääsi maanantaina ensimmäistä kertaa tositoimiin Serbian jättiseuran Partizan Belgradin, paidassa. Muurinen viimeisteli seitsemän pistettä ja esitteli taitojaan monipuolisesti, kun Partizan peittosi Adrianmeren liigassa KK Krkan 84–78 (42–28).
Elina Koskimies siirtyi yhden Suomessa vietetyn kauden jälkeen takaisin ulkomaille palaten tuttuun maahan Saksaan. Seura on kuitenkin uusi, kun hän teki sopimuksen Saarlouis Royalsin kanssa.
Olivier Nkamhoua teki melkoisen debyytin Italiassa, kun hän oli koko kierroksen paras pistemies johdattaessaan Varesen voittoon. Edon Maxhuni teki kovaa jälkeä Ranskassa ja Euroliigassa saatiin pelit käyntiin.
Aatu Kivimäki täydensi Mestarien liigan vahvaa suomalaispanosta, kun hänen seuransa Patrioti Levice voitti oman karsintalohkonsa dramaattisten vaiheiden jälkeen. Samalla joukkue sai hyvän startin keskiviikkona alkavaan sarjakauteen.
Kesän EM-kisoissa häikäisevän esiinmarssin Susijengin eturiviin tehnyt toisen polven koripalloilija Miikka Muurinen, 211 cm ja 18 vuotta, on solminut sopimuksen Euroliigaa ja Adrianmeren liigaa pelaavan serbialaisen jättiläisseuran Partizan Belgradin kanssa.
Toista kauttaan Slovakian mestari Patrioti Leviceä edustava karkkilalaislähtöinen Aatu Kivimäki, 28, pääsee pelaamaan alkavalla kaudella FIBA:n Mestarien Liigaa. Levice peittosi torstai-iltana henkeäsalpaavien vaiheiden jälkeen toisen jatkoajan viimeisen sekunnin heitolla Bakken Bearsin ratkaisevassa karsintaottelussa 100-98 (39-36, 76-76, 86-86) varmistaen paikkansa Mestarien Liigan lohkovaiheessa.