12.2.2015 Michelsen heitti nopeaan tahtiin 11 pistettä ennen virhetilinsä täyttymistä Davidsonin pöllyttäessä kotonaan George Masonin 92-71. Weckström oli kotijoukkueen pisteykkönen Hartfordin kaadossa lukemin 63-45, upottamalla 17 pistettä.
Weckström tykitti Hartfordin kumoon. Kuva: Maine Athletics.
Davidson ei ottanut paineita ennakkosuosikin asemasta, vaan paineli ensimmäisen puoliajan päätteeksi jo 20 pisteen johtoon. Vierasjoukkue ei onnistunut kipuamaan rinnalle toisellakaan puoliajalla, vaikka paransi otteitaan hyökkäyspäässä reilusti.
Michelsen sai virhetilinsä täyteen 13 minuutissa, mutta ehti heittää peräti 11 pistettä ja kerätä yhden levypallon ennen suihkukomennusta.
Julius Rajalan Loyola-Chicago kukisti kotonaan Sourthern Illinoisin niukasti 66-62, 19 pistettä heittäneen Montel Jamesin johdolla. Hurjan määrän vapaaheittoja missannut kotijoukkue oli loppuhetkillä kylmähermoisempi eikä antanut voiton lipsua käsistään.
Rajalalle kirjattiin neljässä minuutissa kaksi pallon menetystä.
Sophie Weckström oli koko ottelun pistekuningatar 17 pisteellään (2p 1/1, 3p 5/8), kun Hartford kaatui sunnuntaina Mainen kotiluolassa. Pisteidensä lisäksi Weckström keräsi yhden levypallon ja kolme koriin johtanutta syöttöä.
Maine nappasi jo peräti kymmenennen peräkkäisen voittonsa, kun se murskasi vieraissa UMass Lowellin keskiviikkona luvuin 46-74. Weckströmin käsi pysyi kuumana, kun kaikki yhdeksän pistettä syntyivät kaaren takaa.
St. John’s hallitsi kamppailua emännöidessään Evita Iiskolan Providencea. Kotijoukkue puolusti voiton irti Providencesta lopulta lukemin 70-49. Vieraiden aloitusviisikkoon kuulunut Iiskola urakoi kentän toiseksi korkeimman minuutti määrän (31), jossa syntyi neljä pistettä.
Anniina Äijäsen Xavieristä ei ollut antamaan vastusta kotiottelussaan DePaulia vastaan, vaan vieraat veivät voiton mukanaan luvuin 63-87. 24 minuuttia peliaikaa saanut Äijänen kauhoi kiitettävät kuusi levypalloa ja heitti kolme pistettä.
Aatu Kivimäki täydensi Mestarien liigan vahvaa suomalaispanosta, kun hänen seuransa Patrioti Levice voitti oman karsintalohkonsa dramaattisten vaiheiden jälkeen. Samalla joukkue sai hyvän startin keskiviikkona alkavaan sarjakauteen.
Kesän EM-kisoissa häikäisevän esiinmarssin Susijengin eturiviin tehnyt toisen polven koripalloilija Miikka Muurinen, 211 cm ja 18 vuotta, on solminut sopimuksen Euroliigaa ja Adrianmeren liigaa pelaavan serbialaisen jättiläisseuran Partizan Belgradin kanssa.
Toista kauttaan Slovakian mestari Patrioti Leviceä edustava karkkilalaislähtöinen Aatu Kivimäki, 28, pääsee pelaamaan alkavalla kaudella FIBA:n Mestarien Liigaa. Levice peittosi torstai-iltana henkeäsalpaavien vaiheiden jälkeen toisen jatkoajan viimeisen sekunnin heitolla Bakken Bearsin ratkaisevassa karsintaottelussa 100-98 (39-36, 76-76, 86-86) varmistaen paikkansa Mestarien Liigan lohkovaiheessa.
Viime vuosina runsaasti menestystä Paris Basketballissa nauttinut Mikael Jantunen ei aikaillut ensimmäisen pokaalinsa voittamista uuden joukkueensa Fenerbahcen riveissä. Jantunen nautiskeli 19 pistettä ja kaapi seitsemän levypalloa, kun Fenerbahce kaatoi kirjavien vaiheiden jälkeen Turkin Supercupin finaalissa Besiktasin pistein 85-83 (43-34).
AEK Ateenaa kaudella 2022-23 edustanut Susijengin moninkertainen arvokisakävijä Alexander Madsen, 208 cm ja 30 vuotta, palaa Kreikkaan. Madsenin on värvännyt riveihinsä viime keväänä Kreikan liigan puolivälieriin yltänyt A.S. Karditsas, joka pelaa alkavalla kaudella myös FIBA:n Mestarien Liigaa.
Koripallon EM-kisojen jälkeen seurajoukkuekaudet ovat hiljalleen pyörähtämässä käyntiin. Mestarien liigan karsintojen välieräkierroksella nähdään suomalaispelaajien kohtaaminen ja Jacob Grandison jatkoi seurajoukkueessa siitä mihin Susijengin paidassa jäi.
Viime vuosina kansainvälistä kokemusta mm. Itävallan, Romanian, Liettuan ja Ranskan sarjoista hakenut Espoo Basket Teamin kasvatti Daniel Dolenc, 205 cm ja 32 vuotta, siirtyy seuraavaksi Bosnia & Hertsegovinaan. Dolencin uusi seura on perinteikäs HKK Siroki, joka on voittanut historiansa aikana kymmenen Bosnian kansallista mestaruutta ja kahdeksan Bosnian cupin mestaruutta.
Helsinki Seagullsin kahteen Korisliigan mestaruuteen viime vuosina johtanut helsinkiläislähtöinen ToPo Juniorien kasvatti Lassi Nikkarinen, 187 cm ja 28 v., on allekirjoittanut uransa ensimmäisen ulkomaiden ammattilaissopimuksen. Nikkarinen edustaa alkavalla kaudella Espanjan kakkosliigan kärkipäähän ennakoitua Fuenlabradaa.
Jo neljättä vuottaan Susijengissä pelaava, EM-mitalipelijoukkueen aloitusviisikkoon kohonnut Jacob Grandison, 198 cm ja 27 vuotta, on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Ranskan pääsarjaan viime keväänä nousseen Boulazac Basket Dordognen kanssa.
Uransa parhaan ammattilaiskauden Unkarin liigassa pelannut Susijengin isojen pelien mies ja Lapuan Korikobrien kasvatti Ilari Seppälä, 188 cm ja 32 vuotta, jatkaa Unkarissa. Seppälä on allekirjoittanut viime kauden joukkueensa KTE-Dunan kanssa jatkosopimuksen kaudesta 2025–26.