1.9.2015 Korisliiga-ikoneihin kuuluva Pasi Riihelä, 40, siirtyy miesten Divari B:ssä pelaavan Namika Lappeenrannan valmennuspuolelle, uutisoi Etelä-Saimaa. Pelaajaurallaan Riihelä pelasi Korisliigassa 14 kauden verran, jonka lisäksi mies pelasi Ruotsissa, Saksassa sekä Sveitsissä.
Mittavan pelaajauran läpi kulkenut Kankaanpään Kisan kasvatti, Pasi Riihelä siirtyy valmennustehtäviin. Kuva: Tuomo Kuusisto.
- Liigavalmennukseen aika ei olisi missään nimessä riittänyt, mutta tämä alempi divisioonataso antaa työn ohessa tilaa valmentamiseenkin, Riihelä kertoo uutisessa.
Riihelä urakoi urallaan kotimaan pääsarjassa urakeskiarvoikseen 14,1 pistettä, 6,4 levypalloa ja 1,1 syöttöä. Kauden 2011-12 päätteeksi 199-senttinen laituri päätti ripustaa kengät naulaan. Palkintokaappiin kertyi kaksi SM-kultaa (2005, 2006), kaksi SM-hopeaa sekä -pronssia, neljä Cup-mestaruutta ja yksi Suomen Cup -hopea.
Kolmesti Korisliigan Vuoden pelaajaksi (1998, 2004, 2005), kertaalleen Vuoden kehittyneimmäksi (1997) ja Vuoden tulokkaaksi (1996) valittu Riihelä uskoo kykenevänsä antamaan nuoremmilleen pelaajaurallaan ammennettua oppia.
- Toivottavasti pystyn siirtämään pelaajille myös sitä intoa ja taistelua, jota itse kentällä tunsin, 66 miesten maaottelua pelannut Riihelä pohtii.
Namikalla on pelaajasopimukset tällä hetkellä Visa Tarjanteen, Anttoni Tapion, Vili Kaijansinkon, Teemu Turusen, Lasse Aavamäen, Otto Markkasen, Vili Kaijansinkon ja Ilja Smirnitskin kanssa.
Miesten Korisliiga-finaalit ovat nyt 3–2-tilanteessa Helsinki Seagullsin hyväksi.
Awak Kuier on ollut tulikuumana Italian Serie A1:n finaaleissa, kun hän on siivittänyt Reyer Venezian finaalisarjassa 2-0-johtoon.
Naisten Korisliigaa Peli-Karhuissa viimeiset kolme kautta pelannut Lotta Vehka-aho on tehnyt sopimuksen Saksan Bundesliigassa pelaavan Eigner Angels Nördlingenin kanssa.
Loimaalla pelattiin korista, tuuletettiin ja tanssittiin musiikin tahdissa
Vuoden hauskinta koulupäivää vietettiin aurinkoisessa säässä Riihimäellä.
Toukokuun 16. päivä 2024 tulee kuluneeksi 96 vuotta Robert "Petteri" Petersenin syntymästä. Amerikkalaissyntyisen valmentajan perintö elää suomalaisessa koripallossa vahvana, ja esimerkiksi 15-vuotiaiden SM-sarja on nimetty hänen mukaansa Robert Petersen Cupiksi.
Helsinki Seagulls otti kolmen pisteen vierasvoiton BC Nokiasta ja tasoitti finaalisarjan.
Kevään Pirkka Street Basket kiertue toi vuoden hauskimman koulupäivän Pälkäneelle.
Tampereella tanssittiin, kun Pirkka Street Basketin kevään kiertue saapui Sorsapuiston kentälle
Tuomas Iisalo sai jälleen uuden sulan hattuunsa, kun hänet valittiin Ranskan liigan vuoden valmentajaksi. Aiemmin tällä kaudella Iisalo nimettiin EuroCupin vuoden valmentajaksi.