8.6.2006 Korisliigassa pelaava Kouvot on tehnyt 1+1–vuotisen jatkosopimuksen 28-vuotiaan ja 192-senttisen Petri Jaakkolan kanssa. Tuleva kausi on Jaakkolan seitsemäs kausi kasvattajaseuransa edustusjoukkueessa.
Jaakkola teki Korisliigan runkosarjassa päättyneellä kaudella keskimäärin 5,3 pistettä ottelua kohden pelattuaan 14,0 minuuttia. Kouvojen kausi päättyi puolivälieriin, joissa Namika Lahti osoittautui vahvemmaksi voitoin 3-1.
- Päättynyt kausi ei sujunut joukkueeltani eikä henkilökohtaisestikaan aivan suunnitellulla tavalla, joten motivaatiota harjoitteluun ei ole vaikea löytää. Nämä asiat maustettuna ammattitaitoisella valmennuksella ja loistavalla yhteishengellä uskon vievän meidät tulevalla kaudella parempaan tulokseen, valottaa Petri Jaakkola jatkosopimuksensa taustoja.
Jaakkola on voittanut Kouvojen riveissä SM-kultaa 1999 ja Suomen cup –mestaruuden 1998. Lisäksi hänet on valittu sarjan parhaaksi kuudenneksi pelaajaksi vuonna 2000.
Kouvoilla on tällä hetkellä sopimukset tulevalle kaudelle Tuomas Iisalon, Petri Jaakkolan, Samu Kaaresvirran, Juho Kailion, Olli Kannisen, Sami Laaksosen ja Sakari Salmisen kanssa. Joukkueen valmentajat Jukka Toijala ja Jarno Mäkelä lähtevät ensi viikolla Yhdysvaltoihin kartoittamaan mahdollisia tulevan kauden vierastyöläisiä. Haussa ulkomailta on takamies, iso laituri ja sentteri.
Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.
Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.
Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.
Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt LoKoKo Bisons ry:lle varoituksen 8.10. pelatun Bisons Loimaa – Kauhajoki -Korisliiga-ottelun katsomotapahtumista.
Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.
Helsinki Seagulls taivutti kotonaan Töölössä KTP-Basketin. Seagullsin voittosaldo alkukaudelta on 2–1, kun taas KTP:n on 1–2.
Helsinki Seagullsin Suomen mestaruuden takuumiehiin viime keväänä kuulunut ToPo Juniorien kasvatti ja Susijengin kanssa kahdet arvokisat pelannut Henri Kantonen, 198 cm ja 28 vuotta, vahvistaa määräaikaisella sopimuksella loukkaantumiskierteestä kärsivää joensuulaista Kataja Basketia.
Korisliigassa nähtiin kahden kotivoiton ilta. Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Ville Tahvanainen ja Oliver Kandén.
Miesten Korisliigassa nähtiin tänään epätasaväkinen kierros, kun illan pienin voitto tuli 14 pisteen erolla.
Koripalloliiton tilastopalvelu toimii kaudella 2025–2026 viime kauden tavoin. Vuosikymmenien aikana kerätty historiadata ei vielä yhdisty kuluvan kauden tilastoihin, mutta aineisto on tallessa ja kehitystyö jatkuu.