23.6.2003 SM-Koriksen vuoden pelaajana palkittu Petri Virtanen vaihtaa maisemia. Virtanen on solminut yksivuotisen sopimuksen virolaisen A. Le Coqin kanssa. Tuleva pelikausi on vasta 22-vuotiaalle Virtaselle ensimmäinen ulkomailla.
Hienon kauden jälkeen Virtasen siirtymistä ulkomaille osattiin odottaa. Huipputasoiset pelikaverit, joukkueen mahdolliset eurosuunnitelmat ja hyvä valmentaja, Suomessakin pelaajana nähty Heino Enden, kallistivat vakaakupin A. Le Coqin suuntaan.
- Kuulin niin paljon positiivisia asioita A. Le Coqin joukkueesta ja valmentaja Endenistä. Kaikki asiat puolsivat päätöstä. Saksan kakkosbundesliigassa oli loppumetreille saakka varteenotettava vaihtoehto, mutta päädyin kuitenkin tähän ratkaisuun, Virtanen kertoi.
A. Le Coqin joukkueessa Virtanen pääsee kovaan seuraan. Liigahopeaa kuluneella kaudella saalistanut joukkue on napannut siirtomarkkinoilta muitakin kovia nimiä Virtasen lisäksi. Mestaruuden voittaneesta Tallinnan Kalevista A. Le Coqiin ovat siirtyneet pelintekijä Rauno Pehka ja amerikkalaissentteri Larry Daniels. Lisäksi seuran palveluksessa jatkavat mm. Viron maajoukkuemiehet Aivar Kuusmaa ja Andre Pärn. Kaikki em. neljä pelaajaa valittiin kauden jälkeen Viron liigan tähdistöviisikkoon Kuusmaan pokatessa vuoden pelaaja –tittelin.
Petri Virtanen tulee jakamaan peliajan A. Le Coqissa Pehkan kanssa. 34-vuotias Pehka on jo vuosia ollut Viron maajoukkueen ykköspelintekijä. Kovanluokan ”kilpakumppani” ja nimimiehiä vilisevä takakenttä ei Virtasta kuitenkaan hirvitä.
- Enemmänkin näen tämän isona mahdollisuutena oppia. Pääsen harjoittelemaan kovien ja kokeneiden miesten kanssa, ja se jos mikä tulee kehittämään. Minulla on kuitenkin sen verran vähän vielä ikää, että on tärkeää päästä ympäristöön, jossa kehittymisen mahdollisuudet ovat olemassa.
Vahvistuneella joukkueellaan A. Le Coq jahtaa tosissaan ensi kaudella Viron mestaruutta. Lisäksi seuralla on katse kohti Euroopan kenttiä. Vielä ei ole selvillä mihin sarjaan A. Le Coq on mukaan lähdössä, mutta mikäli paikka jossain sarjassa aukeaa, on joukkue mukana.
Petri Virtanen pelasi vahvan kauden BC Jyväskylän riveissä. Virtasen johdolla jyväskyläläisseura sijoittui SM-Koriksessa viidenneksi. Runkosarjassa 183-senttinen Virtanen nakutti keskimäärin 17,3 ottelua kohden, jonka lisäksi Virtanen jakoi 3,74 koriinjohtanutta syöttöä. Pudotuspeleissä pallovirtuoosin otteet vain paranivat. Ottelusarjassa KTP:a vastaan hän pussitti peräti 27,0 pistettä/ottelu. Kauden päätteeksi Virtanen äänestettiin siis SM-joukkueiden valmentajien ja kapteenien toimesta vuoden pelaajaksi. Edellisellä kaudella Virtanen palkittiin SM-Koriksen kehittyneimpänä pelaajana.
Virtanen on kautta aikojen toinen suomalaispelaaja Viron pääsarjassa. Ensimmäinen oli viime kaudella Audentesin joukkuetta vahvistanut Kari Hyökki.
Lisää Petri Virtasen mietteitä: "Koris.netin haastattelussa Petri Virtanen".
Euroliiga-kautensa alavireisesti aloittanut hallitseva mestari Fenerbahce nappasi torstai-iltana tuiki tärkeän voiton kotikentällään Istanbulissa nujertamalla Gordon ja Daniel Herbertin valmentaman Bayern Münchenin pistein 88–73 (37–32). Fenerbahcen voiton takuumiehenä loisti viisi kolmosta upottanut Mikael Jantunen.
Ilari Seppälä on aloittanut toisen kautensa Unkarin liigassa pelaavan Kecskemetin joukkueessa. Täksi kaudeksi hän sai tuttua seuraa, kun Okko Järvi siirtyi joukkuekaveriksi.
Susijengin EM-kisaleiritykseen kuulunut Lapuan Korikobrien kasvatti Perttu Blomgren, 196 cm ja 24 vuotta, on allekirjoittanut sopimuksen Saksan Bundesliigaa tappiottomana johtaman MBC Mitteldeutscherin kanssa. Myös Saksan cupin hallitsevana mestarina kauteen lähtenyt Mitteldeutscher pelaa Bundesliigan lisäksi Pohjois-Euroopan liigaa (ENBL).
Euroturnaukset saatiin käyntiin viime viikolla ja Awak Kuierin Galatasaray aloitti maukkaalla voitolla. Viikolla nähtiin useita muitakin kovia suorituksia Susiladies-pelaajilta.
Susijengin ja Suomi-koripallon suurlupaus Miikka Muurinen, 18, pääsi maanantaina ensimmäistä kertaa tositoimiin Serbian jättiseuran Partizan Belgradin, paidassa. Muurinen viimeisteli seitsemän pistettä ja esitteli taitojaan monipuolisesti, kun Partizan peittosi Adrianmeren liigassa KK Krkan 84–78 (42–28).
Elina Koskimies siirtyi yhden Suomessa vietetyn kauden jälkeen takaisin ulkomaille palaten tuttuun maahan Saksaan. Seura on kuitenkin uusi, kun hän teki sopimuksen Saarlouis Royalsin kanssa.
Olivier Nkamhoua teki melkoisen debyytin Italiassa, kun hän oli koko kierroksen paras pistemies johdattaessaan Varesen voittoon. Edon Maxhuni teki kovaa jälkeä Ranskassa ja Euroliigassa saatiin pelit käyntiin.
Aatu Kivimäki täydensi Mestarien liigan vahvaa suomalaispanosta, kun hänen seuransa Patrioti Levice voitti oman karsintalohkonsa dramaattisten vaiheiden jälkeen. Samalla joukkue sai hyvän startin keskiviikkona alkavaan sarjakauteen.
Kesän EM-kisoissa häikäisevän esiinmarssin Susijengin eturiviin tehnyt toisen polven koripalloilija Miikka Muurinen, 211 cm ja 18 vuotta, on solminut sopimuksen Euroliigaa ja Adrianmeren liigaa pelaavan serbialaisen jättiläisseuran Partizan Belgradin kanssa.
Toista kauttaan Slovakian mestari Patrioti Leviceä edustava karkkilalaislähtöinen Aatu Kivimäki, 28, pääsee pelaamaan alkavalla kaudella FIBA:n Mestarien Liigaa. Levice peittosi torstai-iltana henkeäsalpaavien vaiheiden jälkeen toisen jatkoajan viimeisen sekunnin heitolla Bakken Bearsin ratkaisevassa karsintaottelussa 100-98 (39-36, 76-76, 86-86) varmistaen paikkansa Mestarien Liigan lohkovaiheessa.