24.3.2003 Reetta Piiparin yliopistoura tuli päätökseensä varhain maanantai-aamuna Suomen aikaa. Hänen edustamansa Xavier hävisi NCAA-mestaruusturnauksen ensimmäisellä kierroksella Santa Barbaralle lukemin 62-71.
Xavier oli rankattu Midwest-lohkossa kymmenenneksi, kun Santa Barbara oli arvostettu seitsemänneksi parhaaksi. Ennakkosuosikki onnistui pitämään haastajansa takanaan tiukalla puolustusotteellaan. Xavier ei päässyt koko ottelussa juoksemaan yhtään nopeaa hyökkäystä, jonka lisäksi Santa Barbara pystyi häiritsemään oivasti Xavierin heittotyöskentelyä. Xavierin vahvuus on ollut koko kauden vahva kaukoheittopeli. Nytkin Xavier latasi 26 kertaa kolmosviivan takaa, mutta osui vain kahdeksasti.
Piipari raatoi ottelussa täydet 40 minuuttia. Hänen tililleen merkittiin kuusi pistettä, kaksi levypalloa ja kaksi syöttöä. Viimeisen kauden keskiarvoikseen hän teki 13,4 pistettä, 2,8 levypalloa, 5,1 syöttöä ja 1,2 riistoa. 170-senttinen Piipari valittiin kauden ansioillaan Atlantic 10 –konferenssin ykkösviisikkoon. Hän oli aloituksessa jokaisessa Xavierin 30 ottelussa ja pelasi keskimäärin huimat 38,3 minuuttia.
Piipari, 23, valmistuu Xavierista kuluvan kevään aikana pääaineenaan markkinointi, ja samalla päättyy hänen nelivuotinen ura opinahjon joukkueessa.
NCAA-mestaruusturnauksessa mukana olevat suomalaiset Jenni Laaksonen ja Jutta Körkkö eivät saaneet peliaikaa, mutta heidän joukkueensa selvittivät tiensä 32 parhaan joukkoon. Laaksosen North Carolina selvisi säikähdyksellä ottelustaan Austin Peayta vastaan. Mideast-lohkon kolmossijoitettu North Carolina voitti vaivoin 14. rankatun vastustajansa 72-70. Körkön Vanderbilt hoiteli tieltään Libertyn 54-44. NCAA-mestaruusturnauksen toisella kierroksella North Carolina kohtaa Coloradon ja Vanderbilt puolestaan Boston Collegen.
Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.
Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.
Susijengin kapteeni Sasu Salinin edustama madridilainen Estudiantes peittosi Espanjan kakkosliigan (Primera FEB) lopputurnauksen semifinaalissa Oviedon lukemin 79-71 (46-39). Estudiantes huipentaa kautensa sunnuntai-iltana pelattavaan finaaliin, jossa se taistelee noususta Espanjan ACB-liigaan toisen semifinaalin voittajaa, Coruñaa vastaan.
HBA-Märskyn divarijoukkueen kantaviin voimiin viime vuosina kuuluneet BC Nokian kasvatit Kalle Kuhalampi ja Matias Haliseva siirtyvät tulevaksi kaudeksi Yhdysvaltain yliopistokentille. Viime kaudella North Carolina Staten miehistöön kuulunut Jayme Kontuniemi vaihtaa puolestaan joukkuetta.
Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.
Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.
Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.
Euroliigan Final Fourin jälkeen Mikael Jantusella ja Fenerbahcella riittää vielä panoksia kotimaan kentillä.
Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).
WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.