5.1.2008 Honka ja ToPo esittivät vauhdikasta koripalloa Vantaan Energia Areenan odotetussa kohtaamisessa. Illan päätähti Scottie Pippen pääsi vauhtiin toisella jaksolla, mutta itse ottelun tähdiksi nousivat ToPon Timo Heinonen sekä Iiro Tenngren. ToPo voitti taiston lukemin 98-85.
Joukkueet aloittivat pelin vauhdikkaasti. Illan päätähti NBA-legenda Scottie Pippen oli heti ensi minuutista lähtien tiukassa vartioinnissa ja ensimmäisen jakson hahmoina olivatkin lähinnä Hongan Matthew Williams ja Monte Cummings. Topon riveistä eniten tuhoja aiheuttivat korin alla painineet Jerald Fields sekä puoliaikaan mennessä 13 pistettä nostellut Iiro Tenngren.
Scottie Pippen antoi muutamia väläyksiä takavuosilta, mutta pysyi Kimmo Muurisen ja Matthew Williamsin pihdeissä pisteittä. Kovimman kohauksen NBA-legenda sai aikaiseksi antaessaan Anselmi Vanjoen kokea NBA-tyylin mäjäyksen Pippenin torjuessa Vanjoen heiton taalakenttien tyyliin.
Puoliaika päättyi lukemissa 45-39 Espoon Hongan johtaessa.
Kolmannen jakson alussa Energia Areenan yleisö sai sen, mitä halusi. Scottie Pippen avasi pistetilinsä päättäen ToPon jakson ensimmäisen hyökkäyksen kolmen pisteen koriin. Tätä seurasi pari lisäpistettä vapaaheittoviivalta, jonka jälkeen halli räjähti uudelleen.
Michael Jordanin aisaparina ja hyvistä syötöistä tunnettu Pippen vapautti Timo Heinosen lentävään donkkiin, jolla ToPo tuli tasoihin (57-57). Hetkeä myöhemmin Pippen-Heinonen akseli toimi uudelleen, tällä kertaa Heinosen tykittäessä kolmosen sisään Pippenin syötöstä.
Monipuolisesta pelityylistä NBA:ssakin mainetta kerännyt Pippen antoi muutaman näytteen myös riisto ja levypallo pelistään napaten jakson aikana pari näitäkin merkintöjä tilastoihinsa.
ToPo siirtyi jakson aikana johtoon (67-64) paljolti Scottie Pippenin ja Timo Heinosen loistavilla suorituksilla.
Viimeisen neljänneksen ToPo-sankariksi nousi jälleen Iiro Tenngren. Vahvaa ottelua pelannut sentteri siiviitti ToPon irtiottoa ja keräsi lopulta saldokseen 32 pistettä. Hurmioon päässeet helsinkiläiset hyökkäyspelin ohella puolustivat hyvin tehokkaasti.
Pippen tyytyi tyylilleen ominaisesti tarjoilemaan avopaikkoja kuumina oleville joukkuetovereilleen. Ottelun jälkeen halli hurrasi ToPon 98-85 voittoa.
- En tiedä, mitä siinä kolmannella jaksolla tapahtui. Päästettiin kaveri kuumaksi. ToPolta löytyi paljon ratkaisijoita ja Heinonen oli liekeissä. Tenngren teki korin joka kerta korin alta. Paljon on töitä vielä edessä ja täytyy miettiä, mitä voidaan tehdä puolustuksessa, pohti Hongan Petteri Koponen ottelun jälkeen.
NBA-varattu Koponen kiitteli tappiosta huolimatta Areenan hienoa tunnelmaa ja kehui myös NBA-veteraania.
- Kyllä hän näytti tänään, miksi on ollut yksi maailman parhaista pelaajista. Pallotuntuma oli tietysti aluksi vähän kateissa ja hän lämpeni vasta hieman myöhemmin, mutta oli niitä elementtejä siellä näkyvissä läpi ottelun, siitä miten hyvä hän on, Koponen totesi.
Ottelussa upeat 32 pistettä heittänyt Iiro Tenngren pyöritteli päätään vielä lehdistötilaisuudessakin.
- Kaikki tsemppasi ihan mahtavasti, mahtava joukkue, mahtava valmentaja ja hienot puitteet, luetteli Tenngren.
- On helppo panna pallo pussiin, kun Scottie antoi palloa korin alle. Tärkeintä on kuitenkin se, että voitettiin peli, omilla suorituksilla ei sinänsä ole mitään väliä. Iso halli ja mahtavat puitteet, joten kiitoksia vain Aleksi Valavuorelle tämän tapahtuman järjestämisestä, kiitteli Tenngren.
Espoon Hongan Mihailo Pavicevic korosti, että mestaruutta ratkaistaan vasta keväällä.
- Peli oli parempi, kuin mitä odotin. Tälläiseen otteluun oli vaikeaa valmistautua. Tapahtuma kuitenkin osoitti, että suomalaiset pitävät koripallosta. ToPo pelasi tänään hyvin, mutta kun pääsemme terveiksi olemme valmiita puolustamaan mestaruutta, Pavicevic kommentoi.
ToPon kovalla latauksella ottelussa elänyt Tomi Kaminen oli huojentunut joukkueensa upeasta illasta
- Huikeat tunnelmat. Silmäkulma jopa vähän kostuu, kun ajattelee meidän joukkuetta ja tätä peliä ja koko tapahtumaa, liikuttunut Kaminen iloitsi.
Ottelun tilastot http://www.basket.fi/
Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.
Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.
Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.
Helsinki Seagulls taivutti kotonaan Töölössä KTP-Basketin. Seagullsin voittosaldo alkukaudelta on 2–1, kun taas KTP:n on 1–2.
Helsinki Seagullsin Suomen mestaruuden takuumiehiin viime keväänä kuulunut ToPo Juniorien kasvatti ja Susijengin kanssa kahdet arvokisat pelannut Henri Kantonen, 198 cm ja 28 vuotta, vahvistaa määräaikaisella sopimuksella loukkaantumiskierteestä kärsivää joensuulaista Kataja Basketia.
Korisliigassa nähtiin kahden kotivoiton ilta. Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Ville Tahvanainen ja Oliver Kandén.
Miesten Korisliigassa nähtiin tänään epätasaväkinen kierros, kun illan pienin voitto tuli 14 pisteen erolla.
Koripalloliiton tilastopalvelu toimii kaudella 2025–2026 viime kauden tavoin. Vuosikymmenien aikana kerätty historiadata ei vielä yhdisty kuluvan kauden tilastoihin, mutta aineisto on tallessa ja kehitystyö jatkuu.
Illan Korisliiga-kierroksella voittajia olivat Bisons Loimaa, Korihait, Kouvot ja Tampereen Pyrintö.
Salon Vilpas poistui Espoosta runsaskorisen ottelun jälkeen sarjapisteet mukanaan. Joukkueen nuori tähti Samu Adler tykitti peräti 34 pistettä.