Providencen painajaiselle jatkoa

6.2.2005 Tuukka Kotin edustama Providencen yliopistojoukkue käy läpi kovia aikoja. Tasokkaassa Big East –konferenssissa pelaava Providence on hävinnyt kaikki kahdeksan tärkeää konferenssiotteluansa, vaikka muita vastustajia vastaan peli on sujunut mallikkaasti voittosuhteella 10-4. Tuoreimman tappionsa Providence kärsi varhain sunnuntai-aamuna, kun Villanova nujersi sen 89-81.

Yliopistokoripallossa konferenssin sisäiset ottelut määrittävät pitkälti sen, millaisista asemista joukkue lähtee kevään ratkaisupeleihin, konferenssiturnaukseen tai mahdollisesti valtakunnan mestaruusturnaukseen.  

Providencen kohtalo on ollut kova Big East –konferenssissa. Pittsburghia vastaan ero retkahti suurenpuoleiseksi, mutta muut konferenssipelinsä Providence on hävinnyt alle kymmenen pisteen erolla. Tappiot ovat käyneet raskaaksi, sillä Providence on kauden mittaan ehtinyt näyttää, että se on vakavasti otettava joukkue. Tällä hetkellä USA:n kahdeksanneksi parhaimmaksi joukkueeksi arvostettua Syracusea Providence esimerkiksi piti tiukoilla aina loppuun saakka (tulos 71-75).  

Villanova-ottelussa 204-senttinen Kotti pelasi 37 minuuttia, teki kymmenen pistettä, otti kuusi levypalloa, jakeli neljä koriinjohtanutta syöttöä ja torjui kertaalleen.  

Edellisessä pelissään Providence onnistui selättämään Virginian lukemin 98-79. Providencen harmiksi Virginia ei kuulu Big East –konferenssiin. Kotti ansioitui 15 pisteen, viiden levyrin, kahden torjunnan ja kahden riiston edestä.  

Huffin hermot rautaa 

Valparaison suomalaislaituri Shawn Huff pelasi 13 minuuttia ja teki kolme pistettä Centenarya vastaan. Pisteistä kaksi syntyi kreivin aikaan. Huff upotti kylmähermoisesti kaksi vapaaheittoa, tasoitti ottelun ja vei sen jatkoajalle, kun seitsemän sekuntia varsinaista peliaikaa oli jäljellä. Valparaiso voitti lopulta lukemin 81-76.  

”Valpo” on neljän ottelun voittoputkessa. Ennen Centenarya se kaatoi IUPUI:n 64-61 sekä Southern Utahin 93-77 vieraissa. IUPUI-pelissä Huff kokosi komeat tehot 11/8.  

Esa Mäki-Tulokkaan Long Island voitti kotonaan Sacred Heartin 81-76. Mäki-Tulokas oli vahvassa iskussa, pussitti kymmenen pistettä, kauhoi huomaansa yhdeksän irtopalloa ja antoi kolme syöttöä. Edeltävässä ottelussaan Long Island hävisi vieraskentällä Monmouthille 65-75 Mäki-Tulokkaan ansioiden ollessa niinikään kymmenen pinnaa, viisi levyriä, kolme syöttöä ja kolme riistoa.  

Olli Ahvenniemi ei viime otteluissa ole saanut paljoakaan peliaikaa. Hänen edustamansa Mainen voittaessa vieraissa Stony Brookin 76-63 Ahvenniemi pääsi parketille viideksi minuutiksi, joiden aikana hän teki kaksi pistettä. Otteluissa Bostonia (43-52-tappio) ja Maryland-Baltimorea (57-71-tappio) Ahvenniemi ei pelannut.  

Sami Pekkola kokosi kolme pistettä tappioihin päättyneissä peleissä Farleigh Dickinsonia (54-78) ja Robert Morrisia (63-68) vastaan. Mount St. Mary’sia vastaan Pekkola sai enemmän peliaikaa ja käytti 16 minuuttiaan hyväkseen pussittamalla kahdeksan pistettä ja poimimalla kahdeksan levyriä.  

St. Joseph’sia edustava 213-senttinen Artur Surov on loukkaantunut. Hän on ollut sivussa tositoimista jo jonkin aikaa käden hiusmurtuman vuoksi.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/ulkomailla_pelaavat_miehet/
 
25.9.2025 07:10 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen loisti kaaren takaa, Fenerbahce Turkin Supercupin mestaruuteen

Viime vuosina runsaasti menestystä Paris Basketballissa nauttinut Mikael Jantunen ei aikaillut ensimmäisen pokaalinsa voittamista uuden joukkueensa Fenerbahcen riveissä. Jantunen nautiskeli 19 pistettä ja kaapi seitsemän levypalloa, kun Fenerbahce kaatoi kirjavien vaiheiden jälkeen Turkin Supercupin finaalissa Besiktasin pistein 85-83 (43-34).

22.9.2025 19:16 Susijengi

Alexander Madsen palaa Kreikan pääsarjaan

AEK Ateenaa kaudella 2022-23 edustanut Susijengin moninkertainen arvokisakävijä Alexander Madsen, 208 cm ja 30 vuotta, palaa Kreikkaan. Madsenin on värvännyt riveihinsä viime keväänä Kreikan liigan puolivälieriin yltänyt A.S. Karditsas, joka pelaa alkavalla kaudella myös FIBA:n Mestarien Liigaa.

22.9.2025 15:48 Suomalaiset ulkomailla

Kaukiainen ja Kivimäki vastakkain Mestarien liigan karsinnoissa - Grandison loisti Ranskassa

Koripallon EM-kisojen jälkeen seurajoukkuekaudet ovat hiljalleen pyörähtämässä käyntiin. Mestarien liigan karsintojen välieräkierroksella nähdään suomalaispelaajien kohtaaminen ja Jacob Grandison jatkoi seurajoukkueessa siitä mihin Susijengin paidassa jäi.

16.9.2025 09:01 Susijengi

Daniel Dolenc mestaruusjahtiin Bosniassa

Viime vuosina kansainvälistä kokemusta mm. Itävallan, Romanian, Liettuan ja Ranskan sarjoista hakenut Espoo Basket Teamin kasvatti Daniel Dolenc, 205 cm ja 32 vuotta, siirtyy seuraavaksi Bosnia & Hertsegovinaan. Dolencin uusi seura on perinteikäs HKK Siroki, joka on voittanut historiansa aikana kymmenen Bosnian kansallista mestaruutta ja kahdeksan Bosnian cupin mestaruutta.

13.9.2025 14:14 Pääjuttu

Korisliigan MVP Lassi Nikkarinen Espanjan Fuenlabradaan

Helsinki Seagullsin kahteen Korisliigan mestaruuteen viime vuosina johtanut helsinkiläislähtöinen ToPo Juniorien kasvatti Lassi Nikkarinen, 187 cm ja 28 v., on allekirjoittanut uransa ensimmäisen ulkomaiden ammattilaissopimuksen. Nikkarinen edustaa alkavalla kaudella Espanjan kakkosliigan kärkipäähän ennakoitua Fuenlabradaa.

13.9.2025 10:35 Susijengi

Jacob Grandison siirtyy Ranskan pääsarjaan

Jo neljättä vuottaan Susijengissä pelaava, EM-mitalipelijoukkueen aloitusviisikkoon kohonnut Jacob Grandison, 198 cm ja 27 vuotta, on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Ranskan pääsarjaan viime keväänä nousseen Boulazac Basket Dordognen kanssa.

5.9.2025 09:46 Susijengi

Ilari Seppälä solmi jatkosopimuksen Unkariin

Uransa parhaan ammattilaiskauden Unkarin liigassa pelannut Susijengin isojen pelien mies ja Lapuan Korikobrien kasvatti Ilari Seppälä, 188 cm ja 32 vuotta, jatkaa Unkarissa. Seppälä on allekirjoittanut viime kauden joukkueensa KTE-Dunan kanssa jatkosopimuksen kaudesta 2025–26.

28.8.2025 16:40 Susijengi

Touko Tainamon ammattilaisura käyntiin USK Prahasta

Neljä kautta yliopistokoripalloa Yhdysvaltain NCAA-liigan Denverin ja Wyomingin yliopistoissa pelannut ja Saksan kesäuniversiadeissa Suomen tehopelaajana kunnostautunut Touko Tainamo, 205 cm ja 24 vuotta, aloittaa Euroopan ammattilaisuransa Tshekin liigan USK Prahasta.

12.8.2025 15:44 Susijengi

Hanno Möttölä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon

Viimeiset kuusi vuotta Susijengin valmennusjohdossa työskennellyt ja pitkän päivätyön HBA-Märskyn peräsimessä tehnyt suomalaisen koripallon ikoni Hanno Möttölä, 48, liittyy tulevien EM-kisojen jälkeen kovaa vauhtia koripallomaailman huipulle kohonneen Kanadan maajoukkueen valmennusportaaseen.

7.8.2025 18:39 Susijengi

Edon Maxhuni Gravelines-Dunkerquen takalinjoille

Viime kevätkaudella Italian ja Turkin liigoissa pelannut Susijengin luottomies ja Hyvinkään Pontevan kasvatti Edon Maxhuni, 188 cm ja 27 vuotta, palaa Ranskan pääsarjatasolle. Maxhunin uusi seura on viime keväänä Ranskan pudotuspelipaikoista taistellut perinteikäs BCM Gravelines-Dunkerque.

Näytä lisää vastaavia