14.4.2009 Korisliigan runkosarjan neljännen ja viidennen sijan vallanneiden Namika Lahden ja UU-Korihaiden kaksintaistelu on ennakolta puolivälierien kimurantein taisto. Siitä huolimatta kummankaan joukkueen valmentajat eivät kaihda ennakkoasetelmaa.
Otteluparin kotietu oli ratkaistu jo ennen runkosarjan päätöskierrosta, vaikka joukkueet päätyivätkin tasapisteisiin. Lahtelaisten kolme voittoa kauden keskinäisistä neljästä ottelusta merkitsivät pelien aloittamista lauantaina Lahdessa.
- Kiitos hyvän yleisömme kotiedulla on meille paljon merkitystä, hävisimmehän Urheilutalossa vain kolme runkosarjaottelua, korostaa toista kautta Namikan päävalmentajana toimiva Sami Toiviainen, 38.
- Meillekin Lahden kotietu käy ihan hyvin. Voitimme viimeisimmistä 17 matkapelistämme 12, naurahtaa Korihaita komentava Jyri Lehtonen, 35.
Namika ja Korihait päättivät runkosarjan eri tahtiin. Lahtelaisten viimeisin kuukausi meni jokseenkin vuorotahtiin voittaen ja häviten. Uuskaupunkilaisten kiri päättyi seitsemään peräkkäisvoittoon, jotka eivät kuitenkaan riittäneet kotietuun.
- Pelissämme näkyi ykköspointtimme Ilkka Vuoren jalkavamma hänen oltuaan kolmisen viikkoa poissa kentiltä. Kolmospaikan pelaaja (Jason) Conley joutui siirtymään pelintekijäksi, kun Teemu Lainekin on ollut viime vuodet lähinnä heittäjä, Toiviainen perustelee.
- Lauantaina Vuoren pitäisi olla pelikunnossa, Toiviainen korostaa, vaikka Vuori ja kuumeinen Conley huilasivatkin päätöskierroksen Kataja-ottelun.
- Me emme kotietua menettäneet, koska tulimme takaa. Pelasimme useita viikkoja runkosarjan lopussa vain positiivista asioista. Saimme viime peleissä myös lepuutettua hyvin aloitusviisikkomme pelaajia, Lehtonen kuittaa.
Namikan ja Korihaiden kohtaaminen muuttaa ainakin hieman valmentajien tapoja, sillä nyt Toiviaisen ja Lehtosen linjat taitavat pysyä viileinä.
- Tuskin tulee Jyrille soiteltua, vaikka yleensä keskustelemme ainakin kerran tai kahdesti viikossa. Tällä kaudella soittoja on lisännyt se, että Korihait pelasi runkosarjassa samat vastustajat heti meidän jälkeen, Toiviainen naurahtaa.
- Taitavat linjat olla hiljaisina myös Toijalan (Jukka, Kouvot) ja Ailuksen (Ray, Kataja) suuntaan, koska he ovat potentiaalisia vastustajiamme vielä tämän kevään aikana, Lehtonen sanoo.
Kolme vierastyöläistä kotiin kauden aikana passittanut Lahti hankki siirtorajan kynnyksellä Conleyn. Korihaiden kevään muutos oli 207-senttisen Petri Heinosen värvääminen Espoosta, kun Honka oli hankkinut Teemu Kotin.
Kymmenen ottelua pelannut Conley on Namikan kauden paras pistemies 17,1 pisteen ottelukeskiarvollaan. Korihaiden ykköstykittäjä runkosarjassa oli Josh Gonner (16,2). Joukkuetilastoista Namikasta ja Korihaista on eroja turha etsiä.
- Tasainen taisto on varmasti luvassa, vaikka Lahden kotisaldo onkin näyttävä, Lehtonen toteaa.
Puolivälieristä pääsee jatkoon kolmella voitolla. Muut puolivälierien ottelusarjat ovat Honka-KTP, Kouvot-Pyrintö ja Kataja-ToPo.
Koris.net esittelee kunkin puolivälieräparin omalla jutullaan. Seuraava ennakko julkaistaan keskiviikkona.
Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.
Ensimmäistä Korisliiga-mestaruuttaan metsästävä Eemi Luukkonen tähtää edelleen ammattilaiseksi ulkomaille mutta on 23:een ikävuoteensa mennessä oppinut, että kehitys tapahtuu ajallaan.
Eero Innamaa kokee paikallisylpeyttä Salon Vilppaan paidassa, vaikka välillä vanhan liiton turkulaiset kuittailevatkin paikkakuntavalinnasta. Pitkä jatkosopimus oli pelaajalle helppo valinta.
Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.
Joona Heinonen opetteli juniorina yhtä aikaa omillaan asumista ja koripalloa Espanjan kovatasoisilla parketeilla. Nyt 21-vuotias lupaus jatkaa työtään Kouvoissa rikkonaisen Korisliiga-debyytin jälkeen.
Italiasta Espooseen palannut Elias Eerikinharju haluaa saada polvensa kuntoon, kehittyä pelaajana ja auttaa Tapiolan Honkaa nousemaan Korisliigassa uusiin korkeuksiin.
Kaarinan barbaarina tunnettu laituri aloittelee Tampereen Pyrinnön kanssa uutta kautta kovan työn kautta. Edellinen oli haastava mutta nousujohteinen, joten sen päälle on hyvä rakentaa, vaikka kokoonpano onkin kokenut muutoksia.
Bisons Loimaan viime kausi oli pääosin positiivinen yllätys, mutta nopea putoaminen playoffeista kaivoi Vesa Heinosen mieltä. Nyt kapteeni avaa tarkemmin ajatuksiaan niin kentältä kuin sen ulkopuoleltakin.
Kauhajokisten unelma Mestareiden liigan lohkovaiheesta päättyi lauantai-iltana Samokovissa, Bulgariassa. Liettualainen BC Juventus Utena osoittautui vahvemmaksi numeroin 103–89, ja vei näin paikan karsintojen seuraavalle kierrokselle.
Helsinki Seagullsin kahteen Korisliigan mestaruuteen viime vuosina johtanut helsinkiläislähtöinen ToPo Juniorien kasvatti Lassi Nikkarinen, 187 cm ja 28 v., on allekirjoittanut uransa ensimmäisen ulkomaiden ammattilaissopimuksen. Nikkarinen edustaa alkavalla kaudella Espanjan kakkosliigan kärkipäähän ennakoitua Fuenlabradaa.