20.3.2000 Pussihukkien riveistä lähtee jo toista kautta peräkkäin mies Yhdysvaltain yliopistosarjoihin. Vantaalta rapakon taakse ensi kaudeksi matkaa Jouni Eho, joka on saanut neljän vuoden mittaisen stipendin Davidsonin yliopistoon.
Viime kauden päätteeksi PuHu:sta maailmalle lähti Jani Hiltunen, joka edustaa nykyisin Middle Tennessee State -yliopistojoukkuetta yhdessä Iiro Tenngrenin kanssa.
Davidson pelaa yliopistosarjojen korkeimmalla tasolla NCAA:n I divisioonassa konferenssinaan Southern. Joukkueen pelit ovat jo tältä kaudelta ohi. 28 ottelustaan Davidson voitti 15.
Ehon, 20, sopeutumista Davidsonissa tulee auttamaan joukkueen suuri eurooppalaismäärä. Peräti viisi pelaajaa Davidsonin nykykokoonpanosta on peräisin "vanhalta mantereelta". Kroatti Davor Halbauer valmistuu koulusta tämän kevään aikana, mutta tshekki Martin Ides, britti Chris Pearson, saksalainen Emeka Erege ja irlantilainen Michael Bree jatkavat Davidsonissa myös ensi kaudella.
198-senttinen Jouni Eho pelaa mestaruussarjassa toista kauttaan. Pussihukissa hän tällä kaudella esiintynyt 20 kertaa, joissa hän tehnyt keskimäärin 4,1 pistettä ja ottanut 1,9 levypalloa. Viime kauden Eho pelasi Namika Lahdessa.
Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.
Susijengin kapteeni Sasu Salinin edustama madridilainen Estudiantes peittosi Espanjan kakkosliigan (Primera FEB) lopputurnauksen semifinaalissa Oviedon lukemin 79-71 (46-39). Estudiantes huipentaa kautensa sunnuntai-iltana pelattavaan finaaliin, jossa se taistelee noususta Espanjan ACB-liigaan toisen semifinaalin voittajaa, Coruñaa vastaan.
HBA-Märskyn divarijoukkueen kantaviin voimiin viime vuosina kuuluneet BC Nokian kasvatit Kalle Kuhalampi ja Matias Haliseva siirtyvät tulevaksi kaudeksi Yhdysvaltain yliopistokentille. Viime kaudella North Carolina Staten miehistöön kuulunut Jayme Kontuniemi vaihtaa puolestaan joukkuetta.
Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.
Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.
Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.
Euroliigan Final Fourin jälkeen Mikael Jantusella ja Fenerbahcella riittää vielä panoksia kotimaan kentillä.
Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).
WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.
Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.