Pussihukkien Maxey voitti IS-tähtikisan

13.3.2003 Ilta-Sanomien perinteikäs IS-tähtikisa pyöri SM-Koriksessa toista kertaa. Keskiviikkona päättyneessä SM-runkosarjassa eniten IS-tähtiä kokosi Pussihukkien vauhdikas amerikkalaislaituri Erron Maxey. Ilta-Sanomat palkitsee Maxeyn 3.400 euron suuruisella palkintoshekillä.

Tähtien saajista on vastannut jokaisessa SM-Koriksen ottelutapahtumassa valittu Ilta-Sanomien tähtiraati. Valintakriteereinä ovat toimineet näyttävät suoritukset, joukkuepelaaminen sekä reilu peli. Ilta-Sanomien tähtiä on jaettu kolmelle parhaalle pelaajalle siten, että paras pelaaja on saanut kolme tähteä.

Erron Maxey sai IS-tähtiä kaikkiaan 53. Hän jätti kakkoseksi Hongan monipuolisen Marcus Grant, jolle IS-tähtiä jaettiin 50. Suomalaispelureista Katajan Jukka Toijala (46), BC Jyväskylän Petri Virtanen (46), Lappeenrannan NMKY:n Pasi Riihelä (40) ja KTP:n Roope Mäkelä (36) sijoittuivat kärkikymmenikköön.

198-senttinen ja 24-vuotias Maxey oli oivassa vedossa koko runkosarjan ajan. Hän sijoittui 22,1 pisteen keskiarvollaan korintekijätilaston neloseksi, jonka lisäksi hän oli sarjan tarkin kahden pisteen heittäjä. Miehen kahden pisteen heittoyrityksistä peräti 65,9 prosenttia (278/422) löysi tiensä perille. Maxey noukki myös 9,2 levypalloa ja riisti 1,51 kertaa ottelua kohden. Providencen yliopistossa koripallo-oppejaan ammentanut Maxey valittiin SM-Koriksen helmikuun pelaajaksi.

 
25.2.2026 12:15 Yhteistyökumppanit

Jokaisella on oikeus joukkueeseen – sosiaalialalla toimiva Humana ryhtyy tukemaan kehitysvammaisille suunnattua Unified-koripalloa

Koripalloliiton ja Humanan yhteistyö vahvistaa yhteisöllisyyttä ja osallisuutta suomalaisessa koripallossa – ja alentaa konkreettisesti pelaajien kustannuksia.

20.2.2026 09:12 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahasto on tukenut vähävaraisten lasten koripalloharrastusta jo yli 400 000 eurolla

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyössä perustama We deliver -rahasto on jakanut avustuksia jo 19. kertaa. Vuonna 2018 perustettu rahasto on noussut merkittäväksi tekijäksi suomalaisessa urheilukentässä, varmistaen harrastamisen jatkumisen sadoissa perheissä.

9.2.2026 08:40 Susijengi

STARK ja Susijengin rakentavat yhdessä tulevaisuuden menestystä – uusi monivuotinen yhteistyösopimus solmittu

Rakennustarvikeketju STARK ja Suomen Koripalloliitto ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Kumppanuus tuo kaksi oman alansa huippuosaajaa yhteen tukemaan suomalaista urheilumenestystä ja rakentamaan yhteisöllisyyttä.

6.2.2026 12:00 Yhteistyökumppanit

Suomen Koripalloliiton ja Kolmen kampuksen urheiluopiston vahva yhteistyö jatkuu 2026–2029

Suomen Koripalloliitto ja Kolmen kampuksen urheiluopisto ovat solmineet uuden yhteistyösopimuksen vuosille 2026–2029, jatkaen jo vakiintunutta ja menestyksekästä kumppanuutta.

26.1.2026 14:49 Koripalloliitto

Koripalloliiton ja K-ryhmän pitkälle sekä menestyksekkäälle yhteistyölle jatkoa

Suomen Koripalloliitto ja K-ryhmä ovat solmineet jatkosopimuksen vuonna 2015 alkaneelle yhteistyölle. Uusi sopimus on kestoltaan 1+2 -mallinen. Pirkka Street Basket -kiertueiden, Pirkka Pikkusudet -koriskoulujen ja -riehojen ja maajoukkuenäkyvyyden lisäksi Koripalloliitto ja Pirkka jatkavat entistä isommassa roolissa K-ryhmän valtakunnallisessa Liike on lääke -hankkeessa.

13.1.2026 13:13 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahaston haku on käynnistynyt – hae tukea 1.2. mennessä

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakaa tukia jo 19. kerran vähävaraisten perheiden koripalloharrastuksen tukemiseen. Hae tukea sunnuntaihin 1. helmikuuta mennessä.

24.10.2025 14:34 Vastuullisuus

Ensiaputaidot ovat joukkuetaitoja – Susijengin Andre Gustavson kannustaa junnut oppimaan ensiapua

Andre Gustavson on 26-vuotias koripalloilija ja Ensiapujoukkueen pelaajakeulakuva. Andre lähti mukaan pelaajakeulakuvaksi hyvän asian takia ja hän allekirjoittaa ensiapukoulutuksen perusajatuksen: harjoittelemalla ja varautumalla pystyy toimimaan paremmin.

16.10.2025 10:00 Yhteistyökumppanit

Tarkett Koripalloliiton uudeksi yhteistyökumppaniksi

Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.

18.9.2025 11:01 Yhteistyökumppanit

We deliver -rahaston haku on käynnistynyt – hae tukea 30.9. mennessä

Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakaa tukia jo 18. kerran vähävaraisten perheiden koripalloharrastuksen tukemiseen. Hae tukea perjantaihin 30. syyskuuta mennessä.

5.8.2025 09:30 Pääjuttu

Kokkikartano ja Koripalloliitto yhdistävät voimansa nuorten hyväksi – Uusi Sudennälkä-pasta tukee tulevaisuuden koripallotähtiä

Kokkikartano lahjoittaa jokaisesta myydystä Sudennälkä-ateriasta 20 senttiä nuorten koripallomaajoukkueiden tukemiseen.

Näytä lisää vastaavia