Pyrinnöllä ja Katajalla ratkaisun hetket tiistain EuroChallenge-kierroksella

10.12.2012 EuroChallengen alkulohkovaiheen viimeinen kierros pelataan tiistaina, ja molemmat sarjan suomalaisjoukkueet ovat mukana taistelussa paikoista 16 parhaan joukossa. Joensuun Kataja voi varmistaa jatkopaikkansa jo kohtuullisella tappiolla Samaran vieraana, kun taas Tampereen Pyrintö tarvitsee jatkoon edetäkseen 11 pisteen kotivoiton Norrköpingistä sekä hieman vetoapua Ventspilsiltä.

LaMonte Ulmerin ja Tampereen Pyrinnön on voitettava tiistaina Norrköping Dolphins 11 pisteellä.

Petri Virtasen Katajalle jatkopaikka on lähes varma. Kuvat: Tytti Nuoramo & Vesa Kuukka/Kuvamaailma.

Pyrintö hävisi viime viikon ottelunsa C-lohkon voittajalle Ventspilsille vieraskentällä suurin numeroin, mutta Södertälje Kingsin yllätysvoitto Norrköping Dolphinsista palautti tamperelaiset jatkopaikkataisteluun.

 

Tiistaina Pyrinnöllä onkin edessään kauden toistaiseksi ylivoimaisesti tärkein ottelu. Tamperelaiset tarvitsevat kotikentällään 11 pisteen voiton Dolphinsista, jonka lisäksi Ventspilsin on pelattava taitojensa edellyttämällä tasolla ja kukistettava siten päätöskierroksella Södertälje.

 

– Ventspils on sen verran kova joukkue, että luotan heidän hoitavan Kingsin kotonaan, jolloin meillä on homma omissa käsissämme, Pyrinnön päävalmentaja Ville Tuominen ennakoi.

 

– Pelaamme kotikentällämme ja meillä on hyvät mahdollisuudet kaataa Dolphins jatkopaikkaan vaadittavalla erolla. Toivottavasti myös katsojat ymmärtävät, kuinka merkittävästä ottelusta on kyse ja saamme Pyynikin täyteen. Nyt jos koskaan tarvitsemme kotiyleisön tukea!

 

Pyrintö marssii hallitsevaa Ruotsin mestaria vastaan neljän amerikkalaispelaajan voimin. Polvivaivoista kärsinyt Kenneth Lowe pukee punavalkopaidan ylleen tiistaina kuten myös Pyrinnön uusi vahvistus, Loimaalla lauantaina debyyttinsä tehnyt Reginald Bratton.

 

Dolphins voitti joukkueiden edellisen keskinäisen kohtaamisen Norrköpingissä pistein 84–73.

 

Katajalla jatkopaikka lähes varma

 

Helpommissa asetelmissa viimeiseen alkulohko-otteluunsa lähtee Joensuun Kataja, joka ottaa tiistai-iltana mittaa B-lohkon voittonsa varmistaneesta Krasnie Krilija Samarasta vieraskentällä.

 

Venäläiset ovat päässeet erinomaiseen vireeseen syyskauden edetessä. Samaran kaksi ensimmäistä voittoa irtosivat niukin lukemin, mutta kolmessa viimeisessä ottelussa joukkue on lyönyt vieraansa keskimäärin 22 pisteen marginaalilla.

 

Katajalla ei kuitenkaan ole hätäpäivää, sillä B-lohkon kakkossijan ja siten jatkopaikan varmistaminen vaatisi käytännössä vain kohtuullista tappiota Samarassa. Ja vaikka Kataja häviäisikin suurin numeroin, olisi vastaavasti Keravnos Nikosian lyötävä vieraskentällä Romanian mestari Ploiesti myös murskaluvuin.

 

– Lähdemme Venäjällä pelaamaan hyvää ottelua ja voittamaan, Katajan päävalmentaja Jukka Toijala kertoo.

 

– Jokainen tietää, mitkä ovat realiteetit ja minkä tason vastustajan kohtaamme, mutta emme voi lähteä hidastelemaan ja peruuttelemaan. Hyvältä näyttää ja olemme pelanneet itsemme paikkaan, jossa meillä ei ole hävittävää.

 

Katajalta puuttuu riveistään pitkäaikaistoipilaat Sami Lehtoranta ja Vesa Mäkäläinen. Lisäksi Keravnos-ottelussa nivusensa reväyttänyt Johnell Smith lienee sivussa Samara-ottelusta.

 

Kun EuroChallengen alkulohkoa on pelaamatta enää yksi kierros, ovat paikkansa sarjan 16 parhaan joukossa varmistaneet Krasnie Krilija Samara (Venäjä), BK Ventspils (Latvia), CS Gaz Metan Medias (Romania), Paris Levallois (Ranska) sekä EWE Baskets Oldenburg (Saksa).

 

EuroChallengea: Tampereen Pyrintö – Norrköping Dolphinsin Tampereella Pyynikin palloiluhallilla tiistaina 11.12. klo 19:00 alkaen.

 

EuroChallengea: Krasnie Krilija Samara – Joensuun Kataja Samarassa tiistaina 11.12. alkaen klo 19:00 Suomen aikaa.

 

Lisätietoja: Pyrinnön ennakko

 

 
2.10.2025 09:27 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Katajan Max Besselink aloitti uransa hurjien fanfaarien saattelemana, mutta sittemmin terveys on hidastanut kehitystä – ”Perheeni on ollut isoin apu asioiden käsittelyssä”

Max Besselink aloittaa ensimmäisen kautensa Katajassa ja tavoittelee ehjää, hyvää vuotta. Kataja puolestaan tavoittelee uusia korkeuksia päästyään viime kaudella mitalipeleihin mutta jäätyään neljänneksi.

1.10.2025 19:04 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Lahti Basketballin päävalmentaja Kristian Palotie tasapainoilee valmentamisen ja mediaroolinsa välillä – ”Painopiste on selkeä, sillä valmentaminen on kokopäivätyö”

Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.

1.10.2025 13:12 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Kauhajoen Eemi Luukkonen on oppinut käsittelemään menestysjoukkueessa pelaamisen paineet – ”Kun kultamitali puuttuu, motivaatio kehittyä on kasvanut entisestään”

Ensimmäistä Korisliiga-mestaruuttaan metsästävä Eemi Luukkonen tähtää edelleen ammattilaiseksi ulkomaille mutta on 23:een ikävuoteensa mennessä oppinut, että kehitys tapahtuu ajallaan.

1.10.2025 10:58 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Enemmän kuin vain työtovereita – Eero Innamaa näkee valtavan arvon Vilppaan yhteisöllisyydessä

Eero Innamaa kokee paikallisylpeyttä Salon Vilppaan paidassa, vaikka välillä vanhan liiton turkulaiset kuittailevatkin paikkakuntavalinnasta. Pitkä jatkosopimus oli pelaajalle helppo valinta.

30.9.2025 16:26 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Joona Tuomala palasi synnyinmailleen uransa parhaassa pelikunnossa – tuore perheenisä tasapainoilee kodin ja KTP-Basketin välillä täynnä energiaa

Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.

30.9.2025 08:54 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Espanjassa koulitulle Kouvojen Joona Heinoselle jäi rikkonaisesta kaudesta näyttämisenhalu – ”Pään nollaaminen pettymysten jälkeen vaati työtä”

Joona Heinonen opetteli juniorina yhtä aikaa omillaan asumista ja koripalloa Espanjan kovatasoisilla parketeilla. Nyt 21-vuotias lupaus jatkaa työtään Kouvoissa rikkonaisen Korisliiga-debyytin jälkeen.

29.9.2025 09:36 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Elias Eerikinharju palasi Tapiolan Honkaan jatkamaan kesken jäänyttä tarinaa – ”On tämä ollut omanlaisensa polku, mutta olen nauttinut jokaisesta vaiheesta”

Italiasta Espooseen palannut Elias Eerikinharju haluaa saada polvensa kuntoon, kehittyä pelaajana ja auttaa Tapiolan Honkaa nousemaan Korisliigassa uusiin korkeuksiin.

26.9.2025 09:56 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Pyrinnön Riku Laine ei pelkää käsiensä likaamista – ”Olen kentän ulkopuolella rauhallinen ja hillitty tyyppi, mutta parketilla aivan muuta…”

Kaarinan barbaarina tunnettu laituri aloittelee Tampereen Pyrinnön kanssa uutta kautta kovan työn kautta. Edellinen oli haastava mutta nousujohteinen, joten sen päälle on hyvä rakentaa, vaikka kokoonpano onkin kokenut muutoksia.

25.9.2025 11:31 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Bisons Loimaan Vesa Heinonen johtaa kentällä esimerkillään ja rentoutuu vapaa-ajalla lavatansseissa – ”Tämä toinen intohimo aiheuttaa usein pientä naurua joukkuekavereissa”

Bisons Loimaan viime kausi oli pääosin positiivinen yllätys, mutta nopea putoaminen playoffeista kaivoi Vesa Heinosen mieltä. Nyt kapteeni avaa tarkemmin ajatuksiaan niin kentältä kuin sen ulkopuoleltakin.

20.9.2025 22:19 Mestarien liiga

Kauhajoki kaatui Juventus Utenalle – taival Mestareiden liigan karsinnassa katkesi

Kauhajokisten unelma Mestareiden liigan lohkovaiheesta päättyi lauantai-iltana Samokovissa, Bulgariassa. Liettualainen BC Juventus Utena osoittautui vahvemmaksi numeroin 103–89, ja vei näin paikan karsintojen seuraavalle kierrokselle.

Näytä lisää vastaavia